Mitä vanhemmaksi tulen sitä useammin ajattelen äitiäni

Vietin äitienpäivää maalla mieheni kanssa. Todennäköisesti tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun en osallistunut äitienpäivän juhlintaan joko äitinä, tyttärenä tai lapsenlapsena. Lapset kyllä muistivat, vaikka viimeinen onnittelutekstari taisi tulla vasta puolenyön jälkeen.

Silitin ikkunaverhoja ja kuuntelin radiosta äitienpäiväohjelmaa. Joku mainitsi Märta Tikkasen kirjoittaman runon, jonka otsikko oli Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän muistutan äitiäni.

Toivoisin, että voisin sanoa niin. Olen kuitenkin jo nyt elänyt vanhemmaksi kuin äitini enkä ehkä muutenkaan muistuta äitiäni. Ainakin päällisin puolin äitini elämä oli aika erilaista kuin oma elämäni. Äitini oli siivouksen suhteen suurpiirteinen ja suorastaan inhosi silittämistä. Minun siivuousintoni taas periytyy suoraan äidinäidiltäni. Sen sijaan äitini teki hyvää kotiruokaa ja oli tunnettu hyvistä leipomuksistaan. Oma ruoanlaittoni on välttävää, kun taas Lina ja Daisy ovat jo nyt osoittautuneet monipuolisiksi ruokaihmisiksi.

Yhdessä suhteessa luulen kuitenkin muistuttavani äitiäni. Rakkaus omiin lapsiin, halu tukea ja kannustaa lapsia eteenpäin eri elämänvaiheissa ovat asioita, jotka olen omaksunut äidiltäni ja haluaisin siirtää suvussa eteenpäin.

Tästä tulikin syväluotaava postaus. Voi johtua siitä, että istun nyt ensimmäistä kertaa ihan konkreettisesti Vaahteramäen verannalla kirjoittamassa. (Kuvassa talon vasen pääty)