Romut piiloon ja roskat pois
Minulla on ristiriitainen suhde tavaraan. Haluaisin kaikenlaista kaunista ja kivaa, mutta en pidä tavaroiden hankkimista kovin hyvänä. Minusta tuntuu, että olen vastuussa kaikesta hankkimastani roinasta maailman tappiin. Tässä suhteessa ekolooginen omatuntoni on ollut aina herkkä. Toisaalta tavaran paljous ja sotku myös ärsyttävät. En koskaan osta tavara varastoon tai varmuuden vuoksi, vaan sitä mukaan, kun tarvitsen.
Huonekalut ovat osoittautuneet minulle erityisen hankaliksi tavaroksi, koska ne ovat suurikokoisia, kuluvat nopeasti, mutta kestävät pitkään. Olin jo ajatellut luopua vanhoista, puhkikuluneista tuoleistani, mutta päätin kuitenkin teettää niihin huput. Jousituksia en sentään lähtenyt uusimaan. Lastulevyn palasista kootun pöydän piilotin liinan alle. Nyt katselen niitä taas tyytyväisenä muutamia vuosia.
1 kommentti:
Äh, olisin haalinut tuolit itselleni ennen kuin olisit kohtalokkaasti heittänyt ne menemään. Nuo tuolit ovat tavallaan osa Onnelin ja Annelin kahden pienen tytön koti-idylliäni: ne ovat kuin tehty 160-senttiselle istuttaviksi ja kuuluvat samaan epäkäytännöllisen ihastuttavaan maailmaan, kuin esimerkiksi Daisyn vanhan huoneen minikokoinen chippendale-keinutuoli.
Lähetä kommentti