Seitsemän seikkaa Linasta
Pikkujutut haastoi minut kertomaan seitsemän faktaa itsestäni. Pioni ja Daisy seuraavana vastausvuorossa.
1. Minä synnyin ensin. Olen esikoinen ja se taitaa aika usein näkyä.
2. Lina ei ole ensimmäinen alter egoni. Ala-asteen läpi elimme Pikku Myy leikkiä, joka paisui lähes mytologian mittoihin: leikkiin kuuluvat kymmenpäinen hahmogalleria, pikkutarkka kartasto, oma sanomalehti.. Kahdeksanvuotissyntymäpäivilläni sain ainoastaan Pikku Deelle osoitettuja kortteja. Samantyyppisiä, eeppisiä ja vuosikausia eläneitä lapsuuden leikkihahmoja minulla on ainakin kymmenen.
3. Asuimme lapsena Englannissa. Vaikka kiiltonahkakengät vaihtuivat suomalaisiin kurahaalareihin jo viisitoista vuotta sitten, tunnen vieläkin suurta sympatiaa ja sielunsiskoutta brittejä kohtaan. Elton Johnin laulaessa Englannin vihreimmistä kukkuloista, itkettää minua aina.
2. Lina ei ole ensimmäinen alter egoni. Ala-asteen läpi elimme Pikku Myy leikkiä, joka paisui lähes mytologian mittoihin: leikkiin kuuluvat kymmenpäinen hahmogalleria, pikkutarkka kartasto, oma sanomalehti.. Kahdeksanvuotissyntymäpäivilläni sain ainoastaan Pikku Deelle osoitettuja kortteja. Samantyyppisiä, eeppisiä ja vuosikausia eläneitä lapsuuden leikkihahmoja minulla on ainakin kymmenen.
3. Asuimme lapsena Englannissa. Vaikka kiiltonahkakengät vaihtuivat suomalaisiin kurahaalareihin jo viisitoista vuotta sitten, tunnen vieläkin suurta sympatiaa ja sielunsiskoutta brittejä kohtaan. Elton Johnin laulaessa Englannin vihreimmistä kukkuloista, itkettää minua aina.
4. Pidän itseäni hyvin länsisuomalaisena, vaikka en koskaan ole asunut pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Puhkun länsisuomalaista vakavamielisyyttä, olen huono kehumaan ja kova häpeämään. Kylmillään olevien salien, samettisten sohvaryhmien ja käyttämättömien juhlalautasten problematiikka aukeaa minulle selkeänä: itsekään en raaski pellavalautasliinojani käyttää. Minulla on mukana omat lakanat. Niin, ja pidän myös Sinikka Nopolasta.
5. Pelaan vieläkin klassisia konsolipelejä, varsinkin vanhoissa tasohyppelyissä olen aika hyvä. Mariossa pelaan aina Luigia, jos saa valita.
6. "..Ei näy muita, ei näy muita. Katselen kissaa ja kynttilää, kuuntelen metsän puita". Tunnistan itseni hyvin Astrid Lindgrenin kirjasta ”Lotta muuttaa pois”. Pikku-Lotan ullakkoasuminen päättyi yhtä surkeasti kuin minun yksiöelämäni. Asuin kaksi vuotta itsekseni ja inhosin sitä! Vaikka ikkunalounasta ei kukaan korilla minulle nosta, pidän yhdessä asumisesta, elämisen äänistä ja kahviseurasta. Olen mielelläni Kevätkummun Marikki tai Melukylän Liisa.
7. Paras suomalainen instituutio on kahvittelu - minusta on ihanaa kutsua ihmisiä kahville, lukea sanomalehteä kahvikupin kanssa, vaeltaa töissä kahvikuppi kädessä, juoda lähtökahvit ja saapumiskahvit. Jos elämässä on ongelmia, huomaan usein sanovani, "istutaan alas ja juodaan kahvit".
5 kommenttia:
Kiitos Lina haasteesta. Nyt pitää vähän miettiä omia totuuksia, ja kuvitukseen pyytäisin apua. Yksinelämisen ikävyys ja kahvittelun hauskuus sopisivat hyvin myös minun totuusluettelooni. Mietin, miltä osin meidän luonteidemme samankaltaisuus johtuu perimästä ja missä määrin opitusta. Ja kumpi oikeastaan on tärkeämpiä: ominaisuudet, jotka vanhemmaltaan perii vai asiat, jotka vanhempaltaan oppii.
Opin kahvittelemaan vasta kaksvitosena, enkä ymmärrä miten olen voinut sitä ennen nauttia elämästä.
Ystäväni erosi miehestään ja kun ihmettelin, hän tokaisi, että kun se ei juo edes kahvia!
Niin, mullakin on ystäviä jotka eivät juo kahvia, kaikki kunnia heille, mutta ystävyydestä puuttuu tärkeät kahvihetket (kun ne ei juo edes teetäkään) ja silloin myös jotain oleellista.
Joo, luin mielelläni Linan totuudet ja katsoin somat kuvat, mutta miten pitkään Pioni vielä pihtaa paljastuksiaan?
Joo, mutta
Olen myös esikoinen ja olenkin miettinyt miten se on vaikuttanut käyttäytymiseeni yleensä.Huomaan tyttäressäni, joka on myös esikoinen samoja piirteitä joita oli itselläni-mikä perimää,mikä opittua, siinäpä se..
Kahvittelu on ihan ykkösjuttu, missä vain ja milloin vain.
Suomenruotsalainen mieheni on oppinut jo kunnon suomalaisen sanonnan että "sitten juodaan kunnon kaffet!"
Tietyllä tavalla kahvittelu on palkinto. Se rytmittää olemista ja tekemistä. Alkuaikoina huomasin mieheni ALOITTAVAN esim. ostoskierroksen kahvituksella. Sain sitten iskostettua häneenkin, että se tulee sitten keskivaiheilla tai lopussa, muttei kyllä alussa...
Lähetä kommentti