120 päivää kesää

Vappuaattona leimasin itseni ulos ja ilmoitin palaavani työpaikalle 1.9.2010 klo 8.30. Tuntui oudon kevyeltä, vaikka olin viime syksystä lähtien valmistautunut koko kesän kestävään vapaaseen.
-Tuliko sinulle burn-out? kysyi ystävättäreni mies. No, ei ole työuupumusta eikä mitään muutakaan kovin erikoista: ei viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaa, ei maailmanympärysmatkaa eikä hyväntekeväisyysprojektia.
Päätöksentekoani vauhditti se, että mieheni ilmoitti pitävänsä kaikki rästiin jääneet lomansa. Voisimme olla yhdessä Vaahteramäellä, viimeistellä sisustusta ja laittaa puutarhaa. Voisimme myös käydä San Fransicossa ja tuttavien luona Tartossa. Ja sitten voisimme aloittaa remontin uudessa kaupunkiasunnossa. Päättäväisen mieheni rinnalla vaikutan aikaansaamattomalta. En halua käyttää lomaani suorittamiseen, mutta vähän kyllä ajattelin pitää kirjaa siitä, mihin aikaani käytän.
Ainakin ensimmäiset lomapäivät ovat sujuneet touhutessa. Autoin Linaa pakkaamisessa (nyt Lina paistattelee jo Kaliforniana auringossa), pesin kaikki verhot, ikkunat ja piha-aidan(!), vein vanhat vaatteet Fidan kirpputorille, hoidin taloyhtiön asioita (yhtiökokusasiakirjoja, urakkatarjouksia yms), kävin etsimässä uutta mattoa (mutta ostin yhden kukan) ja vierailin sairaslomalla olevan ystävättäreni luona (katsoimme keskellä päivää DVD:ltä elokuvan!).

Olen ollut lomalla vasta kolme päivää, mutta tuntuu, että niihin on mahtunut jo aika paljon elämän syvintä olemusta.