Kultakengät ja titaanipolvet

Alkukesän rakensimme Vaahteramäellä ja matkailimme Kaliforniassa. Ja heinäkuun pidimme hellettä. Monet suunnittelemistani kesävierailuista ovatkin jääneet elokuuhun.
Yksi kesän mielenpainuvista kyläilyistä oli viime viikolla, kun ystävättäreni tuli ensimmäistä kertaa Vaahteramäelle.
Olimme suunnitelleet myös retkiohjelmaa, sillä kävimme ensin tutustumassa Hvitträskin atelijeekotiin. Opaan lyhyt esittely antoi hyvän pohjan omatoimiselle tutustumiskierrokselle. Pidän talon kansallisromanttisesta ulkoasusta, mutta Eliel Saarisen asunnon ruokasali ja suurtupa tuntuivat minusta aika synkiltä holvikattoineen, freskoineen ja tummine hirsiseinineen. Sen sijaan yläkerran vaaleista ja valoisista huoneista pidin kovasti. Talo on oppaan mukaan kokonaistaideteos, sillä useimmat huonekalut ja muut sisustusesineet on suunniteltu juuri tätä taloa varten. Saarisen perheen arvomaailmaa kuvaa hyvin se, että myös lapsille oli suunnitletu omat huonekalut ja leikkihuoneen sisustukset.
Olin hyvin otettu, kun ystävättäreni (Hvitträsksissä käynnin jälkeen!) kehui Vaahteramäkeä kaikin mahdollisin tavoin. Tontti oli kaunis ja talo kuin luotu mäen päälle, sisätilat olivat ihanan valoisat ja huonekalut sopusuhtaisia. Sitä paitsi mansardikatto ja parveke muistuttivat aivan hänen lapsuutensa kesäkotia.
Sain ystävättäreltäni tuliaisiksi 20-luvun Dixieland-musiikkia alkuperäisenä äänitteenä. Pianon, rumpujen, klarinetin, trumpetin ym. soittimien yhdistelmä kuulostaa niin hyväntuuliselta ja rytmikkäältä, että vähemmän musikaalinenkin alkaa luontaisesti liikkua musiikin mukana. Varsinainen huipennus oli kuitenkin se, kun ystävättäreni innostui esittämään oman charleston-numeronsa. Hänen kultakenkänsä nousivat niin kepeästi ja sirosti lattiasta, että vasta tanssin lopussa mieleeni muistuivat ystävättäreni polvien keinonivelet. (Jos olet lukenut aikaisempia postauksiani, arvasit ehkä, että kysymyksessä on sama ystävätär, jonka luona kävin kesäkylässä ja suunnittelin Amerikan-matkaa.)