Koko perhe koolla

Sisarellani oli tapana hankkia uusia liinavaatteita aina siinä vaiheessa, kun elämä tuntui mutkikkaalta ja epävarmalta. Pehmeät pyyheliinat ja uudenkiiltävät lakanat edustivat elämänhallintaa ja järjestystä.

Arvelen, että itse puran elämänmuutoksista syntyviä paineita ostamalla erilaisia juoma-astioita. Muutamia viikkoja sitten ostin jalattomia viinilaseja (vrt. edellinen postaus) ja heti perään hankin seitsemän muumimukia. Mihin oikeastaan tarvitsen kahtatoista viinilasia ja seitsemää mukia, kun kohta elän kahden hengen taloudessa? Yritän varmaan vakuuttaa itselleni, että jatkossa perhe kokoontuu entistäkin monilukuisempana ja silloin kaikki astiat tulevat tarpeeseen.

Nimikkomukien valinta eri perheenjäsenille oli hauskaa. Vilijonkka-mukissa tunnistin heti itseni. Varsinkin kääntöpuolen kuva lattiaa kontallaan, mutta helmet kaulassa, luuttuavasta Vilijonkasta huvitti koko perhettä. Erilaisten moppikokeiluiden jälkeen olen aina palannut perinteiselle lattianpesulinjalle.

Miehelläni on monia yhtymäkohtia Muumipappaan. Kummatkin kulkevat omia teitään ja toteuttavat omia unelmiaa, joskus myös muiden perheenjäsenten kustannuksella.

Tyttärilleni päätin ostaa samanlaiset vadelmanpunaiset mukit. Lina on selvästi nutturapäinen Mymmeli, ja Daisy taas ponihäntäpäinen tyttöhahmo. Ala-asteikäisinä tytöt leikkivät mielikuvitysleikkiä, jossa Linan roolihahmo oli Mymmeli ja Daisyn Pikku-Syy. Rehtorin piti lopulta rajoittaa Mymmeli-leikkiä, sillä koulun pensaat ja lähimetsän puut eivät kestäneet parinkymmenen tytön majanrakennusintoa.

Pojalleni valitsin Nipsu-mukin. Nipsu on minusta sympaattinen ja tyytyväisen tuntuinen hahmo. Nuorimmaisen elämä on sujunut isosiskojen vanavedessä vähemmällä stressaamisella. Pojan tyttöystävä sai myös oman teekupin, jossa Niiskuneiti ja Muumipeikko tunnelmoivat vaaleanpunaisella pohjalla.