19.8.07

Haluatko olla uskottava?

Järjestelin viikonloppuna vaatekaappiani. Huomasin, että minulla on viidet vaaleapunaiset kengät. En ole mikään erityinen kenkäfriikki, joten vaaleanpunaisten (kesä)kenkien osuus on aika suuri.

Huomiostani hämmästyneenä päätin kartoittaa, montako vaaleanpunaista vaatekappaletta omistan. Kaapistani löytyvät ainakin roosa pellavapuku, vaaleanpunaiset farkut, pari pinkkiä neuletta ja paitapuseroa sekä tweedtakki, jossa on roosaa ja kermanvalkoista. Yhdessä sinisessä hameessa on pinkkejä kukkia ja ruskeassa liituraitapuvussa on vaaleanpunaiset raidat. Lisäksi minulla on kaksi vaaleanpunaiseen taittuvaa huivia ja yksi pinkki nahkalaukku.

Kaikesta tästä huolimatta en pidä itsenäni vaaleanpunaisena prinsessarimpsutyyppinä, vaan ihan asiallisesti pukeutuvana naisena.

Muistin kuitenkin kiusallisen tapauksen, joka sattui muutamia vuosia sitten. Olin (työnantajani lähettämänä) kursseilla, jossa oli tarkoitus harjoitella asiantuntijaviestintää. Minulla oli kurssipäivän kunniaksi päälläni uusi, roosa vakosamettitakki. Joku osallistujista kysyi kouluttajalta neuvoja uskottavaan esiintymiseen. Kurssinvetäjä totesi, että vaatetus on tärkeä osa asiantuntijan olemusta.
-Jos haluat olla uskottava, älä käytä pinkkiä takkia, sanoi kurssinvetäjä ja osoitti sormellaan suoraan minuun.

En ole vielä testannut, miten paljon voisin lisätä uskottavuuttani tämän neuvon avulla.






Haluamme kiittää Mimmimammaa Rockin' Girl Blogger merkistä! Varsinkin Lina oli tunnustuksesta tärkeä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos vaaleanpunaisen käyttäminen sulkee minut uskottavuuden ulkopuolelle, en edes halua pyrkiä sisään...

Miten tylsä ajatus, että vain tummat(?) värit toisivat arvostusta. En usko tuohon - onhan tv:n uutistenlukijoillakin nykyisin vaaleanpunasia kauluspaitoja ja kravatteja ja he vasta uskottavia ovatkin. Käyttäytyminen on kaiken a ja ö, väittäisin. Jos uskoo itseensä, myös muut tekevät niin!

Ihania kenkiä... :)

Daisy kirjoitti...

Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa kuulema pääteltiin, että punaisiin, feminiinisiin sävyihin puetut pikkutytöt kasvavat passiivisimmiksi ja konformistisimmiksi nuoriksi kuin poikamaisempia vaatteita käyttävät tytöt. Mä kyllä enemmin uskoisin, että vanhemmat jotka alun perin pukevat tyttönsä epätraditionaalisempiin vaatteisiin ovat todennäköisemmin muutenkin sellaisia ihmisiä jotka kannustavat lapsiaan olemaan ulospäinsuuntautuneita..

Koska vaaleanpunaisesta on tullut hyväksytty pukukoodi keski-ikäisille liikemiehillekin, mielestäni naisten olisi aika-ja oikeus- to reclaim the pink!

Pioni kirjoitti...

Tosi hyvä huomio Daisy! On tosiaan outoa, että keski-ikäiset miehet voivat osoittaa trendikkyyttään/nuorekkuuttaan pukeutumalla pinkkeihin paitoihin (tai housuihin!) ja mahdollisesti jopa lisätä näin uskottavuuttaan. Mutta naisen ei sopisi pukeutua vaaleanpunaiseen, ilman että ammattitaito kyseenalaistuu.

magi kirjoitti...

Vaaleanpunainen jyrää!!! Naisellisuus kunniaan. Minun korttinaisenikin käyttävät vaaleanpunaista.