2.5.08

Koko perhe koolla

Sisarellani oli tapana hankkia uusia liinavaatteita aina siinä vaiheessa, kun elämä tuntui mutkikkaalta ja epävarmalta. Pehmeät pyyheliinat ja uudenkiiltävät lakanat edustivat elämänhallintaa ja järjestystä.

Arvelen, että itse puran elämänmuutoksista syntyviä paineita ostamalla erilaisia juoma-astioita. Muutamia viikkoja sitten ostin jalattomia viinilaseja (vrt. edellinen postaus) ja heti perään hankin seitsemän muumimukia. Mihin oikeastaan tarvitsen kahtatoista viinilasia ja seitsemää mukia, kun kohta elän kahden hengen taloudessa? Yritän varmaan vakuuttaa itselleni, että jatkossa perhe kokoontuu entistäkin monilukuisempana ja silloin kaikki astiat tulevat tarpeeseen.

Nimikkomukien valinta eri perheenjäsenille oli hauskaa. Vilijonkka-mukissa tunnistin heti itseni. Varsinkin kääntöpuolen kuva lattiaa kontallaan, mutta helmet kaulassa, luuttuavasta Vilijonkasta huvitti koko perhettä. Erilaisten moppikokeiluiden jälkeen olen aina palannut perinteiselle lattianpesulinjalle.

Miehelläni on monia yhtymäkohtia Muumipappaan. Kummatkin kulkevat omia teitään ja toteuttavat omia unelmiaa, joskus myös muiden perheenjäsenten kustannuksella.

Tyttärilleni päätin ostaa samanlaiset vadelmanpunaiset mukit. Lina on selvästi nutturapäinen Mymmeli, ja Daisy taas ponihäntäpäinen tyttöhahmo. Ala-asteikäisinä tytöt leikkivät mielikuvitysleikkiä, jossa Linan roolihahmo oli Mymmeli ja Daisyn Pikku-Syy. Rehtorin piti lopulta rajoittaa Mymmeli-leikkiä, sillä koulun pensaat ja lähimetsän puut eivät kestäneet parinkymmenen tytön majanrakennusintoa.

Pojalleni valitsin Nipsu-mukin. Nipsu on minusta sympaattinen ja tyytyväisen tuntuinen hahmo. Nuorimmaisen elämä on sujunut isosiskojen vanavedessä vähemmällä stressaamisella. Pojan tyttöystävä sai myös oman teekupin, jossa Niiskuneiti ja Muumipeikko tunnelmoivat vaaleanpunaisella pohjalla.


7 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Keväällä varsinkin pieni keräily/uudistusvimma iskee.
Hauskat nuo nimikkomukit, meillä nimikkoina ovat Teeman eritavoin koristellut/maalatut mukit.
Maistuuko se kahvikin paremmalta "omasta mukista".

Nyt minulla on meneillää sohvatyynyjen vaihto/uudistus.

Leila kirjoitti...

Uudet Muumi-mukit ovat hauskoja. Ostin minäkin jo yhden, Mymmelin, tosin ystävälleni lahjaksi. Kun nuorempi poikani toi tyttöystävänsä kylään ja paikalla olivat myös vanhempi poikani ja miniäni, ymmärsin, että täytyy olla paljon mukeja. Niinpä täydensin Teema-mukieni sarjaa uusilla väreillä. Olen ostanut sittemmin kaikki myytävät värit sitä mukaa kuin niitä on tullut. Uusin on punainen.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on kolme lahjaksi saamaa Muumi-mukia. Keltainen Niiskuneiti-muki ("no et sä nyt erityisen Niiskuneiti ole, mutta toi arkku kuvastaa sitä, että nyt on kaikki mahdollisuudet auki.." kun olin päässyt ylioppilaaksi) ja vaaleanpunainen Muumipeikko ja Niiskuneiti -muki. Ja harmikseni toinen samanlainen... en tiedä saisiko jossain vaihdettua kun ei ole kuittia eikä mitään koteloakaan.

teabis kirjoitti...

ah, rakastan muumimukeja ja on sääli että itseltä niitä löytyy vain nelisen kappaletta. tahtoisin KAIKKI :)

olen tavattoman pitkään ihastellut näitä erilaisia kuvakollaaseja joita teillä usein kirjoitusten yhteydessä on.. väsäättekö ne jollain photarilla vai millä saatte kasaan noin suloisia ruudukoita?

Pioni kirjoitti...

Muumi-muki taitaa löytyä tosi monen suomalaisen astiakaapista. Jostain syystä huomasin Muumi-mukit vasta huhtikuussa ja hurahdin saman tien. Ymmärsin, että mukien pohjana on Teema-astiaston muki. Nyt voisin täydentää Muumi-mukejani sopivan värisillä Teema-mukeilla.
Tuimis kyseli, miten sivujemme kuvakollaasit on tehty. Lina on ne tehnyt, todennäköisesti photoshopilla. Lina voisi varmaan antaa teknisemmänkin selvityksen, jos on tarpeen.

Taru kirjoitti...

1. piipahdus täällä, kiva blogi, tulen uudestaankin!

Minäkin tunnustaudun muumimuki
faniksi! Nyt on suosiossa tämän kevään uutuusmukit Pikky myy ja Mymmeli!

Hallatar kirjoitti...

Minä olen aina mieltänyt itseni Nipsuksi. =)