28.10.06

Isäntä ei itseään markkinoi, vaikka kannattaisi.


Koulussa luennoitiin Raision strategiaa. Suomalaisten viljelijöiden perustamasta ja omistamasta pörssifirmasta ei tullutkaan korkean teknologian ja terveyden ruokataloa– Benecol, Gogreen ja Makuisa laahaavat, vaikka pelkästään tänä vuonna Raisio on lanseerannut 70 uutuustuotetta.

Pienryhmissä puhuttiin Kotleria ja Porteria, mutta minä ajattelin Varsinais-Suomea, sen syksyn kulahtanutta viljanväriä, omia lakanoita yökylässä, ”noppioi ja lyhkäsanassi” - Heli Laaksosia. Ei ihmekään, ettei markkinointi lounaismurteilla onnistu, kehtaamisen kulttuuri on niin syvässä.

Sen sijaan lounaissuomalaisuudella voisi kyllä Raisiota myydä.

Että Saarioisten äidit ja Raision miehet. Että pitkää ikää, parempaa mieltä ja sukupolvien suodattamaa. Raision miesten istuva isäntäneuvosto olisi suomalainen brändi. Viileää malttia ja jukuripäitä tarvitaankin, jotta terveysvaikutteiset tuotteet saataisiin useampiin ostoskoreihin.

Kesä, talkoohenki ja tango tuntuvat siirtyvän suomalaisten alitajuntaan äidinmaidossa – minullekin, 80-luvulla syntyneelle kaupunkilaistytölle. Suomi voisi vihdoin olla valmis kohtaamaan nostalgialla Valmetit, lantalat ja isoäidin salaattikastikkeen. Maajussille morsian – sarjan saaman hurjan suosion myötä heinäpellon reunaa vaeltava haalarihahmo onkin taas vapauden symboli.

Raision miehet voisivat olla Niskavuoren naisten vastinkappale - syvää suomalaisuutta uhkuvat, myyttiset maan isät. Tekisin mainoksen, jossa Sinikka Nopolan dialogi kohtaisi Arlan isäntämiehet, Valion pitkää ikää – hahmot tapaisivat Alastalon salissa ja ”kyl maar täyttyis jottain tehrä.” Itse ostaisin hyvän olon tunnetta mieluummin suomalaisen isäntämiehen suosittelemana, kuin ylikansallisten mainoskampanjoiden kopiona.

Vielä jos Saarioisten yksinhuoltajaäidit kohtaisivat Raision jylhät maamiehet..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen sitä mieltä, että raisiolaiset isännät ovat koko Raisio Yhtymän kurimuksen takana. Maailmaa ei valloiteta, jos seistään syvällä savisessa Varsinais-Suomalaisessa pellossa kainaloita myöden.

Raisiolla oli aikanaan palkkalistoillaan muutama kosmopoliitti, joka olisi hallinnut kansainvälisen markkinoinnin ja brändin rakentamisen. Esim varapääjohtaja Jukka Mäki oli todellinen herrasmies ja maailmankansalainen. Niin oli myös Benecolin lanseerannut Jussi Hirvelä. Nykyjohto on pelkkää lökäpöksyistä nössökaartia.

Terveisin Ullanlinna Ulla