Leipää leveämmin
Vilijonkka kirjoitti vähän aikaa sitten Pariisiin patonkikulttuurista. Lapsena meillä tuotiin aina ja ainoastaan lauantaisin kaksi patonkia lähi-Alepasta. Silloin ei varmaan saannut tuoretta patonkia muulloin, eikä tyhjiöpakattuja versioita ollut olemassa. Vehnäpatonki oli parasta mitä tiesin.
(Paisto)patonki on ajan kuluessa muuttunut peruslisäkkeeksi, mutta lauantain leipäpäivä on minulla edelleen voimissaan. Lauantai traditiooni kuuluu kävellä Stockmannille, ihastella tuoreleipähyllyn äärellä, hypistellä pusseja ja etsiä uutuuksia. Pekoni-sipulileipää, limppua, focacciota, porkkanaleipää - valinnanvaraa löytyy.
Muulloin ostan leipää harvoin. Kahden hengen kodissa se ehtii aina kuivua, pakkanen on täynnä pussinpohjia ja päällisiä ei muista ostaa. Siksi lauantailounaani, kahvia ja leipää, muuttuu luksukseksi.
2 kommenttia:
Hei Lina
Vähän pitää korjata historiatietoa. Emme ostaneet tuoretta leipää lauantaisin Alepasta vaan paikallisesta K-kaupasta. Kauppojen paitouunit olivat vielä 90-luvun alkupuolella melko harvinaisia, eikä ainakaan Alepasta saanut vatapaistettua leipää.
Olen iloinen, että sinulle on jäänyt erityiset muistot tuoreesta leivästä. Minulla on nimittäin kaksi ruokailuun liittyvää periaatetta: tarjolla pitää olla tuoretta leipää ja raikasta salaattia.
Unohdin mainita, mutta leipä-teemasta jatkaa hyvin Simply Breakfast-blogi, jossa kirjoittaja kuvaa (lähes) joka aamu aamiaisensa. Melkein tekisi mieli muuttaa lauantai-traditio joka aamuiseksi.
Lähetä kommentti