Teillä on täällä minun lapsuuteni
Vastikään Turussa avattu Pieni Kirjapuoti (Yliopistonkatu 26) ihastutti. Ikkunalaudalle aseteltuina olivat mm. Niskavuoren naiset – pokkari, Edith Södergranin runoja ja Hilja Valtosen uusintapainoksia. Nurkassa oli punainen nahkanojatuoli ja rouva tiskin luona kyseli lipstikka-reseptejä. Kaikkein ihmeellisintä oli kuitenkin pino vanhanaikaisia, amerikkalaisia paperinukkearkkeja. ”Teillä on täällä minun lapsuuteni” huokaisin myyjälle.
Kerroin Judysta, Janesta ja Johnnysta jotka olivat vuoroin Saariston lapsia, hoviväkeä Ranskasta ja Beverly Hillsin teinejä. Näistä paperinukeista myyjä ei ollut ennen kuullut yhtäkään tarinaa - ei ihme, sillä vastaavia ei ainakaan minun kouluaikani muilla lapsilla ollut.
Isovanhempiemme luona oli ruskea laatikko täynnä vanhoja paperinukkeja. Kun olimme heillä kylässä, levitimme laatikon lattialle, piirsimme talteen vaatemalleja ja järjestimme häät. Kaikkein rakkaimmista nukeista (Judy, Jane ja Johnny, joka tosin lapsena kulki nimellä Michael) saimme mustavalkoiset kopiot, jotka itse väritimme. Siskon nukke oli Judy, minun Jane.
Judy ja Jane oli amerikkalaistyttöinä puettava hyvin ja heillä piti olla seurapiiriä. Piirsimmekin lapsena hurjia määriä paperinukkeja. Vuoden 1993 taitoluistelun MM-kisoista saimme ylijäänyttä paperia, kiiltävää, sellaista, jolla tussit liukuivat hyvin. Minun paperinukkeni olivat konservatiivisia, usein muumimaisia. Hameisiin piirsin aina rimpsuja, olin aika hyvä niissä. Siskon nuket olivat sekoitus Kali-jumalatarta ja Peppi Pitkätossua. Veli piirsi vain eläimiä ja videopelihahmoja. Se harmitti. Aulan seinään sinitarrasimme kerran viidakon, kerran satupuun.
Kotona olen hypistellyt pakettia, ihaillut kirkkaita värejä ja vaatteita, joita en ikinä ole nähnyt. Iloinen jälleennäkeminen - leikkelen vuosia irti arkeista.
3 kommenttia:
Muistan hyvin paperinukkepuuhastelunne. Silppua ja sälää oli niin paljon, että sain vain vaivoin hillittyä siivousvimmaani. Yksi erikoisuutenne olivat suurikokoiset nallet, jotka valmistuivat seuraavasti: Liimataan yhteen riittävä määrä paperiarkkeja niin, että perheen pienin (veli) mahtui makaamaan paperialustan päälle. Piirretään veljen ääriviivat ja lisätään karhun korvat ja väritetään vesivärillä. Lopputuloksena hyvin hellyttävän näköisiä nalle-paperinukkeja
Minun piti miettiä aika pitkään ennen kuin muistin nuo nallet.. Luulen, että ne liittyivät jotenkin esikouluun? Valtaisien hahmojen lisäksi teimme myös mielestäni ihan miniatyyrihahmoja. Peukalonkokoiset nuket olisivat sitten voineet kulkea kaikkialla mukana. Paperinukeilla leikkimistä en ole tainnut lopettaa ihan vieläkään - ainakin olen useamman nuken ja asuvalikoiman viime vuosina piirtänyt.
Lähetä kommentti