9.8.07

Pionin seitsemän totuutta

Sain Linalta vähän aikaa sitten haasteen totuusleikkiin. Tässä on seitsemän totuutta Pionista. Kuvituksen on tehnyt Lina.

1. Olen seurallinen ja ulospäin suuntautunut mutta ujo. Lapsena pidin ujoutta kiusallisena, mutta aikuisena lähinnä ihmettelen sitä, miksi ujostelen joissain tilanteissa.
2. Kolmetoista vuotta kotiäitinä on elämäni tärkein saavutus. Lähdin urakkaan melko kylmiltään enkä koskaan ehtinyt kehittää kunnollista kotiäiti-identiteettiä. Kolmessa lapsessa oli kuitenkin sopivasti työtä ja seuraa. Vasta töihin palattuani tunsin erityistä ylpeyttä kaikista niistä vuosista, jotka olin viettänyt lasteni kanssa kotona. Eli jaksamista vaan kaikille kotiäideille.

3. Hurahdin vahingossa kuntopyöräilyyn. Muutamia vuosia sitten mieheni hankki kuntopyörän, vaikka vastustin hankintaa viimeiseen asti. Mieheni polki pari kertaa ja sai selkänsä kipeäksi. Aloitin kuntopyöräilyn velvollisuudentunteesta, sillä minusta tavaroita pitää käyttää, jos ne on kerran hankittu. Nyt kuntopyöräilen useita kymmeniä kilometrejä viikossa. Perheen toivomuksesta kuuntelen matkamusiikin kuulokkeilla ja lopetan pyöräilyn viimeistään klo 23.00.

4. Olen lapsesta saakka ollut siistin perään. Äitini oli siivouksen suhteen melko suurpiirteinen eikä aina ilahtunut siitä, että valitin sotkuista. Siivousintoni kohdistuu erityisesti lattioiden pesemiseen, kaappien järjestämiseen ja pyykkäämiseen. Pelkkä ajatuskin astiakaapista, jossa astioita ei ole järjestetty suuruusjärjestyksessä hämmentää minua.
Olen myös pesuainefriikki. Kokeilen mielelläni erilaisia pesujauheita ja puhdistusaineita, mutta vain siinä tapauksessa, että tuoksu on sopiva. Kun ostan kaupasta uutta pesuainetta, varmistan aina jo hyllyssä pesuaineen tuoksun.

5. Mielilukemistani ovat perheromaanit. Onnellistenkin perhetarinoiden taustalla on usein haikeutta, jonkinlainen aavistus siitä, että pian kaikki muuttuu. Luen ensin koko tarinan läpi ja palaan sitten niihin jaksoihin, joihin haluan kirjan henkilöt mielessäni jättää.

Hyviä perheromaaneita löytyy paljon. Tässä on muutamia suosikkejani:
Kaikki isäni hotellit (John Irving)
Illallinen koti-ikävän ravintolassa (Anne Taylor)
Mennyt maailma (Evelyn Waugh)
Ronja Ryövärintytär (Astrid Lindgren)
Maastamuuttajat ja sarjan muut kirjat (Wilhelm Moberg)
Lohja-sarja (Eeva Joenpelto)
Leijat Helsingin yllä (Kjell Westö)
Her Mother’s Daughter (Marilyn French)
Yö on hellä (F. Scott Fitzgerald)

6. Olen huono lähtemään, mutta sopeudun hyvin uuteen ympäristöön. Suomen lisäksi olen asunut, opiskellut tai ollut töissä viidessä eri maassa.

7. Tervehdin ihmisiä mieluiten kättelemällä. Kätellessä pitää katsoa silmiin. Oikeanlaisesta kädenpuristuksesta annetaan paljon neuvoja, mutta minusta rehti rutistus on turha, jos silmät pälyilevät sinne tänne.Perhepiirissä tervehdimme halaamalla. Myös joidenkin ystävien ja tuttavien kanssa halaaminen tuntuu luontevalta. Jos olen epävarma, pidän luontevaa kättelyä parempana kuin väkinäistä halausta.

3 kommenttia:

Vaahteramäen Lina kirjoitti...

Allekirjoitan myös rakkauden perheromaaneja kohtaan. Sukukronikkoihin mahtuu suuria, monitasoisia kertomuksia - niitä ei vaivaa monille muille kirjallisuudenlajeille tyypillinen bulimia, jossa kirjoihin puklataan aivan liikaa ajatuksia aivan liian pieneen tilaan. Vuosikymmenien mukana kasvan suvun mukana. Hahmotan helpommin suuria kaaria ja ihmiskohtaloita.

Perhetarinoiden surumielisyys aukeaa minulle myös helposti. Useinhan perheille ei käy hyvin:
Irvingin Garp, kaiken keskipiste, kuolee. Hänen jälkeensä ihmiset jatkavat kyllä elämäänsä, mutta perheys on hävinnyt. Westön Bexarin perhe ei enää 90-luvulla ollut perhe, vaan lajitelma yksilöitä, jotka jatkoivat elämäänsä itsekseen, omillaan tai uusio-perheissään. Marquezin Buendian suvulla ja sen hiipumisella ei ole merkitystä, koska kaikki on ennalta määrättyä. Onneksi oikeassa elämässä perheet voivat vaikka perustaa yhteisen blogin ; )

Sun äitis kirjoitti...

Hyvää kannatti odottaa! Sekä tekstiä että kuvia!

pikkujutut kirjoitti...

Kiitos sanoistasi!Itselleni kotiäitiys tuli vähän pakon sanelemana, myös yllättäen ja maata vaihtaen.Viiden vuoden jälkeen taidan olla edelleen hukassa mutta tieto siitä että joku toinenkin on hakenut rooliaan, helpottaa kummasti.