Nyt ei niiata
Olen sitä sukupolvea, joka on tottunut niiaamaan. Lapsuudessani oli itsestään selvää, että pikkutytöt niiasivat kiittäessään tai tervehtiessään aikuisia.
-Sinähän niiasit lapsena aina, vaikka olisit tullut suksilla vastaa, muisteli lapsuudenystäväni äiti muutamia vuosia sitten.
Hänen muistikuvansa on varmaan oikea, sillä äitini lisäksi samassa pihapiirissä asuva kummitätini piti huolta siitä, ettei niiaaminen unohtunut.
Vasta kun nuorena naisena hain ensimmäisiä työpaikkojani, aloin pitää niiaamista kiusallisena.
-Nyt ei niiata, hoin mielessäni ennen työpaikkahaastatteluja. Halusin antaa itsestäni varman ja ammattimaisen kuvan, johon niiaaminen ei mielestäni sopinut.
Nykyään en enää mieti niiaamista. Joissain erityisen juhlallisissa tilanteissa saatan vieläkin huomaamattani niiata.
Olen voinut pitää niiaamista joskus nolona, mutta en koskaan ole liittänyt niiaamiseen mitään nöyristelevää. Olikin hämmästynyt, kun luin heinäkuun Gloriasta Kirsi Pihan kolumnin, jossa hän piti tyttöjen niiaamista turhanaikaisena sievistelynä. Pihan mielestä niiaaminen ei kuulu nykyaikaiseen kohteliaisuuteen. Pikkutytöt pitää opettaa tasa-arvoisiksi, jolloin niiaaminen ja söpöily pitää unohtaa saman tien.
Minusta tyttöjen niiaamisessa ja poikien kumartamisessa ei ole mitään erityisiä nöyryyden aste-eroja, eikä niiaaminen tässä suhteessa haittaa tasa-arvoa. En näe liioin mitään kyseenalaista siinä, että lapsilla ja aikuisilla on erilaiset kohteliaisuussäännöt.
Selkeät säännöt vahvistavat mielestäni lapsen asemaa. En koskaan lapsena epäröinyt niiata ja tervehtiä tuttuja aikuisia kadulla, koska tiesin kohteliaisuussääntöjen sitovan myös aikuisia. Nykyään tunnen heti erityistä aikuisen vastuuta, jos tuttu lapsi niiaa tai kumartaa.
5 kommenttia:
Minä se niiaa niksautan vieläkin,vaikka olen jo yli 35 vuotias!!!=O)
Eipä taida nykyajan lapset enää juurikaan niiautella,eikä
nappisilminensä kumarrella!!!Paljon hyvää on jäänyt kuluneiden vuosien jalkoihin!!!Surullista!!!Ei teitittelykään olisi huono asia...Vanhempien ihmisten kunnioitus taitaa olla sukupuuttoon kuoleva muisto vain....
Nykyään en taida enää niiata mutta kunnon kädenpuristuksen annan ja silmiin katson.Lapset opettelevat kumartamista,niiausta,poskisuudelmia ja halauksia välillä huonolla ja välillä paremmalla menestyksellä. Silmiin katsomisesta taidan olla tiukkana sillä silloin mielestäni ihminen kohdataan kunnolla.Ei ole mukavaa tervehtiä,jos toinen katselee muualle.
- "Ai sinä olet se, joka aina niiaa! sanoi telakkapomon rouva Birgitta Ilves minulle laivankastajaisissa Olavinlinnassa.
Sitä ennen olin ehtinyt tervehtiä niiaten jo monissa vastaavissa pirskeissä niin Raumalla kuin Savonlinnassakin. Mutta sen jälkeen en, juurikaan. Myös minun kinesteettiseen muistiini polvien notkauttaminen on syöpynyt niin syvälle, että eroon pääseminen on vaikeaa.
En minä niaamista varsinaisesti nöyristelynä pidä (vrt. Mauno Koivisto, joka oli sitä mieltä, ettei tasavallan presidentin vaimon tarvitse nöyristellä niiailemalla prinsessa Dianan edessä). Ajattelen vain, että ei taida olla tämän ajan juttu, että viiskymppiset niiailevat muualla kuin ehtoollisalttarilla, ja tyydyn siksi kättelyyn, katseeseen ja pään nyökkäämiseen.
Mistä tulikin mieleeni: olen kova koskettelemaan ja rakastan läheisten halaamista, mutta tervehtiminen halaamalla ei ole mun juttu. Teen sen toki (ja yritän kroppa kankeana kenottaa päätä sellaiseen asentoon, ettei puuteroitu naamani sotke vastapelurin pukua!), mutta mieluummin kyllä kättelisin.
PS Lisäsin eilen Vaahteramäen naiset linkkilistalleni, joten halutessanne voitte liimata suosituslätkän sivupalkkiin.
Lapsuuden opit ovat jääneet mieleeni niin hyvin että muiden äitien riemuksi niiasin kun kättelin vanhempainillassa vararehtoria!
Lapsena niiasin, mutta enpä muista, koska viimeksi. Nyt 27-vuotiaana pidän tapaa nöyryyttävänä ja tyttöjen kannalta epätasa-arvoisena. Voi lapsilla ja aikuisilla ehkä olla eri kohteliaisuussääntöjä, vaikka vaikea ehkä käytännössä opettaa lapsia toimimaan toisin kuin itse tekee joissain tilanteissa. Toisaalta mietin myös, missä vaiheessa ei enää lapselta vaadittaisi näitä "lasten sääntöjä".
Joka tapauksessa niiausvastenmielisyyteni liittyy ennen kaikkea siihen, että poikien/miesten odotetaan kumartavan ja lähinnä tyttöjen niiavan. Miksi ei samaa käytäntöä kaikille? Ja miksi juuri tyttöjen pitää katse maata viiltää, kun pojat voivat arvokkaasti itsensä pystyssä pitäen kumartaa?
Toisaalta, tämä on jo aika vahvasti muuttunut tai muuttumassa, eli harvassa on niiaavat tytöt ja hyvä niin. Ehkä vain vanhempi väki, joka on enemmän tottunut epätasa-arvoon, ei näe tässä tavassa mitään epäilyttävää.
Lähetä kommentti