11.7.08

Hellä ja henkilökohtainen

Ostin Richard Avedonin valokuvakirjan Kennedyistä pienestä kirjakaupasta Lexingtonista. Avedon kuvasi Kennedyjä 60-luvulla, muutamaa viikkoa ennen presidentin virkaanastumispuhetta. Kuvat ovat huikeita. Klassisiin vallasmuotokuviin on tuotu jotain hyvin henkilökohtaista, varsinkin neljän vuosikymmenen jälkeen. Neljästä kuvatusta kun kolmen kohtalo tunnetaan.

Avedonin ehkä kuuluisimmat kuvat ovat Nothing Personal – sarjasta 60-luvulta, jossa hän kuvasi varakkaita amerikkalaisia valkoista taustaa vasten. Avedonin tapa valokuvata oli hidas ja epämukava, eivätkä kuvattavat jaksaneet ylläpitää paraati-ilmettään kauaa. Kennedyjä Avedon lähestyi kuitenkin hellemmin. Kuvissa näkyvä perhe, nuoruus, luottamus ja tulevaisuus lienevät olleet ydinsotaa pelkäävälle kansalle hyvin tervetulleita.

Kennedyjä on kuvattu yhdessä ja erikseen, jolloin jännitteitä syntyi monenlaisia: kuusiviikkoista Johnia sylissään pitävä Caroline, aviopuolisot John ja Jackie, äiti ja vastasyntynyt, isä ja tytär. Erityisesti kiinnitin huomiota Avedonin tapaan kuvata käsiä. Ihanin kuva on Carolinesta, joka pitelee isänsä kättä poskeaan vasten, mutta pidin myös kuvasta, jossa John-vauvan nyrkki puristaa äidin kaulusta sekä pääkuvasta, jossa näkyy Jackien levollinen kämmen Kennedyn käsivarrella.

Lisäksi oli mielenkiintoista lukea, miten Avedon valitsi, käsitteli ja rytmitti kuviaan. Harpers Bazaarin lopullisessa reportaasissa esimerkiksi vasta viimeisessä kuvassa näkyy Kennedy kokonaan. Lisäksi kontrasteja muuttamalla Avedon rakensi kuvia aivan uusiksi.

Samantyyppisesti karismaattista demokraattipoliitikkoa, Barack Obamaa, tekisi mieli rinnastaa Kennedyyn. Matkamme aikana seurasimme televisiosta Michelle Obaman raportoituja pyrkimyksiä pehmentää julkisuuskuvaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Obamat perheimagoaan hallitsevat ja kuka mahdolliset uuden sukupolven ikoniset valokuvat ottaa.

(Kirjasta voi katsoa muutamia kuvia Amazonissa.)

1 kommentti:

Pioni kirjoitti...

Minustakin kirjan kuvat olivat ihania. Ymmärrän, että Kennedy-kulttia rakennetiin määrätietoisesti eikä presidenttiparin todellisuus ollut yhtä seesteistä kuin kirjan kuvissa. Silti tarina on niin kaunis, tai kauniisti kerrottu, että siihen haluaa uskoa.