29.7.07

Lempeä, mutta nokkela


Tyttökirjat ovat naissukupolvien välinen salakieli. "Ihan kuin Laurie" kuiskasi ystävättäreni kerran ratikassa ohi kävelevästä pojasta. Jimmy vihot, Murrayn ylpeys, älä käytä kursiivia, puhvihihat ja Rakastavaisten polku eivät aukea kuin Montgomeryn ja Alcotin kirjat lukeneille.

En koskaan itse samaistunut punapäiseen Annaan tyttönä. Anna haltioitui liikaa minun makuuni ja oli muutenkin omapäinen ja ylivilkas. Sisko taas oli varannut Emilian muusakseen. Muutenkin meillä oli tarkat hahmojaot: Amy ja Meg minulle, Jo ja Beth siskolle, Marikki minulle ja Ronja siskolle, Sara ja Sarri minulle, mutta Iiris-rukka siskolle.

Anna sarjan viimeisistä osista (toisin kuin monet muut) kuitenkin pidin. Minun lempi-Annani asuu Sateenkaarinotkossa tai Haavemajassa. Annasta on tullut lempeä, mutta nokkela. Annan lapset ovat ihania, heissä Annan karaktääri on jaettu sopivammin paloihin. Erityisesti pidin Rillasta ja Walterista.

Kirjasarjan läpi suosikkihahmoni taitaa silti olla Gilbert Blythe, joka on miehekkäästi tosi itselleen. Gilbert haluaa jo pikkupoikana saada Annan ja tulla lääkäriksi. Emilian Teddy on minulle aina liian surusilmäinen, Jo Marchin professorimies liian vanha.

Ylioppilaskeväänä lueskelin Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen antologiaa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. En ollut aikaisemmin edes ajatellut tyttöjen aikuisuudesta kertovia, pikku puuhastelun täyttämiä kirjoja jotenkin epäfeministisinä. Suvi Aholan kommentti kuitenkin mietitytti

"Kirjoissa korostetaan tytön rohkeutta ja oman pään pitämistä, ammatin
hankkimisen tärkeyttä, toisaalta koko ajan arvostetaan kiltteyttä ja
periksiantamista: Annasta tulee kotirouva, Runotyttö ei sano koskaan tunteitaan
ääneen.Eikä tämä sisäänrakennettu ristiriita ole mihinkään hävinnyt."
(Suvi Ahola, HS 3.5.2005 Anna ja Emilia loivat moraalikäsityksiä).

Selailin vastikää Librivox-katalogia ja löysin muiden klassikoiden joukosta myös kuusi Anna kirjaa. Kirjat saa ladata ilmaiseksi mp3 soittimeen tai toistettavaksi tietokoneella. Suosittelen kuuntelemista vaikka silitysraudan äärellä - englanniksi kuunteleminen toi tarinoihin ihan uuden vivahteen sillä minun lapsuuteni Annat olivat tädin kirjahyllystä, 60-luvun käännöksin.

9 kommenttia:

heidi kirjoitti...

Meinasi henki salpautua: on pakko lukea kirjat taas kertaalleen, ja pian.

Kirjojen selitysteosta en voi enkä saata lukea, ikävä kyllä. Jotkut asiat ovat pyhiä, eikä näistä kirjoista saa löytää mitään muita ulottuvuutkia kuin omani.

Tanja kirjoitti...

Kiitoksia linkkivinkistä :-) Minä luin Runotytöt uudelleen viime tai toissa kesänä. Tykkäsin myös Koskimiehen ja Aholan antologiasta; se avasi uusia näkökulmia. On hienoa huomata, että lapsuuden ja nuoruuden suosikit avautuvat vielä aikuisenakin. Monta kertaa olen turhaan pelännyt, että kirjat tuottaisivat aikuisiällä pettymyksen.

joska kirjoitti...

Kiitos linkistä. Vanhat tyttökirjat ovat ihania. Runotytöt luin uudestaan pari viikkoa sitten mutta Anna-kirjoja minulla ei ollutkaan, taisivat olla äidin kirjoja joten en saanut niitä kotoa mukaani. Pitikin sitten hei laittaa ne ostoslistalle. Innostuin käymään kirjahyllyä läpi ja löysin monta vanhaa ystävää.

Maija kirjoitti...

Kiitos vierailusta. Voi kun olisi aikaa paneutua noihin mainitsemiisi kirjoihin taas kerran. Nyt tuntuu siltä, että kaikki lukeminen on vaan työhön tai opintoihin liittyvää pakkokauraa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon Aholan kommenttiin: minusta on olennaista, että vaikka Annasta tulikin (herra paratkoon!) kotirouva, niin hänelle kirjoitettiin myös valinnan mahdollisuus. Se, että hahmo ei alkanut rakentaa kirjailijan uraa tms. kuvattiin nimen omaan yksilön valintana. Muuten oiva kirja tuo Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt.

Vaahteramäen Lina kirjoitti...

”Ei, minusta ei tule kuuluisaa. Tiedän omat rajoitukseni. Voin kyllä päästää mielikuvitukseni valloilleen ja kirjoittaa lehtiin pikku kyhäelmiä, jotka tuottavat lapsille iloa ja minulle varsin tervetulleita postiosoituksia, mutta mitään suurta en pysty saamaan aikaan.”
(Anna omassa kodissaan)

Näiden kommenttien myötä vasta huomaankin miten paljon pidän aikuisesta Annasta!
Tuo valinnan mahdollisuus, jonka Sue mainitsit, on mielestäni hyvä pointti. Annan valinta ei ollut luopumista, se oli tasapainoa.
En tarkoita, etteikö saisi olla kunnianhimoinen tai täynnä unelmia (ajatelkaa Annaa lapsena!), mutta seuraamalla vain yhtä tallattua tietä ei koskaan löydä kätkettyjä aarteita. Toisaalta kuorossa polulta poikkeaminen ei myöskään takaa mitään - tuskin Emilian alppipolku olisi Annalle onnea tarjonnut.
Loppujen lopuksi Annahan kuvataan kahdessa viimeisessä kirjassa varsin onnellisena ja tyytyväisenä elämäänsä?

Muutenkin samaistun enemmän Annan lahjakkuuteen - minulla ei ole koskaan ollut Emilian vimmaista tarvetta luoda. Siksi en ehkä lahjakkaan tytön tragediaa kirjoista suostunut koskaan löytämään.

Anonyymi kirjoitti...

Puhut Iina viisaita sanoja! Annahan on aikuisena hyvin onnellinen, eikä ihme, kun on saanut niin hurmaavan lapsilaumankin. Maltan tuskin odottaa, että kesälomani alkaa (parin päivän päästä) - traditionani on nimittäin ollut lukea kirjat uudestaan aina kesällä jos vain suinkin ehdin. Mikä nautinto.
Jostain syystä Runotyttö ei ole koskaan herättänyt minussa samoja helliä tunteita kuin Anna. Ehkä juuri tinkimättömän "draivinsa" vuoksi hän on jäänyt kaukaisemmaksi. Tykkään rauhallisemmasta, pienemmästä. Niinkuin Gilbert totesi, Annankin kannatti kirjoittaa jännittävien seikkailujen sijaan niistä arkielämän asioista, jotka hän tunsi ja joita rakasti.

Mimmimamma kirjoitti...

Rockin´ girl blogger tunnus myönnetty teitin blogille! ;) Saapi hakea minun blogista =)

Anonyymi kirjoitti...

ainoa mahdollinen samaistumisen hahmo minulle oli Jo... ja sekin varmaan sen kirjoittamisen ja hiusten leikkuun takia.