Vaahteramäen naiset

Luvattu rakkaus

2010-12-20T15:32:00.003+02:00

Tapasin viikonloppuna ensimmäistä kertaa Ainon. Olimme lentokentällä vastassa, kun kaksi ja puolivuotias Aino saapui vanhempiensa kanssa Suomeen. Pitkästä lentomatkasta huolimatta Aino oli energinen ja riemukas. Hän juoksenteli vastaanottohallissa, suukotteli lahjaksi saamaansa pehmopupua, polki jalkaa ja taputteli käsiään muiden perässä.

Sivusta seuraava ei varmaan arvannut, että Ainon tähänastinen elämänkokemus oli hankittu kiinalaisesta lastenkodista.

Aino-sana kulemma tarkoittaa kiinankielessä "luvattua rakkautta". En tiedä, onko tieto totta. Mutta tarina on niin kaunis, että haluan uskoa siihen.

Tervetuloa sukuun Aino!

Kuka kulkee pihallani?

2010-11-26T12:53:00.006+02:00

Naapuri löysi muutamia päiviä sitten ajotieltämme kännykän, jota kukaan ei tunnistanut omakseen. Poikani osasi etsiä puhelimen osoitekirjan, mutta osoitekirjaan tallennetut vieraskieliset nimet eivät auttaneet puhelimen omistajan selvittämisessä.
- Tänne on tullut jokin tekstieviesti, totesi poikani.
Englannikielisessä viestissä pyydettiin soittamaan puhelimen ruudulla näkyvään numeroon. Lyhyen englanninkielisen puhelinkeskustelun päätteeksi poikani lupasi vielä lähettää osoitteemme tekstiviestinä.
Jossain vaiheessa aloin ikävään sävyyn ihmetellä sitä, mitä tekemistä puhelimensa tiputtaneella ulkomaalaisella oli ylipäätään ollut meidän pihallamme. Pihamme on sivussa ja syrjässä eikä sinne sattumalta eksytä!
Illalla vieras puhelin piippasi. Tekstiviestin kirjoittaja ilmoitti, että voisi tulla hakemaa puhelimensa heti aamusta, työvuoron jälkeen.
Aamulla ovikello soi.
-I am the postman and I came to pick up my phone, totesi tumma mies hymyillen.

Jos jotain arvostan niin sitä, että saan lehteni suoraan postiluukusta sisään enkä sadan metrin päässä olevaan postilaatikkoon!

Lapset ovat lähteneet maailmalle

2010-10-24T15:43:00.003+03:00

Sain perjantaina tekstiviestit Daisysltä ja Linalta.
Daisy opiskelee nykyisin Belgiassa, mutta viesti tuli Lontoosta.
-Huomenta! Lontoo on ihana, oon Starbucksissa ja luen Economistia. Ja seuraavaksi National Potrait Gallery. Bisous!
Sitten piippasi Linan viesti.
-Los Angels ja vielä nelisen tuntia ennen San Fransicoa, mut kaikki hyvin. Laitan viestiä, kun oon hotellilla, aamuyöstä teidän aikaan.
Tyttöjen viestit ovat muistutus siitä, että lapset ovat itsenäistyneet ja kulkevat omia teitään. Kiva kuitenkin, kun pitävät yhteyttä.

Kaukaisia sukulaisia

2010-09-30T18:11:00.003+03:00

Olen saanut tänään uuden sukulaisen. Pieni sukulaiseni elää vielä toisella puolella maapalloa, mutta joulua saatamme viettää yhdessä.
Lyhyt puhelinsoitto keskellä työpäivää, ja elämään astui uusi ihminen.

Mahalasku

2010-09-24T16:25:00.004+03:00

Neljän kuukausen sapaattivapaani päättyi elokuun lopussa. Nyt olen takaisin töissä levänneenä, mutta en kovin huolettomana. Jo elokuun loppua kohden oli selvää, ettei edes sapattivapaan aikana voi pitää lomaa elämästä. Lähipiirissäni sattui sairastumisia, tuli eroja ja sydänsuruja.
Myös työpaikkalla tapahtui poikkeuksellisen paljon muutoksia. Muistan, miten kevyesti suljin työpaikan oven vappuaattona. Syyskuun alussa sama ovi tuntui vieraalta. Neljässä kuukaudessa esimieheni ja esimieheni esimies olivat ehtineet vaihtua, huoneeni oli muutettu avokonttoriksi ja työtehtäväni jaettu kiinnostuneiden kesken.
Onneksi en tiennyt tätä kaikkea, kun vuosi sitten aloimme mieheni kanssa suunnitella vähän pidemmän kesäloman pitämistä!

Kultakengät ja titaanipolvet

2010-08-02T14:14:00.005+03:00

Alkukesän rakensimme Vaahteramäellä ja matkailimme Kaliforniassa. Ja heinäkuun pidimme hellettä. Monet suunnittelemistani kesävierailuista ovatkin jääneet elokuuhun.
Yksi kesän mielenpainuvista kyläilyistä oli viime viikolla, kun ystävättäreni tuli ensimmäistä kertaa Vaahteramäelle.
Olimme suunnitelleet myös retkiohjelmaa, sillä kävimme ensin tutustumassa Hvitträskin atelijeekotiin. Opaan lyhyt esittely antoi hyvän pohjan omatoimiselle tutustumiskierrokselle. Pidän talon kansallisromanttisesta ulkoasusta, mutta Eliel Saarisen asunnon ruokasali ja suurtupa tuntuivat minusta aika synkiltä holvikattoineen, freskoineen ja tummine hirsiseinineen. Sen sijaan yläkerran vaaleista ja valoisista huoneista pidin kovasti. Talo on oppaan mukaan kokonaistaideteos, sillä useimmat huonekalut ja muut sisustusesineet on suunniteltu juuri tätä taloa varten. Saarisen perheen arvomaailmaa kuvaa hyvin se, että myös lapsille oli suunnitletu omat huonekalut ja leikkihuoneen sisustukset.
Olin hyvin otettu, kun ystävättäreni (Hvitträsksissä käynnin jälkeen!) kehui Vaahteramäkeä kaikin mahdollisin tavoin. Tontti oli kaunis ja talo kuin luotu mäen päälle, sisätilat olivat ihanan valoisat ja huonekalut sopusuhtaisia. Sitä paitsi mansardikatto ja parveke muistuttivat aivan hänen lapsuutensa kesäkotia.
Sain ystävättäreltäni tuliaisiksi 20-luvun Dixieland-musiikkia alkuperäisenä äänitteenä. Pianon, rumpujen, klarinetin, trumpetin ym. soittimien yhdistelmä kuulostaa niin hyväntuuliselta ja rytmikkäältä, että vähemmän musikaalinenkin alkaa luontaisesti liikkua musiikin mukana. Varsinainen huipennus oli kuitenkin se, kun ystävättäreni innostui esittämään oman charleston-numeronsa. Hänen kultakenkänsä nousivat niin kepeästi ja sirosti lattiasta, että vasta tanssin lopussa mieleeni muistuivat ystävättäreni polvien keinonivelet. (Jos olet lukenut aikaisempia postauksiani, arvasit ehkä, että kysymyksessä on sama ystävätär, jonka luona kävin kesäkylässä ja suunnittelin Amerikan-matkaa.)

Sisustussuunnitelmia

2010-07-17T00:38:00.006+03:00

Olimme suunnitelleet talon ulkomaalausta, mutta päivät ovat olleet liian kuumia ja kosteita. Olenkin siirtynyt sisustamaan sisätiloja. Vaahteramäen sisustusta on suunnitellut kanssani sisustusammattilainen, sillä lähipiirissäni on sisustussuunnittelija. En ole koskaan aikaisemmin miettinyt kotini sisustusta ammattilaisen kanssa. Olen enkä jopa suhtautunut vähän epäilevästi siihen, että joku ulkopuolinen kertoisi, millaiset tapetit tai lattiat minun pitäisi kotiini laittaa.

Kokemukseni perustella voin kuitenkin suositella ammattlaisen apua. Valintojen tekeminen on niin paljon helpompaa, kun joku on jo tehnyt ennakkokartoituksen. Kuudesta tapettinäytteestä valitsin nopeasti viisi parasta. Kuudeskin tapetti olisi minulle sopinut, mutta alakerran tilat loppuivat kesken.

On tietysti tärkeää, että suunnittelija tuntee asiakkaan maun ja tarpeet. Oma makuni meni hyvin yhteen sisustussuunnittelijani näkemysten kanssa, olimme jopa toisistamme tietämättä hankkineet samaa verhokangasta. Vähän kyllä epäröin, kun suunnittelijani ehdotti verannalle punavalkoruutuista linoleum-lattiaa , mutta nyt lattia on yksi ehdottomista suosikeistani.

Sitä paitsi minusta on ollut hauskaa, kun olen voinut jutella sisustusasioista jokun kiinnostuneen henkilön kanssa. Mieheni kyllä asentaa keittiön kaapit, kaakeloi kylpyhuoneet ja tapetoi seinät, mutta ei viitsi kovin paljon vatvoa eri vaihtoehtoja.

Lisään kuvia Vaahteramäen sisustuksesta, kun saan kamerani kuntoon. Tässä välissä voisin mainostaa sisustussuunnittelijani kotisivuja. Kannattaa käydä katsomassa Eeva Marikan gallerian työnäytteitä.

Läpilämmintä

2010-07-09T00:03:00.003+03:00

Kaliforniassa oli loppujen lopuksi hyvin lämmintä. Ilma oli kuumaa, kuivaa ja kirkasta. En kuitenkaan missään vaiheessa kärsinyt kuumuudesta, ja sisätiloissa oli yleensä jäähdyttävä ilmastointi.
Palasimme Suomeen samoihin aikoihin, kun hellejakso alkoi. Alkuun olin ihastuksissani; täällähän on yhtä lämminntä kuin Palo Altossa. Nyt kun hellettä on kestänyt lähes viikon alan olla ärtyisä. Kostea kuumuus, jossa päivällä kiusaavat kärpäset ja paarmat ja illalla hyttyset, on aivan erilaista lämpöä kuin Kalifornian tasainen auringonpaiste, joka vaihtui illalla pehmeään pimeyteen.
Kärsin vielä aikaerosta, mutta en saa öisin nukuttua, kun on valoisaa ja sisälämpötila lähentelee 30 astetta. Myös allergiaoireet ovat palanneet, ja joudun turvautumaan öisin ylimääräiseen nenäsuihkeeseen.
Kannattaa lähteä matkalle, niin että osaa arvostaa kotioloja (vai miten se sanonta nyt menikiään!)

Kulttuurikokemuksia Kaliforniasta

2010-07-07T15:25:00.007+03:00

Olen tutustunut kalifornialaiseen kulttuuriin hyvin käytännönläheisesti. Millaisia vaatteita Kaliforniassa on kaupan? Millaista ruokaa ravintoloissa tarjotaan? Miltä kaupungit näyttävät? Ja miten ihmiset käyttäytyvät julkisilla paikoilla? Yllättävän paljon pystyy havainnoimaan ilman erityistä ponnistelua.

Vaatevalikoimista huomaa heti, että Kaliforniassa eletään monikulttuurisessa ympäristössä. Värejä, kokoja ja tyylejä riittää joka lähtöön. Itse ihastelin sporttisia vaatteita (hyvinistuvat shortsit saa varmimmin Amerikasta), mutta myös naisellisia neuleita (rusetteja ja röyhelöitä upeissa väreissä). Amerikan markkinoilla on myös miellyttäviä puuvillavaatteita (ohuita ja hengittäviä, mutta pysyvät hyvin kuosissa). Jostain syystä ihastuin erilaisiin neuletakkeihin. Mieheni epäili, kuinka monta villatakkia ihminen ylipäätään voi tarvita. Minusta viisi alennusmyyntineuletta oli sopiva määrä.

Reilussa kahdessa viikossa ehdimme syödä monenlaista ateriaa. Erityisesti pidin amerikkalaisista aamiasista. Aloitimme päivän Starbucksin jättikokoisilla maitokahviella (Venti size) tai Izzy's Brooklyn Bagelsin aamiaisella (Kosher valmistettua!). Välipaloina joimme tuoreista hedelmistä tehtyjä juomia (joihin Lina osasi tilata erillisen vitamiinivahvistuksen) tai söimme jäädytettyä jugurttia ja hedelmiä (esim. Red Mango). Kaliforniassa oli helppo löytää aasialaisia ruokapaikkoja. Japanilaisessa ravintolassa söin ensimmäisen kerran elämässäni raakaa tonnikalaa (puolivahingossa). Kala maistui hyvältä, mutta jatkossa voin jättää uhanlaisen tonnikalan syömättä. Söimme myös pikaruokaa mm. Taco Bellissä. Mutta Jack in a Boxin houkustusta (3 asiaa=3 dollaria) vastustimme periaatteen vuoksi. On käsittämätöntä, että ravitolasta ostettu pikaruoka on halvempaa kuin kaupasta hankitut ruokatarvikkeet.

Mieleeni jäi erityisesti amerikkalaisten tapa juoda koko ajan. (Tosin alkoholijuomia amerikkaiset eivät juo julkisilla paikoilla samaan tapaan kuin esim. Suomessa.) Kuumassa ilmastossa on tietysti tarpeen saada nestettä, mutta juomista kertyy helposti koko päivän kalorintarvetta vastaava energiamäärä. Amerikkalainen karkkitarjonta oli sen sijaan pettymys. Muutamia maailmanmerkkejä lukuunottamatta amerikkalaiset maikeiset olivat oudon esanssisia.

Vuokarasimme auton ja ajoimme Pohjois-Kaliforniaa ristiin rastiin. Matkan aikana näimme useita pikkukaupungeja, joiden kohdalla tunsin välitöntä iloa siitä, etten asunut kyseisellä paikkakunnalla. Minua ahdistivat pikkukaupungien kuolleet pääkadut, mutta myös ylisievät kaupungit, joissa elämä tuntui jotenkin epätodelliselta. Matkan aikana tulin siihen tulokseen, että San Francisco saattoi (viileydestään ja pummeistaa huolimatta) sittenkin olla lähimpänä eurooppalaista sielunmaisemaani.

Kävimme vain yhdessä virallisessa kulttuurikohteessa. San Franciscon Moma oli sen verran kiinostava kohde, että päätimme viettää siellä yhden iltapäivän. Vierailu kannatti, sillä museon 75-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty näyttely oli sopivan kansantajuinen. Pidin erilaisista väritutkielmista sekä Frieda Kahlon maalauksesta, joka esitti Friedan ja Diego Riveran hääkuvaa. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin valokuvasarja, jossa valokuvaaja oli kuvannut vaimoaan ja tämän kolmea sisarusta vuosittain vuodesta 1975 lähtien. Olisin voinut katsoa ja vertialla naisten kuvia vaikka kuinka kauan. Oli hämmentävää, miten vanheneminen näkyi sisaruksissa eri vuosina eri tavoin.

Kaliforniasta löytyy varmaan korkeatasoita kulttuuritarjontaa, mutta erityiseti suosittelisin Kaliforniaa lomakohteeksi henkilöille, joitaa kiinnostaa "hiking, biking and canoeing". California is great for outdoors lovers!

Kalifornian värit

2010-06-26T06:33:00.004+03:00

Lomailimme pari vuotta sitten Amerikan itärannikolla. Bostonista ja pienistä rantakaupungeista mieleeni jäivät saloissa liehuvat tähtiliput ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ikkunoihin ripustetut sinipunavalkoiset koristeet. Kaliforniassa olen nähnyt lippuja vain harvakseltaan eivätkä Amerikan lipun värit muutenkaan hallitse maisemaa.

Tunnistan Kalifornian väreiksi kuivan hiekan (Kalifornian ruosteiset kukkulat), vaaleaksi palaneen ruohon, punapuun ja havunviherän. Väriskaalaan kuuluvat myös mansikka, persikka ja avokado. Sekä kirkkas valo (paitsi ei San Franciscossa). Kun katselen hotellihuoneessa ympärilleni, voisin lisätä Kalifornian väreiksi vielä Starbucksin vihreän ja Gapin sinisen.

Omalla vastuulla

2010-06-23T06:32:00.009+03:00

Suomessa olen tottunut siihen, että asiat ovat joko erikseen kiellettyjä tai sallittuja, jolloin jokainen toimii oman harkintansa mukaan (esim. pilkkii kevätauringon sulattamalla jäällä). Liikennemerkkien varoitusten lisäksi ei mielleeni tule mitään yleisiä varoituksia, joilla viranomaiset sanoutuvat irti vastuusta. Amerikassa olen sen sijaan törmännyt jo useisiin erilaisiin varoituksiin, enkä ole aivan varma, miten niihin pitäisi suhtautua.

Ensimmäisellä yleisellä uimarannalla varoitettiin siitä, että aaltojen mukana tuleva vesi voi sisältää korkeita bakteeripitoisuuksia. Uimista ei kuitenkaan kielletty. Seuraavalla rannalla taas varoitettiin syvästä rannasta ja voimakkaista virtauksista. Omat uimahaluni tyssäsivät varoituskyltteihin, sillä en osannut arvoida sen paremmin veden puhtautta kuin merivirtojen voimakkuutta. (Onneksi sää oli sen verran tuulinen, ettei uimaan tehnyt senkään vuoksi mieli).

Stanfordin campuksen ulkoilualueella taas varoiteltiin vuoristoleijonista. Lenkkipolku oli täynnä ulkoilijoita, joten arvelin, että leijonaan törmääminen olisi epätodennäköistä. Opasteessa neuvottiin, että pitäisi yrittää näyttää mahdollisimman suurelta (try to appear taller), jos törmää leijonaan. Ei saa liioin antaa pelolle periksi, vaan taistella, lyömäaseena voi käyttää esimerkiksi vesipulloa!

Berkleyn yliopiston International Housen seinällä taas oli varoitustaulu, jossa ilmoitettiin rakennuksen sijaitsevan maanjäristysalttiilla alueella. Maanjäristyksen sattuessa rakennus saattaa sortua ja aiheuttaa asukkaille vakavan vaaratilanteen.

Tämän varoituksen jälkeen totesin, että vakavamielisen suomalaisen on hyvä ottaa vähän etäisyyttä amerikkalaisiin varoituksiin!

Yllättävä Kalifornia

2010-06-22T09:35:00.005+03:00

Kalifornia on ehtinyt yllättää ensimmäisten lomapäivien aikana aika monessa asiassa. Odotin Kalifornian lämpöä, mutta San Franciscon tuulisessa säässä olisin tarvinnut lämpimiä vaatteita. Olin lukenut turistiopaat huonosti enkä tiennyt, että San Franciscon keskilämpötila on kesälläkin vain parikymmentä astetta. Muilta osin Fricsco kyllä vastasi odotuksia; kukkuloita, merenrantaa, Chinatown ja pummeja.

Kalifornian tunnelmaan pääsin kuitenkin vasta Palo Altossa. Nyt lämpöä on riittävästi. Muutenkin vauraan pikkukaupungin maisemat ovat miellyttävät, ympärillä näkyy vuoria ja hyvinhoidettuja taloja. Eilen tutustuimme Linan opastuksella Stanfordin yliopiston alueeseen. Pylväiköt ja palmupuut toivat ennenmminkin mieleen luostarin kuin insinööritieteisiin profiloituvan yliopiston.

Tänään aloitimme päivän ostosmatkalla Gilroyn myymäläalueelle. Valtavat tehtaanmyymälät ovat minulle haaste, sillä toisaalta haluaisin ostaa tavaroita, mutta olen aivan onneton tekemään nopeita päätöksiä. Minun pitää aina sovittaa jokaista pikku toppia ja varmistaa vielä, ettei edellinen koko olisi sittenkin ollut oikeampi. Päätimme suosiolla keskittyä vain muutamiin tuttuihin vaatemerkkeihin. Sain lopulta jonkinlaisen nyssykän mukaani Gapista, Polo Ralf Laurenilta, J Crewlta ja Tommy Hillfigeriltä.

Ostosalueelta jatkoimme suoraan Santa Cruzin surffirannalle, joka edustaa yhdentyyppistä Kaliforniaa. Meri oli upea, mutta muuten paikka oli vähän liian sotkuinen minun makuuni. Takaisin Palo Altoon ajelimme tietä, joka kiemurteli metsän ja vuorten välissä. Meidän lisäksemme tiellä näkyi muutama muu auto. Taloja pilkotti sillä täällä, mutta tuntui silti aika yksinäiseltä. Olin kuvitellut Kalifornian tiheään asutuksi alueeksi, joten siltäkin osin ennakokäsitykseni olivat vääriä.

Illan viimeinen yllätys oli hotellimme vieressä sijaitseva ruokakauppa. Luulin meneväni tavalliseen markettiin, mutta kysymyksessä olikin gourmet-kauppa. Varsinkin vihannes- ja hedelmäosastot olivat valtavat, luomuruokavalikoima oli suurempi kuin tavallisen suomalaiskaupan koko tuoreruokapuoli. Rasvainen pikaruoka ei ole sittenkään kaikkien amerikkalaisten makuun!

If you go to San Francisco

2010-06-15T15:20:00.002+03:00

Matkalaukut on pakattuna ja lentosukat jalassa. Pian olemme lentokoneessa matkalla Kaliforniaan.
Olen viime aikoina matkustellut sen verran harvakseen, että matkajännitys alkaa tuntua mahanpohjassa. Tyyni valtameri kuulostaa vielä aika etäiseltä.
Parin vuoden takainen loma USA:n itärannikolla on hyvässä muistissa. Tyylikäs Boston ja hyvinhoidetut pikkukaupungit vastasivat hyvin ennakko-odotuksiani. Keskilänessä vietin aikoinaan vuoden vaihto-oppilaana ja sopeuduin kohtuullisen hyvin amerikkalaisia perhearvoja vaalivaan elämäntapaan. Mutta länsirannikon bohemi ilmapiiri tuntuu haastavalta.
Onneksi Lina on jo totutellut Kalifornian elämänrytmiin. Turistille elämä on sentään pelkkää lomaa, ei opiskelupaineita tai tarvetta löytää uusia yhteistyökumppaneita.
Olen päättänyt, että käyn ainakin uimassa valtameressä, ajelen raitiovaunulla San Franciscossa, haistelen ilmaa punapuumetsässä ja maisteleln viinejä Napa Valleyssä.

Talot täynnä tarinoita

2010-06-14T19:47:00.011+03:00

Edellisessä postauksessa haaveilin siitä, että Vaahteramäesta tulisi sukulais- ja ystäväpiirissäni tuttu talo. Tarkemmin ajateltuna Vaahteramäestä on jo syntynyt kymmeniä tarinoita, jotka liittyvät eri tavoin eri ihmisten elämäntarinoihin.

Opettelin digi-kamerani käyttöä ja näpsin kuvia Vaahteramäen rakennuksista. Tässä pikainen tutustumiskierros Vaahteramäen arkkitehtuuriin.
Ensimmäinen rakennus oli rannan huvimaja, joka valmistui kesällä 1996. Muistan, miten mieheni naputteli ikkunoita kotimme olohuoneessa. Järvenpuoleiset ikkunanpokat ovat nyt lahonneeet, joten pitää hankkia uudet ostoikkunat. Alkuvuosina huvimaja oli kaiken toiminnan keskipiste; juhannusjuhlia, märkiä uimapukuja ja kesäkahvit.

Seuraavaksi valmitui vaja. Mieheni osoitti yllättävää romanttisuutta taiteilemalla pistosahalla pienen sydämen huussin oveen.

Vähitellen pääsimme viettämään kesiä saunarakennukseen, johon kuuluu saunan lisäksi tupa, parvi ja verstas. En tiedä parempaa aamukahvipaikkaa kuin pikkutalon aurinkoinen veranta. Verstas on mieheni valtakuntaa; sinne en pääse ainakaan siivoamaan. Verstaalle on säilötty myös erilaisia isokokoisia lapsuusmuistoja, esimerkiksi kolmikerroksinen nukketalo ja lentokoneen mallinen mäkiauto.

Ensimmäisen kasvihuone rakennettiin vasta kiihkeän riidan jälkeen. Lina oli toivonut omaa puutarhaa, eikä kasvihuone vastannut lainkaan hänen puutarhaunelmiaan. Vaahteramäellä asui siihen aikaa hirvi, joka piti erityisesti herneistä ja kaikista muista viljelykasveista, jotka eivät kelvanneet jäniksille, myyrille tai linnuille. Totesimme, että kasvihuone oli ainoa mahdollisuus, jos halusimme satoa myös omaan suuhumme.

Ja sitten mieheni aloitti päätalon rakentamisen. Mansardikattoon, kuisteihin, erkkereihin ja parvekkeisiin on helppo ihastua, mutta niiden rakentaminen on ainakin yhden miehen vapaa-ajanharrastuksena hidasta hommaa. Minulle ja lapsille aikataulun venyminen sopi hyvin, sillä näin sain tutustua taloomme vähitellen, kaikessa rauhassa. Lapset taas kasvoivat aikusiksi ja saavat nyt itse päättää, milloin ja miten haluavat Vaahteramäellä aikaansa viettää.

Miten talosta tulee tuttu?

2010-05-15T20:55:00.004+03:00

Laskin, että elämääni kuuluu enää vain muutama sellainen talo, jossa olen käynyt lapsuudestani lähtien. Siis niin, että tunnen talon ja siinä asuvat ihmiset.
Nyt on taas yksi tuttu talo vähemmän, sillä osallistuin eilen sukulaiseni hautajaisiin. Veteraanihautajaiset olivat erityisen juhlalliset, myös lämmin auringonpaiste tuntui erikoiselta. Minulla on sellainen mielikuva, että haudalla on aina kylmää tai sateista.

Olin hautajaismatkalla sisareni kanssa. Moottoritietä ajellessamme meillä oli hyvin aikaa kertailla lapsuusmuistojamme, vertailla sukukäsityksiämme ja arvailla, miten itse alamme vanhemmiten käyttäytyä. Päädyimme siihen, että sisarussarjamme ja meidän lapsemme (tällä hetkellä 18 henkilöä + tyttö- ja poikaystävät) ovat jo melkein uuden suvun alku.

Voi olla, että Vaahteramäestä tulee vielä jonkin sukupolven tuttu talo!

Mitä vanhemmaksi tulen sitä useammin ajattelen äitiäni

2010-05-11T17:58:00.003+03:00

Vietin äitienpäivää maalla mieheni kanssa. Todennäköisesti tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun en osallistunut äitienpäivän juhlintaan joko äitinä, tyttärenä tai lapsenlapsena. Lapset kyllä muistivat, vaikka viimeinen onnittelutekstari taisi tulla vasta puolenyön jälkeen.

Silitin ikkunaverhoja ja kuuntelin radiosta äitienpäiväohjelmaa. Joku mainitsi Märta Tikkasen kirjoittaman runon, jonka otsikko oli Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän muistutan äitiäni.

Toivoisin, että voisin sanoa niin. Olen kuitenkin jo nyt elänyt vanhemmaksi kuin äitini enkä ehkä muutenkaan muistuta äitiäni. Ainakin päällisin puolin äitini elämä oli aika erilaista kuin oma elämäni. Äitini oli siivouksen suhteen suurpiirteinen ja suorastaan inhosi silittämistä. Minun siivuousintoni taas periytyy suoraan äidinäidiltäni. Sen sijaan äitini teki hyvää kotiruokaa ja oli tunnettu hyvistä leipomuksistaan. Oma ruoanlaittoni on välttävää, kun taas Lina ja Daisy ovat jo nyt osoittautuneet monipuolisiksi ruokaihmisiksi.

Yhdessä suhteessa luulen kuitenkin muistuttavani äitiäni. Rakkaus omiin lapsiin, halu tukea ja kannustaa lapsia eteenpäin eri elämänvaiheissa ovat asioita, jotka olen omaksunut äidiltäni ja haluaisin siirtää suvussa eteenpäin.

Tästä tulikin syväluotaava postaus. Voi johtua siitä, että istun nyt ensimmäistä kertaa ihan konkreettisesti Vaahteramäen verannalla kirjoittamassa. (Kuvassa talon vasen pääty)

120 päivää kesää

2010-05-05T23:58:00.002+03:00

Vappuaattona leimasin itseni ulos ja ilmoitin palaavani työpaikalle 1.9.2010 klo 8.30. Tuntui oudon kevyeltä, vaikka olin viime syksystä lähtien valmistautunut koko kesän kestävään vapaaseen.
-Tuliko sinulle burn-out? kysyi ystävättäreni mies. No, ei ole työuupumusta eikä mitään muutakaan kovin erikoista: ei viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaa, ei maailmanympärysmatkaa eikä hyväntekeväisyysprojektia.
Päätöksentekoani vauhditti se, että mieheni ilmoitti pitävänsä kaikki rästiin jääneet lomansa. Voisimme olla yhdessä Vaahteramäellä, viimeistellä sisustusta ja laittaa puutarhaa. Voisimme myös käydä San Fransicossa ja tuttavien luona Tartossa. Ja sitten voisimme aloittaa remontin uudessa kaupunkiasunnossa. Päättäväisen mieheni rinnalla vaikutan aikaansaamattomalta. En halua käyttää lomaani suorittamiseen, mutta vähän kyllä ajattelin pitää kirjaa siitä, mihin aikaani käytän.
Ainakin ensimmäiset lomapäivät ovat sujuneet touhutessa. Autoin Linaa pakkaamisessa (nyt Lina paistattelee jo Kaliforniana auringossa), pesin kaikki verhot, ikkunat ja piha-aidan(!), vein vanhat vaatteet Fidan kirpputorille, hoidin taloyhtiön asioita (yhtiökokusasiakirjoja, urakkatarjouksia yms), kävin etsimässä uutta mattoa (mutta ostin yhden kukan) ja vierailin sairaslomalla olevan ystävättäreni luona (katsoimme keskellä päivää DVD:ltä elokuvan!).

Olen ollut lomalla vasta kolme päivää, mutta tuntuu, että niihin on mahtunut jo aika paljon elämän syvintä olemusta.

Uusia alkuja

2010-04-12T15:37:00.005+03:00

Minulla oli tänään erityinen lounastapaaminen mieheni kanssa. Myös Lina ja Daisy halusivat tulla mukaan. Tunnistin kaukaa mieheni, joka seisoi sovitussa paikassa, vaaleanpunaisen talon edessä. Hän avasi oven rappuun, ahtauduimme pieneen veräjähissiin ja ajoimme hissillä kuudenteen kerrokseen.
Mieheni oli ostanut asunnon omin päin. Pääsisin kuulemma katsomaan asuntoa vain, jos lupaisin olla arvostelematta. Olin lopulta aivan liian jännittynyt enkä osannut sen paremmin arvotella tai kehua mieheni päätöstä.
Lina ja Daisy sen sijaan näkivitä asunnossa menneiden vuosikymmenien charmia. Minä ajattelin vain asunnon tuoksua, joka muistutti lapsuuteni mummolaa. Lattian kulunut korkkimatto, kaasuhella ja eteisen komero tuoksuivat tutuilta, tosin asunto oli vieläkin vanhanaikaisempi kuin mummolani 1960-luvulla!
Kurkisitimme talon sisäpihalle. Siellä näkyi muutamia puita ja tyhjiä istutuslaatikoita. Kadulta kuului raitiovaunujen ääniä.
-Mennään nyt sitten syömään, totesi mieheni.
Söimme salaattia ja kiusausta, mutta muistelin mielessäni mummolan keittiötä, lihakeittoa ja Elannon banaanileivoksia.

Viilin tyyni pinta

2010-02-10T11:15:00.001+02:00

Muistelen lukeneeni Sinikka Nopolan kertomuksen naisesta, joka toivoi elämänsä olevan selkeää ja tasaista kuin viilin tyyni pinta. Tunnistan hyvin tämän ehjän elämän kaipuun, vaikka elämässäni ei ole kovin silmiinpistäviä säröjä. Perheessäni on hyvät välit, minulla on ystäviä, käyn säännöllisesti töissä ja jumpassa, pidän kotini siistinä enkä näytä erityisen hompsuiselta.

Sisäinen tyyneyteni saattaa kuitenkin järkkyä pienistäkin vastoinkäymisistä. Vielä pahempaa on se, että yllättävät käytännön ongelmat lamaannuttavat toimintakykyni. Uutta vuotta on kulunut vasta reilu kuukausi, ja tyyni pintani on sekoittunut ja säröillyt useampaan otteeseen. Kun yläkerran kylpyammeen vesi valui alakerran eteisen lattialle, halusin sulkea ulko-oven ja lähteä kävelylle. Ja kun kolme viikkoa vanha autoni hyytyi kolmenkymmenen kilometrin päähän kodistamme, halusin vain nukkua sohvalla viltin alla.

Kunnollisuuteni sai kolahduksen, kun kodistamme ei löytynyt autokaupan edellyttämää rekisteriotteen ilmoitusosaa. ( En ole ikinä edes kuullut mistään ilmoitusosasta. Tosin en ole ostanut tai myynyt autoa viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.) Omat verkkopankkitunnukset hankin vasta viime viikolla. Sitä ennen oli elänyt täysin väärin käyttämällä mieheni verkkopankkitunnuksia. (Mutta vain yhden kerran!).

Mistä oikein tulee niitä kunnollisia kansalaisia, jotka jaksavat ja viitsivät huolehtia kaikista oman elämän ja yhteiskunnan velvoitteista? Minulla on ollut viime viikkoina ihan riittävästi tekemistä oman pihan lumitöissä!

Joulukuusi viedään pois, pois,pois

2009-12-23T09:48:00.005+02:00

Pari postausta taaksepäin kehuin olevani hyvinkin joustava joulutraditioineni suheen. Nyt mukautumiskykyni joutuu testiin.

Tämän vuoden mahtijoulukuusi tuntuu nimitäin salpaavan hengitykseni. Myös silmät ovat punaiset ja turvoksissa. Tulen huonovointiseksi jo pelkästä kuusen tuoksusta.

Ajattelin, että kuusi saisi olla paikallaan siihen asti, kun korealaisvieraamme saapuu. Lennon piti aluperin olla täällä tiistaina kello 16 aikoihin. Sitten lumipyry sotki kaikki aikataulut, ja vieraamme saapui vasta aikaisin keskiviikkoaamuna. Ehdin vaihtaa hänen kanssaan vain muutaman sanan ennen töihinlähtöäni. Sen verran kuitenkin, että kuulin joulukuustamme koskevat kehut. Koreassa ei ole koskaan aitoja joulukuusia, sillä alueella ei kasva kuusipuita.
- Todellla hienoa, kun on oikea joulukuusi!

Mietin nyt vielä vähän, ehkä jatkan allergialääkitystä vielä muutamia päiviä ja vien joulukuusen pois vasta tapaninpäivän jälkeen.

Kolme yötä jouluun

2009-12-21T12:11:00.004+02:00

Joulukortit on nyt lähetetty. Tosin eilen illalla tein viimeiset joulutervehdykset työtovereille annettavaksi. Sain vielä uuden kortti-ideankin: viimeiset joulupalloaiheiset kortit koristelin paljeteilla, kimalleliimalla, metallilangalla ja pienellä rusetilla (eikä sitten muuta!).

Viime postauksessa väitin, että joulukorttien lähettämisen jälkeen jouluvalmisteluni ovat ohi. Unohdin aivan, että joulukuusen koristaminen on toinen joulunajan tärkeistä projekteistani.

Tänä vuonna toimme joulukuusen sisään poikkeuksellisen aikaisin, sillä halusimme hoitaa sotkun pois alta ennen korealaisvieraamme tuloa. Kuusi on yli kolmimetrinen ja muutenkin poikkeuksellisen muhkea (varmasti all time high). Todennäköisesti saan ripustaa kuuseen kaikki joulukoristeeni, ja siltikin näyttää keskeneräiseltä. Olen saanut Puolassa asuneelta sisareltani laatikoittain valkoisia, joulunpunaisia, burgundinpunaisia ja sinisiä lasipalloja. Yleensä valitsen jonkin tietyn väriteeman (esim. puna-kulta tai puna-valko tai sininen), mutta tämän vuoden jättikuuseen ripustan varmaan koko pallovalikoimani.

Kynttilöiden ja joulupallojen lisäksi kuuseeni tulee kultalametta ja noin kilo karamelleja. Jo vuosia sitten käsitin, että karamellit kuuluvat joulukuuseeni. Perinne tulee lapsuudestani, jolloin mummoni tuli kaupungista joulunviettoon ja toi mukanaan leivoslaatikollisen suklaakäpyjä, joulupukkeja tai suklaapalloja, joiden sisällä helisi sormus (yleensä). Tosin enää en halua kuuseeni suklaafiguureita, sillä en usko niiden maistuvan hyvältä. Sen sijaan hankin Fazerin karamelleja: sinisävyisessä joulukuusessa käytän Fazerin sinisiä suklaamakeisia tai Kis-Kis –karkkeja. Punakultaiseen kuusen koristeita ovat Juliat ja Omarit ja punavalkoisina jouluina ripustan kuuseen Marianneja.

Pidän erityisen paljon joulunaluspäivistä. Ystävättäreni vierailu muutama päivä ennen joulua on lähes yhtä tärkeä osa joulunviettoani kuin perheen yhteinen joulupäivällinen tai jouluaaton kahvit siskoni luona tai tapaninpäivän kyläily veljeni perheessä. Odotan myös tätä iltaa, sillä Lina on kutsunut kylään ”kolme yötä jouluun” -juhlan merkeissä.

Dreaming of Christmas with every Christmas Card I write

2009-12-14T11:43:00.002+02:00

Joulukorttini ovat edelleen vaiheessa, vaikka korttitarvikkeet ovat olleet levällään olohuoneen pöydällä jo viikkoja. Joulukuun alun optimismi ja seesteisyys ovat hävinneet, kun yritän pitää kirjaa siitä, kenelle kuuluu lähettää joulukortti ja/tai myöhästynyt kiitoskortti ja/tai valokuva. Oikeanväriset pahvit loppuivat kesken samoin kiitoskortin nyöri. Osa osoitteista on hukassa.

Haluaisin kirjoittaa henkilökohtaisia tervehdyksiä, mutta päädyn kiireessäni toivottamaan kaikille ”Jouluiloa ja Onnellista Uutta Vuotta”. Vielä puuttuu kaksikymmentä korttia!

Lätkiessäni kortteja kokoon muistan ystäväni kommentin muutamien vuosien takaa. Ystäväni totesi, että on hyvä, kun minulla on aikaa askarrella kortteja, hänen aikansa ei millään riittäisi korttien tekemiseen. Melkein yhtä kannustava oli työtoverini, joka ihmetteli, miksi olin tehnyt kortteja niin myöhään illalla.
-Liittyykö siihen jokin erityinen tunnelma?

Korttien lähettämisen jälkeen joulustressi helpottaa, sillä joululahjojen ja jouluruokien suhteen perheemme traditiot ovat hyvin joustavat. Perinteisiä jouluruokia meillä ei juurikaan syödä, ja lahoja ostamme vain nimeksi. Yritän välillä tarkoituksellisesti muuttaa joulun traditioita niin, ettei joulu olisi vain tiettyjen rituaalien suorittamista: jotain voi jättää välillä pois ja jotain tehdä eri tavalla. (Taidankin ostaa puuttuvat joulukortit kaupasta!)

Täksi jouluksi on jo tiedossa jotain erityistä, sillä saamme jouluvieraan kaukaa Etelä-Koreasta

Jouluiloja

2009-12-02T17:09:00.004+02:00

En ole yleensä kova askartelemaan, mutta aina joulun alla löydän itseni näpertämässä joulutervehdyksiä. Haluan tehdä joka joulu vähän erilaisia kortteja, mutta en viitsi suunnitella korttiprojektia etukäteen. Vain kerran olen saanut toimeksi lähettää lapsista joulukuvan.

Joulukorteissani on muutamia perusteemoja, joita sitten varioin eri tavoin. Esimerkiksi joulukuuset ja piparkakut kuuluvat suosikkiaiheisiini. Viime vuosina olen ollut ihastunut pakettikorttikokoon. Pari vuotta sitten joulukorttini muistuttivat kirjanmerkkejä. Koristelussa käytiin Ciceley Mary Barkerin ihania Flower Fairies -kiiltokuvia ja väreihin sopivia silkkinauhoja. Kortit olivat minusta kauniita kuin karamellit (tosin eivät mitenkään erityisen jouluisia!)

Tänä vuonna osa korteista on taas joulukuusiaiheisia. Täysin uutta aluevaltausta edustavat lumiukot. Teen myös joitakin kortteja "kierrätysperiaattella", eli leikkaan vanhoita korteista osia ja yhdistelen niitä uudella tavalla. Korttiurakkani on on tällä kertaa normaalia suurempi, sillä lähetän joulutervehdyksen mukana myös puolitoista vuotta sitten ylioppilaaksi päässeen poikani kiitoskortit, jotka jäivät aikoinaan lähettämättä! (Tarkemmin sanottuna poikani ei edes käynyt ylioppilaskuvassa.) Kiitoskorttien pohjat tilasin Moo card -palvelusta, joka toimi loistavasti.

Suosittelen joulukorttien askartelua hyvänä harjoituksena kaikille "ei-niin-kovin-luoville" henkilöille. Käsillä tekeminen inspiroi; itse ainakin haluan kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä ja sommitelmia senkin jälkeen, kun olen jo löytänyt mielestäni hyvän vaihtoehdon.

Eilen illalla värkkäsin kortteja vielä puolenyön jälkeen. Totesin, että vanhana voin hyvinkin viidyttää itsenäni päiväkaudet paperinpaloja leikkaamalla ja liimaamalla.

Mitä tapahtui Alisonille?

2009-11-26T15:26:00.002+02:00

En ole kirjautunut Facebookiin, joten en seuraa reaaliajassa ystävieni tai tuttavieni elämää. Olen tosin huomannut, että ihmisten elämäntilanteiden päivittäminen netistä löytyvien vihjeiden avulla on aika koukuttavaa. Joskus innostun etsimään netistä henkilöitä, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä vuosikausiin.

Varsinkin Amerikassa viettämäni vaihto-oppilasvuosi tuottaa yllättävää materiaalia. Kävin vähän aikaa sitten amerikkalaisen kotikaupunkini nettisivuille. Sivuilla kehuttiin kaupungin yhteistä itsenäisyyspäiväjuhlaa, jossa on ollut esiintymässä mm. Alison LaPlaca.

Muistin heti kouluvuodestani kauniin Alisonin, joten en malttanut olla tarkistamatta Alisonin myöhempiä elämänvaiheita. Google-haun perusteella selvisi heti, että Alisonista oli tullut Hollywood-näyttelijätär. Wikipedia osasi kertoa Alisonin menestyksestä minulle tuntemattomissa sitcom-sarjoissa (Duet ja Open House). Alison näyttää piipahtelevn myös esim. Teho-osastossa, Friendsissä ja Täydellisissä naisissa.

Alisonin elämänkertatiedoissa mainitaan ”high-school sweetheart” Joe Lando, ja minun oli tietysti pakko googlata Joenkin tiedot. Myös Joen tie oli vienyt Hollywoodin. Joe näytteli miespääosaa mm. Tohtori tuli kaupunkiin –nimisessä sarjassa, jota on varmaan esitetty Suomessakin. Komea Joe oli myös päässyt 90-luvulla People-lehden listoille maailman kauniimpien ihmisten joukkoon!

Minusta on kehittymässä aika hyvä nettinuuskija. Vanhan dettini kuvia en kuitenkaan löytänyt. Myytävänä olevan talon kuvan sentään löysin sekä kutsun tyttären Bat Mitsva –juhlaan.

Blogiarkea

2009-11-19T12:36:00.004+02:00

Seuraamani blogit liittyvät etupäässä yksittäisten ihmisten arkeen. Käyn katsomassa bloginpitäjien ruokavinkkejä, seuraan nettituttavieni sisustus- tai remonttiprojektien edistymistä tai tarkistan, miltä lapselle neulottu villatakki näyttää valmiina. Käyn myös säännöllisesti ihailemassa korublogia. Suosikkilistallani on lisäksi muutama blogi, joissa otetaan reippaasti kantaa arkielämän epäkohtiin.

Tosielämässä olen sosiaalinen, mutta blogeissa olen omaksunut hiljaisen tarkkailijan roolin. Ystävällinen keskustelunavaus sujuu mielestäni livetilanteissa helposti, mutta nettikommentteihin en saa samaa myönteistä sävyä, ilmain että tekstit vaikuttaisivat ylimakeilta ja pinnallisilta.

Blogikommentointi näyttää jostain syystä painottuvan ääripäihin, toisaalta kommentit ovat yltiöpositiivista hymistelyä, toisaalta jotkut kommentit tuntuvat suhteettoman kitkeriltä, jos kysymys on jonkun ihmisen omasta harrastusblogista. Enkä lähden seuraavaksi blogikierrokselle ja opettelen hyvää ja rakentavaa palautteen antamista.

Itse sain muuten aikoinaan aika tyrmäävää palautetta, kun esitin ideani Vaahteramäen sivuista. Kävin 1990-luvun puolivälissä tietotekniikkakurssia, johon kuului myös HTML-kielen opetusta. Siihen aikaan puhuttiin vielä kotisivuista.

Saimme tehtäväksi suunnitella johonkin asiaan liittyvät kotisivut, ja minä tein harjoitustyönäni Vaahteramäki-sivuston. Sivustolla oli omat osiot ruokaresepteille, rakennusprojekteille ja valokuville. Ideani oli, että vierailija pääsisi tavallaan seuraamaan Vaahteramäen arkea. Kun esitin työni muille opiskelijoille, halusi kurssin (kärkässanainen) mielipidejohtaja heti alkuun korjata väärinymmärrykseni. Kotisivu on ainoastaan tekninen nimitys, kotisivujen tarkoituksena ei ole suinkaan esitellä omaa kotiaan!

En pidä itseäni suurena visionäärinä, mutta kotisivujen kohdalla olin edelläkävijä ( ja oikeassa!)

Julie & Julia ja Julietan kana

2009-11-17T14:20:00.004+02:00

Päätimme Daisyn kanssa lähteä elokuviin. Mielemme teki jotain kevyttä ja helposti sulavaa, joten päädyimme katsomaa Julien ja Julian kokkausta.

Julie & Julia –elokuva perustuu tositarinoihin. Elokuvassa seurataan 1950-luvulla amerikkalaista Julia Childia, jonka kirjoittama Ranskalaisen keittiön salaisuudet on yksi Amerikan kuuluisimmista keittokirjoista. Persoonallinen Julia Child esiintyi myös tv-kokkina.

Elokuvan toinen tarina sijoittuu 2000-luvun alkuun, kun työssään turhautunut Julie Powell löytää Julia Childin keittokirjan ja päättää kokeilla vuoden aikana läpi kirjan kaikki 524 reseptiä. Julie pitää kokkauskokeiluistaan blogia, josta tulee erittäin suosittu. Lopulta Juliesta tulee kirjailija, jonka teoksesta tehdään elokuva (Julie & Julia!).

Elokuva oli vähän liian makea minun makuuni. Tosin Meryl Streepin näyttelijäntyö jätti hyvän maun suuhun.

Jollain tasolla elokuva kuitenkin inspiroi. Muistin nimittäin, että olen itsekin ollut mukana tekemässä ranskalaista keittokirjaa. Keittokirjailijaksi päädyin, kun tulin myöhässä tyttäreni leirikouluiltaan ja lupauduin hätäpäissäni keittokirjatiimiin. Oma osuuteni keittokirjaprojektissa käsitti melkein kaikki muut työvaiheet, paitsi itse reseptien tuottaminen oli enemmän ruoanlaitosta kiinnostuneiden vanhempien tehtävä. Kirjasin sen sijaan ruokavinkkejä vuoden jokaiselle päivälle, keksin uusia, ruoka-aiheisia sananlaskuja ja vastasin kirjan painamisesta (noin 22000 kopioarkkia).

Julien esimerkin innoittamana päätin kokeilla ranskalaisteta keittokirjastani löytynyttä Julietan kanaa. Ohjeen mukaan kanan rintafileet maustetaan suolalla ja valkopippurilla, fileet paistetaan ja lopuksi haudutetaan kermakastikkeessa, johon on lisätty Dijon-sinappia ja nippu tuoretta basilikaa. Lopputulos ei ollut aivan niin maukas, kun olisin raaka-aineiden perusteella kuvitellut, mutta maistui kyllä koko perheelle.

Leirikoulukeittokirjan tekeminen tuntui aikoinaan raskaalta. Nyt ruokavinkit ja sananlaskut hymyilyttivät. Parempi syödä myöhään kuin ei milloinkaan pitää minusta edelleenkin paikkansa.

Mielikuvamatka punapuumetsän yläpuolella

2009-10-26T09:41:00.010+02:00

En ole koskaan kokenut kovaa kaipuuta nuoruuteen. Nuoruuteni oli sen verran epävarmaa ja surullistakin aikaa, että tasainen aikuisuus tuntuu hyvältä. Olen sitä paitsi naimisissa nuoruudenrakkauteni kanssa, joten en haikaile nuoruudesta edes vanhoja ihastuksia.

Viime viikonloppuna sattui kuitenkin sellainen kombinaatio, joka naksautti auki jonkin muistilukon. Nuoruus ja Amerikka on nimittäin yhdistelmä, joka sai sukat pyörimään jaloissa. 17-vuotiaana vietetty vaihto-oppilasvuosi on säilötty muistiini nuoruuden kiihkeydellä, ja vielä muistoissakin maistuu nuoruuden into.

Konkreettisen sysäyksen aikamatkaani antoi Lina, joka lähti viime viikolla opiskelujen merkeissä USA:han. Lina kuvaili ensikokemuksiaan Kaliforniasta sanoilla lämmin, ystävällinen ja taianomainen. Matka oli vasta alussa, mutta jo välilaskun aikana Lina oli tutustunut ensimmäiseen iloisesti hymyilevään jenkkiin. Puhelias matkaseuralainen oli lopulta antanut äitinsä puhelinnumeron hätätilanteita varten ja esittänyt kutsun lenolle punapuumetsien yläpuolelle. Lentokapteeni-isä voisi kuulemma tällaisen lennätyksen järjestää.

Mukavia matkaseuralaisia, ystävällistä huolenpitoa ja yllättäviä tarjouksia! Saattaa hyvin olla, että matkaseuralainen puheli vain lämpimikseen (en usko, että Lina otti tarjousta kovin tosissaan). Silti toivoisin, että aikuiselämäänkin mahtuisi tällaisia tapaamisia.

Joskus olisi mukava nousta arjen yläpuolle ja katsoa alas punapuumetsään!

Kaupunginosan kaunein nainen

2009-09-09T12:35:00.005+03:00

Omassa parisuhteessani ei harrasteta kohteliaisuuksia. Joskus se harmittaa, sillä olen lapsuudenkodissani ja lähipiirissänikin tottunut siihen, että miehet kommentoivat vaimojensa ulkonäköä ystävälliseen sävyyn. Ymmärrän kyllä, ettei hyvää parisuhdetta rakenneta vain kauniiden sanojen varaan. Silti väitän, että jokainen nainen, ja todennäköisesti myös mies, haluaisi silloin tällöin kuulla puolisonsa ihailevia kommentteja.

Juttelin asiasta hiljattain leskeksi jääneen ystävättäreni kanssa. Ystävättäreni kertoi, että kehumisen hänen miehensä kyllä hallitsi, vaikka saattoi muuten olla mielipiteissään kärkevä.
Miehensä mielestä ystävättäreni oli nimittäin kaupunginosan kaunein nainen.
- Ei sentään koko kaupungin kaunein lyyli, naureskelimme.

Ystävättäreni kertomus vahvisti käsitystäni siitä, että täsmällisesti ilmaistut kohteliaisuudet ovat tärkeitä. Ihailulla ei elä, mutta jo pelkkä kehujen muistaminen tuo hyvää mieltä.

Kotona jatkoin keskustelua mieheni kanssa. Nyt tarvitaan kunnon kohtelaisuuksia! Lopuksi mieheni sai puristettua, että olen ehdottomasti Vaahteramäen ykkösnainen. Siinäpä se.

Vanhoja ystäviä

2009-04-20T12:14:00.004+03:00

Helmikuun lopussa ystävättäreni soitti ja ehdotti tapaamista. Hän halusi kertoa jonkin asian kasvokkain. Huolestuin vähän sillä ystävättäreni on jo yli 80-vuotias.

Ystävättäreni saapui kuitenkin hyväntuulisena Akateemisen kahvilaan.
-Nyt tilataan kuohuviiniä.

Juttelimme niitä näitä, enkä kehdannut kysyä, mikä erityinen asia ystävättärelläni oli. Lopulta syy paljastui:
-Olen varannut lennot New Yorkiin. Hotelli on aivan Viidennen Avenuen vieressä, ja liput Metropolitan oopperaan on ostettu netistä.

Ystävättäreni oli lähdössä Amerikkaan tyttärentyttärensä kanssa. Olimme muutamia vuosia sitten suunnitelleet yhteistä New Yorkin -matkaa. Matka jäi kuitenkin haaveiluksi, ja ehdin viime kesänä tehdä unelmieni Amerikan-matkan perheeni kanssa.

Vähän aikaa sitten soitin ystävättärelleni ja kyselin matkasta. Kaikki oli sujunut loistavasti. Metropolitan ooppera oli elämys, MoMA ja Guggenheim museo olivat upeita ja YK oli todella kiinnostava vierailukohde. Shoppailija sai lama-Amerikassa ystävällistä palvelua. Sitä paitisi kohteliaat amerikkalaiset olivat lähes joka käänteessä kehuneet ystävättäreni tyylikkyyttä.

-Tämä oli ensimmäinen Yhdysvaltain-matkani, mutta ei viimeinen. Haluaisin käydä vielä ainakin San Franciscossa.

Minua hymyilytti. Ystävättäreni elämänusko saa minut aina hyvälle tuulelle.

Onnen päiviä

2009-04-17T09:06:00.006+03:00

17.4 kuuluu onnen päiviini. Huhtikuun lisäksi onnen päiviäni löytyy kesäkuusta ja syyskuusta.

Huhtikuun 17. ei ole aina ollut erityinen onnenpäiväni. Ei edes silloin , kun esikoiseni syntyi. Äidiksi kasvaminen vei aikaa. Onni syntyi vasta yhdessä elämällä.

Rakkaat syntymäpäiväonnittelut Linalle! Tässä vinkkejä syntymäpäivän viettoon.

Joskus elämä on niin kevyttä.

Koottava Kelly-laukku ja korttisarja

2009-04-16T21:48:00.006+03:00

Pöyhkeät luksusbrändit tuntuvat kuuluvan menneeseen aikaan. Kaikki eivät kuitenkaan kaadu samaan kultahileeseen: yllätyspisteet lähtevät Hérmeelle, jonka yrityssivut ovat täynnä pientä, nokkelaa ja hyvällä tavalla turhaa.

Erityisesti ilahduin Cafe Modesta bongaamaani 22 kortin pelipakkaan, jossa opetetaan solmimaan huiveja eri tavoilla. Kortteja saa kuulemma itse liikkeistä ilmaiseksi, mutta myös verkkosivuilta voi halutessaan ladatta pdf:ät. Naistenlehdissä aina hehkutetaan huivien monikäyttöisyyttä, mutta nämä sommittelut näyttävät ensimmäistä kertaa tuoreilta.

Lisäksi vanha tuttavuus on itse printattava, kuositettava ja koottava Kelly-laukku (toinen rivi, viides kuvake vasemmalta). Aika virkistäviä kuluttajakohtaamisia brändiltä, jonka laukkuja kuitenkin oikeasti jonotetaan vuosia ja jonka huivihinnat lähtevät sadoista euroista.

Ihana iltarusko

2009-02-22T15:58:00.013+02:00

Tuija Aalto kirjoitti egotrippailija-statuspäivittäjistä, jotka saavat elämän näyttämään toivottoman tapahtumarikkaalta ja sokerikuorrutteiselta: "Ihana iltarusko. Leikkasin puutarhasta kukkia saliin ja haudutin omenateen. Nyt venäläisen klassikon pariin!"

Itse taidan syyllistyä mikroblogeissa edellämainittuun joskus ja Vaahteramäen naisissa melko usein. Silti ylivoimaisesti lällyimmilläni olen näköjään puhelimen kameran mukaan. Siivosin muistikorttia ja sen perusteella arkeni on lähinnä piknikkejä, leikkokukkia, aamukahveja, vauvoja (!), koiranpentuja ja sieviä astioita. Elämänvirrat eriytyvät, sillä vaikkapa del.icio.us tilin perusteella minusta saa aivan erilaisen kuvan.

Paperinukke pukeutuu brändiin

2009-01-13T15:50:00.004+02:00

On helppo ymmärtää Stardollin menestys, sillä jotain addiktoivaa on omien nukkejenkin väsäilyssä. Paperinukke kokeiluni jatkuivat siskon ystävän syntymäpäiväkortilla. Aladin-asu ja Starbucks kahvi ovat suosikkejani. Muistan myös lapsena rakastaneeni nettisivua (saattoi olla jopa tämä sama Jim's Printable Minis), jolla sai tulostaa nukkekotiin sopivia miniatyyritavaroita. Seuraavalla nukella onkin varmaan oma iPhone, All Starit ja Mini Cooper..

Pieniä pakettikortteja

2009-01-03T16:56:00.002+02:00

Melkein kaikki joulukortit tehtiin viime vuonna IKEAN pakettikorttipohjille, joten askartelua tuntui luontevalta jatkaa myös tinytagsin parissa. Sanoja kannattaa katkaista muutamasta kohdasta, jolloin teksti taipuu lipuskalle eri tavoin. Ei aavistustakaan missä tätä voisi hyödyntää, mutta aika somia silti!

Vaatekaapissa asuu värisuora

2009-01-01T18:26:00.005+02:00

Aloitin uuden vuoden siivoamalla klassisesti vaatekaapin. Silitin, ripustin, ja järjestin. Seuraava vaihe olisi ollut kerätä paidat, hameet ja mekot yhteen sekä sovittaa kaikki mahdolliset yhdistelmät. Näin päässä olisi aamuisin selkeä kartta siitä, mitä kokonaisuuksia kaapista löytyy. Sitten törmäsin Lookbookiin. Katumuotiblogit ovat usein omaan makuuni liian särmikkäitä, mutta Lookbookissa ollaan jo lähellä ideaalia. Tavallisten nuorten ihmisten vaatteita voi sattumanvaraisen selailun lisäksi katsella maittain (voi ruotsalaisia) tai merkeittäin (ai näinkin voi Gapia yhdistellä). Viimeistään kuviin yhdistettävät värikartat saivat minut sulamaan: voi kun vaatekaappiin liittyisi automaattisesti päivittyvä väriskaalakartta, niin kokonaisuuksia olisi helpompi hallita. Ja muistaisi ostaa myös muuta kuin harmaata tai mustaa.Lookbookin ohella muotiblogit jaksavatkin kiinnostaa minua juuri kekseliäiden yhdistelmiensä takia. Viime vuonna en tainnut ostaa yhtään naistenlehteä, sillä nämä vaatteet ovat paljon lähempänä minun arkeani kuin hämärät editoriaalit. Taidan olla muotia enemmän kiinnostunut vaatteista. Odotan myös, että vähittäiskaupat osallistaisivat katutyylit tiukemmin tarjontaansa. Esimerkiksi H&M:n verkkokaupassa voisi myyntikuvan lisäksi nähdä miten tavalliset ihmiset ympäri maailmaa ovat vaatteen pukeneet ja yhdistelleet.

Espoo Blues

2008-12-15T00:31:00.006+02:00

Aina kun kuljen Keilaniemen ohi minulle tulee isänmaallinen olo. Ajattelen kilttejä ja tunnollisia suomalaisia insinöörejä. Puhelimet toimivat ja hissit kulkevat. Iltaisin valot palavat myöhään, joku on töissä.

Lähiölapsena minun kansallismaisemaani ovat Keilarannan siniset heijasteet, lasiset pinnat ja uljaat kaaret.

Le Beaujolais nouveau est arrivé!

2008-11-21T21:45:00.004+02:00

Yläasteella ranskan opettajan kanssa vietettiin aina marraskuun kolmantena torstaina Beajoulais Nouveau päivää - ilman itse juomaa, tottakai. Opettaja piti kuitenkin uuden sadon viiniä niin tärkeänä osana ranskalaista kulttuurikasvatusta, että Gamay-rypäleet, helikopterilennätykset ja keskiyön kilistelyt jäivät pysyvästi päähäni .

Tänä vuonna ostin ensimmäistä kertaa Beajoulaista itse. Kaiken ryppyotsaisen viiniasiantuntijuuden keskellä on jotenkin riemukasta, että ympäri maailmaa hullaannutaan juuri tähän viiden päivän vanhaan tuoretapaukseen.

Limetti-mozzarellasalaatti kesältä 2008

2008-11-18T09:00:00.000+02:00

Blogaamatta jäänyt kesäsalaatti, olkaa hyvä! Varsinkin limettimehussa ja hunajassa marinoitu mozzarella maistui erinomaiselta ja toiminee muissakin salaateissa hyvin.

Mozzarella-vihannessalaatti

1 limetti (kuoriraaste + mehu)
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1/2 tl solaa
1/2 tl mustapippuria
2 pkt (a 125 g) mozzarellapalloja

Vadille
3 kevätsipulia
1 rs (200 g) tuoreita herkkusieniä
5-6 aurinkokuivattua tomaattia
ripaus suolaa ja mustapippura
1 dl cashewpähkinöitä
1 ruukku jääsalaattia
1ruukku rucolaa
1 ruukku herneenversoja
1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

Koristeluun
basilikanlehtiä
parmesanlastuja

1. Pese limetti huolellisesti, raasta sen kuori ja purista mehu kulhoon.
2. Lisää limettimehun joukoon oliiviöljy, hunaja, suola ja mustapippuri. Sekoita. Lisää mozzarellapallot marinoitumaan vähintään pariksi tunniksi.
3. Hienonna kevätsipulit ja viipaloi sienet. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
4. Kuumenna öljy pannulla. Paista sieniä muutama minuutti, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Siirrä sienet hetkeksi lautaselle jäähtymään. Paahda pähkinät.
5. Levitä salaatin lehdet vadille. Lisää rucola, herneenversot ja sipuli. Asettele salaatin päälle sienet, marinoidut mozzarellapallot, aurinkokuivatut tomaatit ja paahdetut pähkinät.
6. Koristele basilikanlehdillä ja parmesanlastuilla. Pirskottele mozzarellapallojen marinointikastiketta salaatin päälle juuri ennen tarjoilua.

Puolikaaria ja pylväitä

2008-11-13T21:45:00.013+02:00

Viime kesänä ihailimme itärannikon amerikkalaisten vauraita koteja. Kuvasimme satoja verantoja, ikkunaluukkuja ja pihaistutuksia. Äiti ihaili amerikkalaispariskuntien päättäväisyyttä ottaa tilansa ja asua isosti, vaikka vain kaksin. Isän mielestä talot olivat hieman hutiloiden tehtyjä, mutta kellotornit ja lisäsiivet inspiroivat varmasti Vaahteramäen jatkuvia rakennusprojekteja.

Nyt syksyllä siivosin lomakuvia ja yhtäkkiä vauraasta oli tullut aika haurasta. Monessa talossa tosiaan maali hilseili. Kaikkien lukaalien lainalyhennyksiä ei varmaankaan ole vielä maksettu. Puolikaariparvekkeet, aarin pihanurmikot ja pylväskoristeet tuntuvat kuuluvan jo toiseen aikaan.

Popcorn-koneesta pamahti perheriita

2008-11-11T20:12:00.007+02:00

Mieheni osti uuden digisovittimen. Kassalla hän kuuli, että "kansalaisboksin" ostaja saisi kaupanpäälliseksi popcorn-koneen.

Mieheni ei ehkä osannut odottaa, että yllätyslahja saisi minut raivon partaalle. Minusta popcorn-kone on käsittämätön, turha vempain, jota ei pitäisi ottaa edes ilmaiseksi kaappeja täyttämään. Olen elämässäni paistanut popcornia alle kymmenen kertaa, ja nyt kun lapset muuttavat pois en varmasti ikinä tarvitse popcorn-konetta.

Minua ärsytti myös se, miten kauppias määritteli perheeni yhden oston perusteella. Periaatteena oli varmaan, että asiakkaat, jotka päätyvät kansalaisboksiin (eivätkä etsi laadukkaampia vaihtoehtoja?) pitävät myös popcornista.

Mainos kehuu, että kansalaisboksin käyttö on helppoa ja mutkatonta. Toivottavasti kauppias on edes tässä kohdin osannut arvioida oikein perheemme tarpeet.

Mad Men tuo kuusikymmentäluvun takaisin

2008-10-18T22:28:00.004+03:00

Kun palasin kesällä Bostonista, haaveilin lukevani Avoimessa yliopistossa muutaman kurssin amerikkalaista kirjallisuutta. Myyttinen amerikkalainen perhe, sodanjälkeinen optimismi ja Kennedyjen kultainen aika kiinnostivat minua erityisesti. Kirjallisuuden sijaan törmäsin ACM:n palkittuun Mad Men sarjaan, joka imaisi minut mukaansa niin, että Tennessee Williams ja F.Scott Fitzgerald saivat jäädä.

Nelosella 29.lokakuuta alkava sarja sijoittuu 1960-luvun Manhattanille. Mainostoimisto Sterling & Coopperissa työskentelevät miehet tytöttelevät röyhkeästi, tupakoivat lakkaamatta ja odottavat Kennedyn avaruusohjelmaa. Mad Menissä naiset ovat pääsääntöisesti sihteereitä, keittiöt paneloituja ja cocktail-baarit avoinna. Sarjalla on silmää yksityiskohdille.

Iloisten pikkurouvien ja kepeiden korulauseiden takana on mielenkiintoinen ajankuva 60-luvun murroksesta. Mad Menin hahmot ovat taitavasti rakennettuja, kokonaisia ja kiinnostavan ristiriitaisia. Erityisesti pidän sarjan vahvoista naishahmoista: lähiöbarbi Bettystä, bisneshai Rachelista, boheemista Midgestä, eteenpäin pyrkivästä Peggystä ja tarkkavaistoisesta Joanista.

Mad Menista puhuttaessa täytyy vielä erikseen mainita vaatteet. Korkeat vyötäröt, tupeeraukset ja punainen huulipuna ovat inspiroineet omaa tyyliäni. Borsalinojen soisin palaavan myös tämän päivän miehillä.

Mad Meniin voi tutustua Nelosen nettisivuilla. Kuva on skannattu vuoden 2003 seinäkalenteristamme.

Syntyykö imagonmuokkauksesta pysyviä tuloksia?

2008-10-10T11:01:00.006+03:00

Hämmästelen toisinaan sitä, miten ihmiset keksivät itselleen erilaisia määreitä. Julkisuuden henkilöt eivät enää ole ainoita, jotka rakentavat tietoisesti imagoaan, vaan jokainen meistä voi ottaa käyttöön omaan imagoonsa sopivia nimilappuja. Osa tuttavistani onkin julistautunut kenkäfriikeiksi, toiset ovat himoliikkujia, elokuvahulluja, kulttuurin suurkuluttajia tai luontoihmisiä. Tunnen myös perfektionisteja, taitelijatempperamentteja ja esteetikkoja.

En pidä itseäni kovin vaatimattomana enkä edes kaikilta osin tavanomaisena, mutta silti minun on vaikea keksiä asioita, joissa erottuisin keskivertoihmisistä. Montako jalkineparia kenkäfriikin pitää omistaa? Mistä tietää olevansa elokuvahullu? Missä kulkee hyvän ja sairaaloisen pikkutarkkuuden raja?

Aikaisemmin saatoin kertoa olevani siivousintoilija, mutta nyt olen alkanut laistaa jopa siivoamista.

Värisuora vaatii pelisilmää

2008-09-27T17:22:00.010+03:00

Syksy tuo väriä elämään. Löysin eilen sivun, jossa voi testata värisilmäänsä. Ideana on järjestää väripalikat sävyvahvuuksien mukaan. Oma tulokseni oli hiukan oman ikäryhmäni (parikymppiset naiset) keskiarvoa parempi.

Uskon, että värisävyjen erottamiskykyä voi harjoittaa. Ainakin sisustussuunnitelija tuttavani kertoi oman taitonsa selvästi harjaantuneen vuosien myötä. Tänään päätin heti harjoittaa väritaitojani kävelyretkellä. Vaahteramäen naisissa taitaa jo olla lähes kymmenen postausta väreistä: kohta voisin varmaan perustaa uuden Ateljeessa -luokan.

Onnenkyyhky lentää

2008-09-03T00:00:00.002+03:00

Lapsuudenkodissa lauloimme päivänsankarille onnittelulaulun, joka alkoi sanoilla "Onnenkyyhky lentää, kaukomailta entää". Laulussa oli outo, laahaava sävel, eikä laulumme virettä parantanut se, että äitini toimi kuoronjohtajana. Äitini oli nimittäin saannut enemmän mainetta lausujana kuin laulajana.

Lapsuuden onnittelulaulu on jossain määrin säilynyt omassa ja sisarusteni perheissä. Kuvaavaa kuitenkin on, että musikaalinen lankomieheni luuli aivan viime vuosiin asti, että kysymyksessä oli äitimme itse keksimä laulu.

Tänään laulu tuntuu yhtäkkiä erityisen ajankohtaiselta, kun tyttäreni viettää syntymäpäiväänsä Soulissa. Laulun sanojen myötä lähetämme rakkaat onnittelut kaukomaille!

1. säkeistö
Onnenkyyhky lentää, kaukomaille entää
Onnenkirjettä kuljettaa, kirjeen kelle kantaa
Onnen hälle antaa
Kuka tänä päivänä onnen saa?
Daisy tänä päivänä onnen saa

2. säkeistö
Siunausta taivaan, arkityöhön vaivaan
Näin nyt tahdomme toivottaa
Monta, monta kertaa
Ei sen onnen vertaa
Kuka tänä päivänä onnen saa?
Daisy tänä päivänä onnen saa

Tyhjää täynnä

2008-08-26T10:42:00.006+03:00

Tytär lähti Etelä-Koreaan ja poika opiskelemaan. Kuljeskelin eilen tyhjissä huoneissa ja surin elämän menoa. Olen aina ollut kova haikailemaan olemattomiakin asioita, mutta tällä kertaa tyhjyys oli kovin konkreettista. En halua tyhjää ja pysähtynyttä kotia.

Huomasin onneksi keittiön matossa mustikkatahran ja päätin pestä maton saman tien. Olin laittamassa mattoa kuivumaan saunaan, kun keksin, että voisin ensin pestä saunan lauteet uudella eucaliptuksen tuoksuisella pesuaineella. Hankasin lauteet juuriharjalla. Koko saunaan levisi ihan eucaliptuksen tuoksu, olo oli muutenkin kuin kuntosalin höyrysaunassa. Saunan laittiakaivo vain ei jostain syystä vetänyt kunnolla niin, että konttasin lopulta lauteiden alla ja kuivasin lattian räsyllä.

Kuulin, kun puhelin soi, mutta en ehtinyt vastaamaan. Joku soitti myös kännykkään. Kesken saunan siivoamisen en kyllä rupea puhelimessa puhumaan!

Makeita t-paitoja

2008-08-22T20:40:00.000+03:00

Kesä meni ja loma loppui, mutta alkukesän lomakuvat ovat edelleen käsittelemättöminä tietokoneen syövereissä.

Yksi New Yorkin nähtävyyksiä on Time Squren tuntumassa sijaitseva m&m -world. Kolmikerroksinen kauppa ei voi kannattaa karkkien ja oheistavaroiden myynnillä. Tavoitteena onkin varmaan tuottaa m&m -elämyksiä, jotka sitten siivittävät myyntiä ympäri maailmaa.
Olin tosin perheestämme ainoa, joka innostui sateenkaarenvärisistä karkeista tai m&m -malliston t-paidoista, tyynyistä ja pikkulaukuista.

Esimerkin innostamana ehdin jo mielessäni suunnitella Fazerille oman t-paitamalliston. Fazerin sininen t-paita, kultaisella Fazerin logolla olisi kalssisen tyylikäs vaihtoehto. Myös Fazerinan ruskea , kultakirjailtu paita sopisi aikuiseen makuun. Punavalkoraidallinen Marianne-paita siniselllä kirjailulla edustaisi reipasta merimiesmuotia ja vaaleanpunainen Geisha-paita olisi varmasti pikkutyttöjen suosikki. Myös laukkumallistosta tulisi Fazerin väreillä herkullinen.

Moneen lahjaongelmaan löytyisi ratkaisu, kun tuliaisiksi voisi suklaalevyn lisäksi tai asemasta viedä Fazerin t-paidan!

Kesäjuomien klassikot: Verigreippi-inkivääri limonadi

2008-08-10T19:07:00.000+03:00

Itse tehty lemonade on pitkään ollut kesäfiilistelyjeni kärkilistalla. Tämä verigreippiversio pääsi vihdoin valmistukseen ja lopputulos syntyikin yllättävän helposti. Juoma ei maistu oikein millekään tutulle, mutta varsinkin kivennäisveden kanssa lähes jääsohjoinen limonaadi oli oikein hyvää. Seuraavalla kerralla kuitenkin klassisesti sitruunoista. Ohje on alunperin delicious:days -blogista

Verigreippi-inkivääri limonadi

2-3 verigreippiä
250 g sokeria
2,5 dl vettä
tuoretta inkivääriä maun mukaan (alkuperäisessä ohjeessa 2-3 cm, meillä taisi mennä vähän enemmän)

Purista verigreipit, ei haittaa vaikka mukaan jäisi hedelmälihaa. Kuori inkivääri ja viipaloi ohueksi.

Kaada mehu kattilaan, lisää vesi, sokeri ja inkivääriviipaleet. Kiehauta ja anna porista, kunnes sokeri on liuennut. Siirrä kattila pois levyltä ja anna seistä 10-15 minuuttia. Kaada neste siivilän läpi (inkivääripalaset ja ylimääräinen muhju jää pois). Laita mehusiirappi jääkaappiin (tai pakkaseen), kunnes se on kylmää.

Lisää vettä ja jääkuutioita valmiiseen juomaan maun mukaan.

Klassisten kesäjuomien sarjassa esittelemme kolme uudempaa janonsammuttajaa.

Auringonkukkia Tovelle

2008-08-06T17:12:00.008+03:00

Lauantaina 9.8 juhlitaan Tove Janssonin syntymäpäivää. Juhlan kunniaksi Tove Jansson - seura on koonnut listan paikoista, jotka liittyivät kirjailijan elämään. Näihin paikkoihin juhlijoiden toivotaan tuovan auringonkukkia.

Helsingissä listalle ovat päässeet esimerkiksi Janssonin hauta Hietaniemessä, lapsuudenkoti Katajanokalla ja erään ravintolan hissinovien koristemaalaukset. Ajatus on mielestäni veikeä, siinä on mukana vähän seikkailua ja salaisuutta. Lopulta kaikki kuitenkin päättyy syntymäpäiväkahveille Cafe Ursulaan, sekin sopii hyvin Muumi-kirjojen henkeen.

Olen jo aikaisemmin kertonut omasta Pikku Myy mytologiastani, joten ehkä siskon kanssa täytyy lähteä kävelyretkelle lauantaina. Mietin myös millainen olisi Muumien Helsinki, jos Toven sijaan seurattaisiinkin Muumiperhettä.

Mieleeni tulivat ainakin seuraavat kohteet:
- Fanny ja Alexander lelukauppa Uudenmaankadulla. Muumitarinat ovat täynnä pieniä aarteita: näkinkenkiä, helmiä ja silkkinauhoja.
- Kasvitieteellinen puutarha ja sen jättilumpeet. Viidakko Muumilaaksossa oli lempijaksojani tv-sarjassa ja kaikenlainen muumimainen ryömiminen onnistuisi täällä hyvin.
- Kaivopuiston matonpesulaituri. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, kirjasta Näkymätön lapsi, pesisi täällä varmaan räsymattojaan raita raidalta.

Lisätietoja tempauksesta voi lukea Tove Jansson -seuran sivuilta.

Olen piirtänyt kuvan neljävuotiaana. Se kuuluu omatekoiseen Muumi-kirjaani, jonka tekstit isäni on kirj0ittanut saneluni mukaan.

Summer fun

2008-07-31T07:08:00.000+03:00

Lastenlääkäri neuvoi muutama viikko sitten tv-uutisissa, ettei lapsiperheiden kesäloman pidä olla liian tiukasti ohjelmoitua. Lapset nauttivat myös yksinkertaisista asioista: vanhempien kanssa puuhailusta, leipomisesta tai ongella istumisesta.

Kolmen lapsen äitinä olen samaa mieltä. Ihmettelin vain, että lastenlääkärin pitää tulla uutisiin kertomaan tällainen asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä. Elämysten ja virikkeiden lisäksi lapsen on hyvä kokea joutenoloa, jopa pitkästymistä. Lapsen mielikuvitus ei kehity ja omatoimisuus kärsii, jos tarjolla on jatkuvasti valmista viihdykettä.

Uskon, että kyky kiinnostua ja innostua asioista on yksi lahjakkuden osa-alue. Ja vielä siinä mielessä erityinen lahjakkuden laji, että sillä on suora positiivinen korrelaatio ihmisen kokemaan elämänhallintaan ja onnellisuuteen.

Valokuva on Bostonin keskustan vesisuihkuista. En olisi millään malttanut lähteä pois suihkujen vierestä, sillä lasten vesijuoksua ja täpinää oli hauska seurata. Minua liikutti myös se, miten lastenhoitaja vei pieniä hoitolapsiaan yhden kerrallaan kokeilemaan vesisuihkua ja miten vaalea vauvankäsi kiertyi luottavasti hoitotädin mustan kaulan ympärille.

Värikoordinoituja valokuvia

2008-07-25T12:31:00.002+03:00

Väriskaalailu vain jatkuu, nyt tosin käänteisenä. Valokuvasta rakennettavien värikarttojen sijaan olen tänään valinnut Multicolrissa sarjan värejä, joista rakentuu Flickrin kuvasettien pohjalta uniikkeja kollaaseja.

Multicolrin kanssa leikkiminen on ihanan hyödytöntä taiteellisuutta: en ole keksinyt vielä mitään järkevää käyttökohdetta kirjaville kollaaseille, mutta silti tekee mieli kokeilla mitä tapahtuisi jos värisarjaan lisäisi vaikkapa ripauksen fuksiaa.

Voit myös lukea muita väriaiheisia kirjoituksiani: Vastavälejä, Värikarttoja maaliskuulle sekä Vedenpitävä värimeri

Kesäjuomien uudet klassikot: Ginger Ale

2008-07-22T09:55:00.000+03:00

Kahdessa viikossa Coca-Colan janojuomana takertui hampaisiin. Pelkkä vesi taas tuntui tylsältä, viiniä ei kukaan jenkkiravintoloissa juonut, mehut taas maistuivat lisäaineilta. Pikkuveli keksi kerran tilata Ginger Alea, johon ihastuimme koko perhe.

Kesäruokien seuralaisena Ginger Ale ei ole yhtä makea kuin Pommac, mutta silti juhlava. Lisäksi juoma on hengeltään kuin suoraan englantilaisista lastenkirjoista: viikonloppulounaaksi voisikin valmistaa vaikka kinkkuvoileipiä ja inkiväärilimsaa. Ginger Ale kannattaa kesällä nauttia korkeasta lasista, jääpaloilla ja sitruunaviipaleilla koristeltuna.

Suomessa American Ginger Alea saa mm. Schweppesiltä (myydään ainakin Stockmannilla neljän tölkin pakettina).

Klassisten kesäjuomien sarjassa esittelemme kolme uudempaa janonsammuttajaa.

Cocorico, kikiriki vai kukeluke?

2008-07-18T13:02:00.000+03:00

Kielistä kiertäen vielä. Bzzzpeekin sivuille on kerätty eläinten ja kulkuvälineiden ääniä kuunneltavaksi eri kielillä. Erityisesti nauratti japanilaisten ambulanssi, saksalaisten ankka ja kroatialaisten lammas. Tekstimuodossa eläinääniä voi kurkata esim. täällä - yllättävän hupsuilta näyttävät myös suomalaisten äänet. Jos innostusta löytyy, Bzzzpeekiin kannustetaan lähettämään myös omia tulkintoja.

It's not the metro dear, it's the T!

2008-07-14T21:21:00.000+03:00

Bostoniin tullessamme kuvittelimme jostakin syystä koko kaupungin puhuvan akateemista brittienglantia. Onneksi pikkuveli oli katsonut Conan O'Brieninsa ja oikaisi käsityksemme. Uuden englannin aksentille tyypillistä on mm. r-kirjaimen tippuminen pois ja korvautuminen ah-lla tai v:llä. Esimerkiksi sana park äännettii pahk, there theyah. Lähiseutujen paikkakuntien nimet ääntyivät bostonilaisittain aivan eri tavalla kuin kirjoitusasu vihjasi. Concord oli Concud, Quincy Quinzee ja Harvard Hahwahd. Myös esimerkiksi interesting ja detailed ääntyivät eritavalla, kuin kouluenglantimme. Kuuluisia bostonilaisia puhujia ovat esimerkiksi John, Ted ja Robert Kennedy sekä näyttelijä Mark Wahlberg.

Muutamia vinkkejä matkailuenglantiin: Massachusetts Avenue lyhenee usein Mass-aviksi ja Commonwealth Avenue Comm-aviksi. Bostonin suurin puisto taas kuuluu sanoa yksikössä - the Boston Common, eikä the Boston Commons. Ensimmäinen askel Bostonin aksentin omaksumiseen kannattaa kuitenkin ottaa opettelemalla julkisen liikenteen sanastoa. JFK museon intendenttiä nauratti toistuva mokailuni, "It's not the metro dear, it's the T!"

Hellä ja henkilökohtainen

2008-07-11T11:01:00.000+03:00

Ostin Richard Avedonin valokuvakirjan Kennedyistä pienestä kirjakaupasta Lexingtonista. Avedon kuvasi Kennedyjä 60-luvulla, muutamaa viikkoa ennen presidentin virkaanastumispuhetta. Kuvat ovat huikeita. Klassisiin vallasmuotokuviin on tuotu jotain hyvin henkilökohtaista, varsinkin neljän vuosikymmenen jälkeen. Neljästä kuvatusta kun kolmen kohtalo tunnetaan.

Avedonin ehkä kuuluisimmat kuvat ovat Nothing Personal – sarjasta 60-luvulta, jossa hän kuvasi varakkaita amerikkalaisia valkoista taustaa vasten. Avedonin tapa valokuvata oli hidas ja epämukava, eivätkä kuvattavat jaksaneet ylläpitää paraati-ilmettään kauaa. Kennedyjä Avedon lähestyi kuitenkin hellemmin. Kuvissa näkyvä perhe, nuoruus, luottamus ja tulevaisuus lienevät olleet ydinsotaa pelkäävälle kansalle hyvin tervetulleita.

Kennedyjä on kuvattu yhdessä ja erikseen, jolloin jännitteitä syntyi monenlaisia: kuusiviikkoista Johnia sylissään pitävä Caroline, aviopuolisot John ja Jackie, äiti ja vastasyntynyt, isä ja tytär. Erityisesti kiinnitin huomiota Avedonin tapaan kuvata käsiä. Ihanin kuva on Carolinesta, joka pitelee isänsä kättä poskeaan vasten, mutta pidin myös kuvasta, jossa John-vauvan nyrkki puristaa äidin kaulusta sekä pääkuvasta, jossa näkyy Jackien levollinen kämmen Kennedyn käsivarrella.

Lisäksi oli mielenkiintoista lukea, miten Avedon valitsi, käsitteli ja rytmitti kuviaan. Harpers Bazaarin lopullisessa reportaasissa esimerkiksi vasta viimeisessä kuvassa näkyy Kennedy kokonaan. Lisäksi kontrasteja muuttamalla Avedon rakensi kuvia aivan uusiksi.

Samantyyppisesti karismaattista demokraattipoliitikkoa, Barack Obamaa, tekisi mieli rinnastaa Kennedyyn. Matkamme aikana seurasimme televisiosta Michelle Obaman raportoituja pyrkimyksiä pehmentää julkisuuskuvaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Obamat perheimagoaan hallitsevat ja kuka mahdolliset uuden sukupolven ikoniset valokuvat ottaa.

(Kirjasta voi katsoa muutamia kuvia Amazonissa.)

Vähän vielä Tashasta

2008-07-10T14:15:00.004+03:00

Kirjoitin joskus viime vuonna postauksen, jossa mainitsin Tasha Tudorin yhtenä mahdollisena esikuvanani. Nyt Tasha on kuollut, mutta hänen opeilleen löytyy varmasti katetta myös nuorempien ja vähemmän omintakeisten naisten elämässä.

Tasha kuoli samana päivänä kuin saavuimme Amerikkaan. Vielä lähtöpostauksessamme lentokentällä hehkutimme Tashaa yhtenä Uuden Englannin sankarinamme.

Tasha elämänohjeet ovat selkeitä. Haastattelussa Tasha toteaa näin:
"I have always known what I want to do and I always wanted to be an illustrator, so I am an illustrator". Luulen, että useimpien meistä kannattaisi käyttää enemmän aikaa sen miettimiseen, mitä todella haluamme elämästämme. Kun tavoite on selvä, on keksittävä enää oma reitti.

Tasha Tudorista kertovia kirjoja löytyy netistä. Myös Tashan lastenkirjat puhuttelevat kaikenikäisiä. Tashasta kertova tv-dokumentti on esitetty Suomessakin joitakin kertoja. Toivon mukaan näemme sen vielä kerran uusintana. Jos haluat äkkiseltään nähdä Tashaa, käy katsomassa tämä videoklippi.

Back at home

2008-07-09T15:55:00.006+03:00

Palasimme Amerikasta muutamia päiviä sitten. Aikaeroon tottuminen tuntuu tosin vaikeammalta kuin mennessä. Olin vielä laskenut paluupäivän väärin niin, että menin lopulta suoraan lentokentältä töihin. Ensi viikolla jatkan lomaani. Toivon mukaan ehdimme silloin Linan kanssa järjestellä matkakuvia ja laittaa vielä joitakin kuvia tänne blogiin.

Kotiintulon jälkeen on jo sattunut kaikenlaista. Nuorimmainen pääsi ensiyrittämällä opiskelemaan toivomaansa opiskelupaikkaan (Helsingin kauppakorkeakoulu). Olen tosi ylpeä ja iloinen, vaikka vähän yllättynyt, sillä poikani valmentautuminen pääsykokeisiin ei vaikuttanut kovin intensiiviseltä. Yritin koko kevään komentaa ja motivoida poikaani tekemään enemmän töitä, koska kokemusteni perusteella pääsykokeisiin lukeminen vaatii aikamoista rutistusta.

Tulosten selvittyä poikani oli minulle vähän happamena siitä, etten aluperin ollut luottanut riittävästi hänen omaan arvioonsa. Tulosten juhlinta taas oli päättyä ikävästi, kun juhliminen/juhlajuoma sekoittivat arviointikyvyn. Ehkä äitien ikiaikaisiin tehtäviin kuuluu vastuun ja syyllisyyden kantaminen!

The Queens of New England

2008-07-01T05:38:00.000+03:00

Teimme Cape Codilta päiväretken legendaariselle Martha's Vineyardille. Merimatka Fulmouthista Oak's Bluffiin kesti Island Queenilla reilut puoli tuntia. Matkaoppaan suositusten perusteella päätimme kävellä rannikkokannasta pitkin Edgartowniin (matkaoppaassa tosin taidettiin mainita pyöräily).

Sää suosi meitä. Lämpötila oli yli 30 astetta, mutta kannaksella kävi leppeä merituuli. Olimme varustautuneet osittain oikein: mukana olivat vesipullot, hatut ja uimapuvut. Silti taisimme ainoina kävelijöinä herättää huomiota. Edgartownissa meitä nimittäin tervehti rouva, joka oli ohittanut kulkueemme pyörällä jo alkumatkasta. Hän ei ollut olettanut, että kävelemme noin kymmenen kilometrin matkan. Myös meille matkan pituus oli yllätys. Varsinkin kun huomasimme, että rantavalli oli varmaankin Amerikan epäkaupallisin neljä mailia. Ei yhtään aktiivista limonaadinmyyjää, ei yhtään aurinkolasikaupustelijaa, eikä mitään paikkaa, jossa vaihtaisi uimapuvut!

Edgartowniin kannatti kuitenkin mennä. Siinä missä Oak Bluffs oli vähän krääsäinen, tuntui Edgartown täydelliseltä pikkukaupungilta.

Mitä Kennedylle kuuluu nyt?

2008-06-29T23:08:00.000+03:00

Kennedyt ovat varmaankin kuuluisimpia Cap Codin kesäasukkaita. Kennedy Compound, Hyannisport, sijaitsee Hyanniksen pikkukaupungissa. Hyanniksen päänähtävyys on John F. Kennedyn Cap Codin vuosista kertova museo.

Ensimmäisissä ennen sotaa otetuissa kuvissa seisoo ruskeita, vahvahiuksisia ja valkohampaisia Kennedyjä uimapuvuissa ja urheluvaatteissa. Hyannisportissa purjehditaan, golfataan ja pelataan pallopelejä. Myöhemmissä värikuvissa vietetään lasten syntymäpäiväjuhlia. Caroline Kennedy ratsastaa Macaroni-ponilla, jonka Lyndon B. Johnson lahjoitti. Jacqueline Kennedy hymyilee kuvissa hieman poissaolevana.

Olimme varautuneet ostamaan museosta Kennedy matkamuistoja, mutta emme löytäneet mitään uutta: Jacqueline paperinukke ja tyylikirja meillä on ollut vuosia.

Katselessamme Kennedyjen sukupuuta ja totesimme, että John olisi noin yhdeksänkymmentä ja Jacqueline täyttäisi tänä kesänä kahdeksankymmentä. Eniten yllätyin kuitenkin John Jr:n iästä, sillä muistan hyvin, miten katselin lapsena Kennedyn hautajaissaattuetta, jossa John-John teki kunniaa isälleen. Säälin pientä lasta, jonka isä oli kuollut. Vasta nyt ymmärsin, että olen vain kaksi vuotta vanhempi kuin John Jr.

Täkäläiset lehdet kertovat, että Caroline Kennedy osallistuu aktiivisesti Barack Obaman presidentinvaalikampanjaan. Tähän asti Caroline on elänyt hyvin yksityistä elämää ("very private Park Avenue lifestyle"). Nyt spekuloidaan sillä, lähteekö uuden sukupolven Kennedy vakavissaan mukaan politiikkaan.

The end of Tasha Tudor's fairy tale

2008-06-29T00:15:00.000+03:00

Lastenkirjailija Tasha Tudor on minulle yksi Uuden Englannin kiehtovista hamoista. Hänen kuvittamissaan kirjoissa on vanhan ajan lumoa. Lisäksi Tasha on luonut itsestään instituution erikoisella elämäntyylillään (Vermontin maatilalla kaikki hoituu 1800-luvun mallin).

Tasha Tudor oli omanlaisensa Martha Stewart. Ostin nimittäin New York Timesin ja huomasin siinä sattumalta Tasha Tudorin muistokirjoituksen. Tasha kuoli hiljattain 92-vuotiaana.

Muistokirjoituksen kirjoittaneelle toimittajalle Tasha oli todennut, että aikoo siirtyä kuolemansa jälkeen suoraan takaisin 1830-luvulle ja ryhtyä merikapteenin vaimoksi. But that is another story!

America runs on Dunkin' Donuts

2008-06-28T10:00:00.003+03:00

Jokaisesta kaupungista löytyy ainakin yksi Dunkin Donuts. Arviomme perusteella myyntipisteitä on kahden kilometrin välein. Meidän perhe on erikoistunut Dunkinin bageleihin. Parhaita ovat paahdetut rusina-kanelibagelit, joiden täytteenä on tuorejuusto.

Bageleita on tarjolla myös hotellien aamiaisilla. Myös perinteiset vohvelit kuuluvat amerikkalaiseen aamiaiseen. Nuorimmainen on paistanut itse muutaman kerran muhkean amerikkalaisvohvelin. Naapuripöydästä opimme, että vohvelin päälle kuuluu laittaa voita ja vaahterasiirappia.

Omituisin aamiaistuote on kuitenkin räikeänkirjavat sokerimurot, jotka sulavat suuhun maistumatta miltään. Myös viinirypäle-esanssista valmistettu hyytelö tuntuu oudolta suomalaiseen makuun.

Miten amerikkalaiset päätyvät tällaisiin aamiaisiin, kun supermarketeissa on kuitenkin kokonaiset Farm food -osastot ja lähes jokaisessa tuotteessa on jonkinlainen original, authentic tai organic -leima?

The Spirit of America

2008-06-28T05:26:00.005+03:00

Minut on Suomessa kasvatettu siihen, että vieraille ei puhuta, turhaa ei osteta ja ruokaa ei jätetä. Tuntuu siltä, että Amerikassa ei näillä opeilla pitkälle pääse.

Amerikkalaiset jutustelevat mielellään ja kyselevät kaikenlaista. En vieläkään osaa reagoida luontevasti kun myyjä tervehtii kysymällä "How are you guys doing?", tai kun tarjoilija toivottaa ihanaa iltaa, lähtiessämme kymmenen aikaan hotelliin nukkumaan. Ihmiset ovat kuitenkin avuliaita, jopa New Yorkissa saimme pyytämättä apua.

Kaikki tuntuu perustuvan täällä ostamiseen ja kuluttamiseen. Amerikkalaiset ovat saaneet erityisen setelin, jolla pitäisi ostaa kulutustavaroita, ettei talous romahda. Olemme kuunnelleet automatkoilla vilkasta radiokeskustelua siitä, miten economic stimulation package pitäisi käyttää. Suositeltavinta on ostaa taulutelevisio, tietokone tai muuta kulutuselektroniikka. Sen sijaan rahaa ei pitäisi käyttää bensaan.

Olin odottanut, että yksi autenttisimmista kokemuksistani olisi amerikkalaisten lihavuus, mutta toistaiseksi itärannikon ihmiset eivät ole oleellisesti lihavampia kuin suomalaiset. Liikalihavuuteen kyllä löytyisi helppo selitys, sillä ruoka-annokset ovat valtavia. Olen saanut kertaalleen lautasen tyhjäksi ja kerran jaksanut maistaa jälkiruokaa.

Go Celtics!

2008-06-20T22:46:00.003+03:00

Boston Celtics järjesti ensimmäiseksi vierailupäiväksemme juhlaparaatiin. NBA mestaruuden tiistaiyönä voittanutta joukkuetta kuljetettiin kaupungin läpi DUCKeilla, toisen maailmansodan aikaisista maihinnousualuksista kunnostetuilla kiertoajeluautoilla .

Tunnelma Boston Common -puiston ympärillä oli iloinen, mutta järjestäytynyt - tuhannet Pierce ja Garnett -paitaiset juhlijat kerääntyivät kadunvarsiin, ympäri rakennuksia oli ripustettu onnittelulakanoita ja We beat LA sekä Sweet Seventeen julisteita jaettiin ohikulkijoille.

Boarding at Helsinki-Vantaa, 14:10

2008-06-18T14:12:00.000+03:00

Matkasuunnitelma ei ole vielä juurikaan täsmentynyt Wordle-kaaviota pidemmälle. Ensimmäinen etappi on kuitenkin selvillä: Loganin lentokentältä menemme metrolla Prudentialin ostoskeskukseen. Bostonissa on luvassa juhlat, sillä Celtics on voittanut viime yönä NBA-finaalin.

Tasha Tudor, John Irving ja Dorothy Parker - täältä me tulemme.

Kengät kohti Cape Codia

2008-06-16T09:55:00.004+03:00

Ostin viime kesän alennusmyynnistä vaaleanpunaiset purjehduskengät. Kutsuin niitä Cape Cod -kengiksi, sillä pastellinsävyinen mokka vaikutti aika aralta materiaalilta suomalaiseen mökkimaastoon.
Purjevenettä minulla ei ole, enkä ole koskaan edes haaveillut purjeveneen hankkimisesta. Amerikan-matka on sen sijaan ollut silloin tällöin ajatuksissani, sillä vietin aikoinaan vaihto-oppilasvuoden Chicagon lähettyvillä.
Kenkien hankkiminen kannatti, sillä koko perheemme on nyt lähdössä Bostoniin. Juhannusta vietämme jo Cape Codin hiekkarannoilla.
Olen ylipäätään huomannut, että unelmille kannattaa antaa nimi. Olen itse haaveillut sinisilmäisestä miehestä, vaaleatukkaisista lapsista, keltaisesta talosta ja tilavasta työlaukusta. Vaaleanpunaiset Cape Cod -kengät ovat viimeisin todiste siitä, että konkretia auttaa unelmien toteutumisessa.

Koko perhe koolla

2008-05-02T19:53:00.003+03:00

Sisarellani oli tapana hankkia uusia liinavaatteita aina siinä vaiheessa, kun elämä tuntui mutkikkaalta ja epävarmalta. Pehmeät pyyheliinat ja uudenkiiltävät lakanat edustivat elämänhallintaa ja järjestystä.

Arvelen, että itse puran elämänmuutoksista syntyviä paineita ostamalla erilaisia juoma-astioita. Muutamia viikkoja sitten ostin jalattomia viinilaseja (vrt. edellinen postaus) ja heti perään hankin seitsemän muumimukia. Mihin oikeastaan tarvitsen kahtatoista viinilasia ja seitsemää mukia, kun kohta elän kahden hengen taloudessa? Yritän varmaan vakuuttaa itselleni, että jatkossa perhe kokoontuu entistäkin monilukuisempana ja silloin kaikki astiat tulevat tarpeeseen.

Nimikkomukien valinta eri perheenjäsenille oli hauskaa. Vilijonkka-mukissa tunnistin heti itseni. Varsinkin kääntöpuolen kuva lattiaa kontallaan, mutta helmet kaulassa, luuttuavasta Vilijonkasta huvitti koko perhettä. Erilaisten moppikokeiluiden jälkeen olen aina palannut perinteiselle lattianpesulinjalle.

Miehelläni on monia yhtymäkohtia Muumipappaan. Kummatkin kulkevat omia teitään ja toteuttavat omia unelmiaa, joskus myös muiden perheenjäsenten kustannuksella.

Tyttärilleni päätin ostaa samanlaiset vadelmanpunaiset mukit. Lina on selvästi nutturapäinen Mymmeli, ja Daisy taas ponihäntäpäinen tyttöhahmo. Ala-asteikäisinä tytöt leikkivät mielikuvitysleikkiä, jossa Linan roolihahmo oli Mymmeli ja Daisyn Pikku-Syy. Rehtorin piti lopulta rajoittaa Mymmeli-leikkiä, sillä koulun pensaat ja lähimetsän puut eivät kestäneet parinkymmenen tytön majanrakennusintoa.

Pojalleni valitsin Nipsu-mukin. Nipsu on minusta sympaattinen ja tyytyväisen tuntuinen hahmo. Nuorimmaisen elämä on sujunut isosiskojen vanavedessä vähemmällä stressaamisella. Pojan tyttöystävä sai myös oman teekupin, jossa Niiskuneiti ja Muumipeikko tunnelmoivat vaaleanpunaisella pohjalla.

Miten turhasta tavarasta tuli tarpeellista?

2008-04-06T17:45:00.007+03:00

Mieheni sai liiketuttavalta joululahjaksi neljä ohutreunaista juomalasia, jotka oli pakattu pahvitöttöröön. Mukana seuranneessa kirjessä kerrottiin, että kysymyksessä oli uusi tuoteinnovaatio: jalattomat valkoviinilasit. Myös piknikillä voisi nautia viiniä laadukkaista laseista, sillä jalattomat viinilasit saattoi pakata kätevästi pahviseen kuljetuspakkaukseen.
-Turhuuden huippu, pauasin miehelleni, jolla tosin ei ollut mitään tekemistä lahjan sisällön kanssa. Minua ärsytti ajatus siitä, että mieheni näytti kuuluvan siihen keski-ikäiseen, yltäkylläiseen lahjansaajien luokkaan, jolta puuttui mahdolliseseti vain jalattomat design-viinilasit.

Joulun aikaan meille tuli ruokavieraita. Pöytää kattaessani huomasin, että käytössä kolhiutunneet vesilasimme näyttivät kovin arkisilta juhla-astiaston rinnalla. Keksin, että jalattomat viinilasit sopivat muotonsa puolesta hyvin myös vesilaseiksi. Ongelmana oli kuitenkin se, että laseja oli vain neljä kappaletta. Oikeastaan tarvitsisin lisää jalattomia viinilaseja.

Viime viikolla näin Stockmannin Hullujen Päivien tarjouksen, jossa kyseisiä viinilaseja myytiin kahdeksan kappaleen paketeissa. Kahdeksan lasia sai nyt kuuden lasin hinnalla. Ensin vähän epäröin, mutta sain silti puserrettua ostopäätöksen. Olin lopulta aika tyytyväinen, kun asettelin kahtatoista kaunista lasiani astiakaappiin.

Suklaamunia Suomesta

2008-03-16T14:29:00.005+02:00

En tiedä lähtikö idea aikoinaan Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhasta, Suomi-eksotiikasta vai lähestyvästä pääsiäisestä. Asuimme yhdeksänkymmentäluvun alussa Englannissa. Isä oli syntymäpäivieni alla työmatkalla Suomessa ja toi tuliaisina lavallisen Mignonmunia.

Neljä tai viisivuotissyntymäpäivilläni oli parikymmentä eri-ikäistä lasta kylässä ja asiaan kuului kunnon ohjelma. Äitini piilotti Mignonmunat pitkin puutarhaa ja kertoi laveasti kaukaisesta Suomesta, ihmeellisistä kanoista ja takapihalla odottavasta jahdista. Cadburyn toffeemuniin tottuneisiin brittilapsiin oikean näköiset suklaamunat menivät aivan täydestä. Itsekoristellut munat sai sitten ottaa partybagissa mukaan. Innokkaimmin vanhemmilleen kummista kanoista kertovia äiti joutui ovella hieman toppuuttelemaan.

Minusta on hauska ajatella, että Englannissa yhden lähiön lapset muistavat Suomesta vieläkin juuri suklaamunivat satukanat.

Plus, Miinus, Nolla

2008-02-07T15:51:00.004+02:00

Opiskelen sivuaineen kurssilla aikakauslehtikonseptointia. Kevään mittaan kokoamme yhdessä graafikkojen kanssa oman harjoituslehden. Lapsuuden leikkilehdistä on tultu pitkä matka: taittaminen ja typografia on totista puuhaa.

Harjoitustyömme nimi on Nolla, kulutuskriittinen lehti lifestyle-vivahteella. Nolla ei saisi olla osoitteleva tai saarnaava, vaan se pitäisi kepeästi edistää kohtuullista kuluttamista. Samaan aikaan Nollan tulisi kuitenkin olla selkeästi kaupallinen. Jenkeissä tällaisia lehtiä on jo olemassa, esimerkkinä meille näytettiin Good.

Lopullisen lehden kädenjälki ei onneksi ole omaani, vaikka onkin ollut varsin opettavaista selata aikakauslehtiä ja bongailla tyylijippoja. Logon, sivupäiden ja otsikkofonttien kanssa puurtamisen lisäksi olen ehtinyt miettiä lehden sisältöä. Kevyitä kulutusjuttuja tuntuisi ainakin netistä löytyvän:

34 pieces blogin pitäjän tavoitteena oli yhdistellä vaatekaapin 34 vaatetta mahdollisimman monella tavalla. Tälläinen, oikeasta ihmisestä kertova juttu voisi löytyä lehdestä tavanomaisten shoppailuun kannustavien sesonkikollaasien ("Merimiesmuotia kevääseen", "Kukkakuosit piristävät bisneslookkia") sijaan.

Obsessive consumption - blogin Kate piirtää päivittäiset ostoksensa ja pohtii omaa suhdettaan kuluttamiseen. Olen aina pitänyt lehtien ostoskorissa/jääkaapissa/kuitissa - juttusarjoista ja tähänkin lehteen ne jollain näkökulmalla sopisivat.

Kolmas jutun aihe voisi olla vaikka IKEA:n huonekalutempaus Amsterdamissa, jossa ihmiset saavat tuoda vanhoja huonekalujaan vaihdettavaksi. Kertakäyttökulttuuria tapahtuma ei kokonaan korjaa, sillä uusia lamppuja, mattoja ja kynttilöitä myydään varmasti vaihdetun sohvan oheen. On silti mielenkiintoista nähdä, miten Ikea vastaa kestävyyden ja ekologisuuden vaatimuksiin.

Minkälaisia juttuja te kirjoittaisitte Nolla-lehteen?

PIN-koodi oikein

2008-02-03T14:08:00.000+02:00

Osaan käyttää matkapuhelimestani vain perustoimintoja. Minulla ei ole mitään käsitystä, olenko tallentanut puhelinnumerot puhelimeni muistiin vai sim-kortille. Maksoin pojalleni aikoinaan viisi euroa siitä, että hän latasi puhelimen soittoääneksi toivomani kappaleen.

Kun muutamia vuosia sitten hankin uuden puhelimen, hävisi sim-korttini pin-koodi jostain syystä kokonaan.
-Eikö sinulla ole PIN-koodia? ihmetteli kollegani, kun lentomatkan jälkeen käynnistimme kännyköitämme. Tunsin aina vähän huolta ja huonommuutta PIN-koodin puuttumisesta.

Viime syksynä vaihdoin operaattoria, ja puhelimeni pyysi automaattisesti uutta PIN-koodia. Lisäsin koodin ohjeiden mukaisesti, mikä oli ihan helppoa. Olin saanut vihdoinkin oman PIN-koodin!

Kun kännykkäni näytölle tulee teksti "Koodi oikein", tunnen aina osaamisen iloa. Myönteisen palautteen varassa jaksan ehkä laajentaa kännykkäkompetenssiani muihinkin toimintoihin.

Onnea ja/tai menestystä?

2008-01-24T16:37:00.000+02:00

Kun palasin joululomalta töihin, sain yllättävän tarjouksen. Esimieheni tarjosi uusia tehtäviä, päällikön titteliä ja parempaa palkkaa. Suostuin siltä istumalta, vaikka olin tyytyväinen entisiinkin töihini. Sitä paitsi olin joulun aikaan päättänyt, että vähennän työntekoa: en enää notku iltakausia työpaikalla, vaan tapailen ystäviä, kuntoilen ja elän kaikin puolin tasapainoista elämää.

Kotona aviomies onnitteli ylennyksestä, jonka olin hänen mielestään ansainnut. Itse en kehdannut hehkutella urani etenemisellä, vaan kerroin lähinnä työtehtävieni vaihtuvan.

Taidan olla tyypillinen (ikäpolveni?) nainen. Haluan tehdä työni kunnolla ja uskon olevani hyvä töissäni. Mutta uralla etenemistä en ole uskaltanut haluta.

Tyttärilleni antaisin kuitenkin toisenlaisen neuvon. Osoittakaa tahtonne ja olkaa aktiivisia! Pettymyksiä ei kannata pelätä eikä epäonnistumisia hävetä.
Nyt yritän itsekin noudattaa tätä ohjetta.

Onko muilla hyviä vinkkejä siitä, miten menestyä työssä onnellisena?

Leipää ja leivoksia, riehaa ja rauhaa vuodelle 2008!

2007-12-31T13:13:00.001+02:00

Lapsuudessa en pitänyt härkäviikoista ja joulun jälkeisen arjen kurista. Nyt odotan innolla jauhelihakeittoa, porkkanasämpylöitä, ruismarjapuuroa ja rutiineja. Tammikuu on toisaalta umpihankielämää, toisaalta uusia ajatusviivoja. Eniten vuoden vaihteessa surettaa joulukoristeiden paketoiminen pois. Kaipaisin välitilan sisustusvinkkejä, sillä ilman punaista, kultaa ja katseenvangitsijoita koti näyttää paljaalta ja riisutulta. Pääsiäiskoristeisiikin on vielä matkaa.

Otsikko on lainattu perhetutun joulukortista.

Ben & Jerry's kohtaa Bodyshopin

2007-12-21T12:34:00.000+02:00

Löysin Tallinnan matkalta uuden yritysihastuksen, saippuakauppa Lushin. Lush on kuin Villi Vonkan tehdas, täynnä erimuotoisia saippoita, shampoita, kylpyvaahtoja ja kuorinta-aineita, pinottuna pitkin poikin päällekäin.

Eettisyydelle tai ekologisuudelle kilpailuetunsa perustuvat firmat saattavat olla aika ryppyotsaisia. Askeettisen ja ankaran sijaan Lush oli kuitenkin täynnä tyttömäistä hölmöilyä: glitteriä, kummallisia muotoja, värejä ja tarinoita. Myös tuoteselosteet on kirjoitettu auki latinasta englanniksi, joten nyt tiedän, että huulirasvani Olea europeae tarkoittaa oliiviöljyä ja Triticum vulgare venhnänalkioöljyä. En muista milloin olisin viimeksi ihastunut näin äkkijyrkästi yksittäisen yrityksen toimintaperiaatteeseen, joten hyvä Lush!

Kuluttajana minuun vetoaa eläintestaamattomuutta enemään kevyt pakkausmetodi: saippua lohkottiin paikan päällä ja käärittiin papereihin, kuorinta-aineet annosteltiin tarpeen mukaan, shampoota löytyi hyytelönä. Kasvonaamiot ovat muuten niin tuoreita, että purkki käskettiin säilyttämään jääkaapissa ja käyttämään kolmen viikon sisällä. Tuotteet tuoksuvat aika voimakkaasti, joten hajuherkälle ne eivät sovi. Esimerkiksi kasvonaamiostani tuli mieleen jonkinlainen Marseille-saippuan ja Tigin suklaatuotteiden risteytys.

Lähimmät Lush-liikkeet löytyvät Tallinnasta osoitteesta Foorum, Narva mnt 5 ja Tukholmasta Götgatan 26:sta.

Suoraviivainen ja suunnitelmanmukainen

2007-12-17T21:29:00.000+02:00

"Uskoin kuitenkin olevani poikkeus. Lähes kaikki muut ihmiset elävät eheää, kokonaista elämää. Kaikki muut ottavat kuminauhoja talteen ja latovat niitä kannellisiin kuminauharasioihin, jotka sijaitsevat keittiöiden kaapistojen alimmissa laatikoissa. Seuratessani useita vuosikymmeniä kyvyttömyyttäni pinota, rullata, viikata ja mapittaa, hyväksyin lopulta puutteeni. Oivalsin, että se on korvattavissa yllättävän helposti teoilla, jotka vaikuttavat järjestelmällisiltä mutta eivät vaadi todellista kärsivällisyyttä ja organisaatiokykyä. "
Sinikka Nopola, Eheän elämän aattona, kirjasta Tervehdin teitä kevätsukkahosuilla

Ensimmäisessä koulutodistuksessani luki pyöreällä kaunokirjoituksella: ”Opettele pitämään huolta tavaroistasi.” En opetellut. Laukkuni on hävettävän suttuinen ja paperini ryppykulmaisia. Tarvon jatkuvassa mährämudassa. Huoleton suhtautumiseni siisteyteen ärsyttää lähipiiriäni, mutta onneksi olen löytänyt yhden järjestelmällisyyden saarekkeen elämääni: tietokone.

Kyvyttömyyteni hallita kuminauharasioita kumuloituu yleensä siihen pisteeseen, että joulusiivouksen sijaan puunaan tietokonettani. Lajittelen, järjestän ja varmuuskopioin huolella. Kansiopolkuni ovat hierarkkisia, tiedostonimet loogisia, työpöytä suoraviivainen ja suunnitelmanmukainen.

Ajan kolme tai neljä erilaista puhdistusohjelmaa. Käyn näppäimistönvälejä läpi pumpulipuikolla. Huitaisen väliaikaiset tiedostot pois ja ihailen, miten kirkasta ja puhdasta kaikki on. Lopuksi tuuletan vaihtamalla taustakuvaa. Tyydytyksen tunne on suuri, kun viimeiseksi tyhjennän roskakorin. Etäisesti kuulen, miten poikaystävä pauhaa imurin kanssa.

Leipää leveämmin

2007-12-15T20:50:00.000+02:00

Vilijonkka kirjoitti vähän aikaa sitten Pariisiin patonkikulttuurista. Lapsena meillä tuotiin aina ja ainoastaan lauantaisin kaksi patonkia lähi-Alepasta. Silloin ei varmaan saannut tuoretta patonkia muulloin, eikä tyhjiöpakattuja versioita ollut olemassa. Vehnäpatonki oli parasta mitä tiesin.

(Paisto)patonki on ajan kuluessa muuttunut peruslisäkkeeksi, mutta lauantain leipäpäivä on minulla edelleen voimissaan. Lauantai traditiooni kuuluu kävellä Stockmannille, ihastella tuoreleipähyllyn äärellä, hypistellä pusseja ja etsiä uutuuksia. Pekoni-sipulileipää, limppua, focacciota, porkkanaleipää - valinnanvaraa löytyy.

Muulloin ostan leipää harvoin. Kahden hengen kodissa se ehtii aina kuivua, pakkanen on täynnä pussinpohjia ja päällisiä ei muista ostaa. Siksi lauantailounaani, kahvia ja leipää, muuttuu luksukseksi.

Nätti kuin tiskirätti

2007-11-29T13:34:00.000+02:00

Olen hirveän huono ostamaan tuliaisia. Vuosikausia ostin aina lautasliinoja mukaantuomisiksi, kunnes laatikot täyttyivät niistäkin. Lehdet ovat ihan ok, samoin eksoottisen näköiset purkit ihan tavallisista ruokakaupoista (toimme Nizzasta pesuainetta, balsamicoviinietikkaa ja huulirasvaa vain ranskankielisten tekstien takia).

Mikkelissä käydessäni löysin kuitenkin uuden tuliaistuotteen: tiskirätit! Kenkäveron krääsän keskeltä tarttui mukaani kauniin syksyinen tiskirätti, jota en sitten edes raaskinut antaa pois. Sähkönsinisiä ja vaaleanpunaisia rättejä en enää taida huolia. Arkitavaroiden estetiikkaa voisivat miettiä myös yritysten joululahjoista päättävät, leirikouluryhmät sekä turistitoimistot.

Vähän yli vuosipäivän

2007-10-20T23:06:00.000+03:00

Vaahteramäen naiset perustettiin viime syyskuussa yhteiseksi projektiksi kun kaikki kolme asuimme eri kaupungeissa. Blogin kirjoittaminen on ollut opettavaista ja olenkin esitellyt näennäisen kevyttä blogia osana portfoliotani. Vaahteramäen naisten myötä olen alkanut myös pohtia arkisia asioita toimittajan näkökulmasta - voisiko tästä tehdä jutun?
Kirjoitusmotivaatiota lisää tietoisuus yleisöstä. Blogi innostaa myös piirtämään ja kuvaamaan, sillä nyt kuvituskuville on tarvetta. Tavallisiin asioihin syntyy kerroksellisuutta ja kuhinaa. Pelkän ruuanlaiton sijaan kokataan, kuvataan, syödään ja blogataan.

Vaahteramäen naiset ei ole itsetarkoituksellisen anonyymi, mutta tähän asti kirjoituksemme ovat olleet melko toimituksellisia ja harkittuja. Tulevaisuudessa haluaisin lisätä välittömyyttä ja keveyttä. Toisaalta haluaisin tuoda blogiin myös lisää ajatuksellista sisältöä, ei vain kauniita kuvia.

Ihan oikea vaaleankeltainen Vaahteramäki ei muuten ole minun, siskoni, tai äitini valtakuntaa. Me emme ymmärrä mansardikattoja, rakenna metsäportaita tai tunne aamuöistä kettua. Täällä määräämme me, mutta puiden ja perustuksien Vaahteramäki on isäni maisemaa.

Maistiaisia Aasiasta

2007-10-14T14:40:00.000+03:00

Kävin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa Aasiassa. Työmatkani Vietnamiin kesti vain neljä päivää, joten havaintoni jäivät hyvin pintapuolisiksi. Sain silti paikan päällä aika erilaisen kuvan aasialaisesta elämästä kuin suomalaisia medioita seuraamalla.

Olin jotenkin varautunut siihen, että kaikki olisi kovin erilaista ja eksoottista. Ajattelin myös, että tuntisin itseni pitkänä ja vaaleana ihmisenä täysin massasta poikkeavaksi. Ho Chi Minh Cityn lentokenttä hämmästytti kuitenkin lähinnä hienoudellaan. Seminaariesitykset koostuivat samanlaisista PowerPoint-esityksistä kuin Suomessa, enkä kadulla kulkiessani lainkaan muistanut, että ulkonäköni paljasti heti turistitaustani.

Tutustuin Vietnamissa erilaisiin työpaikkoihin. Myönnön, että nuorten naisten pitkät työpäivät tiukkatahtisessa tehdastyössä tuntuivat kohtuuttoman raskailta. Silti pidin koskettavampana ongelmana sitä, ettei maalta tulleilla, teollisuusalueiden liepeillä kimppakämpissä asuvilla tytöillä ollut kovin paljon mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään ja elämänkumppanien löytämiseen. Naimisiinmenon ja lasten saamisen jälkeen vietnamilaiset naiset eivät yleensä jatka tehtaissa, joten puolison löytäminen on myös kunniallinen tapa päästä pois kuluttavasta tehdastyöstä.

Toimistotyö pilvenpiirtäjän yläkerroksissa ei tuntunut poikkeavan kovin paljon suomalaisesta, sillä myös Suomessa monet tekevät ylitöitä. Ongelmatkin ovat samoja, sillä kiinnitin huomiota emäntämme työpöydällä olevaan kirjaan, jossa oli Neitsyt Marialle osoitettuja rukouksia lapsen saamiseksi.

En tiedä, miten uskonnollista kansaa vietnamilaiset yleensä ottaen ovat. Suurimmat uskonnot Vietnamissa ovat buddhalaisuus ja katolisuus. Kolmanneksi eniten kannattajia on Cao Dai –uskonnolla, josta en ennen matkaani ollut edes kuullut. Cao Dai -uskonnossa on yhdistetty elementtejä lähes kaikista maailman valtauskonnoista. Itse uskonto on kuitenkin syntynyt vasta 1920-luvulla.

Päädyin lyhyellä matkallani käymään yllättäen myös Cao Dai –uskonnon päätemppelissä. Vietnamilaiset isäntämme halusivat nimittäin järjestää ryhmällemme lauantaina vapaa-ajanohjelmaa, sillä matkan alkupäivät olivat erittäin työntäyteisiä. Itse olin ajatellut katsella Ho Chi Minhin kauppoja ennen illan paluulentoa, mutta lähdin mukaan, koska retki oli erityisesti meitä varten järjestetty. Samalla pääsin näkemään myös Vietnamin maaseutua, sillä temppeli sijaitsee noin sata kilometriä Ho Chi Minh Citystä.

Olin varautunut jo illan lentoa varten ja laittanut lentosukat jalkaan. Temppelissä kaikkien piti kuitenkin kulkea avojaloin. Temppelin sisäänkäynti oli erikseen miehille ja naisille, mutta kaikki turistit näyttivät pääsevän sisään miesten ovesta. Tosin seurueemme yksi naispuolinen jäsen, jolla on jo arvokkaasti harmaantuneet hiukset, ohjattiin päättäväisesti käyttämään naisten sisäänkäyntiä. Temppeli oli varmasti oudoin asia, jonka matkani aikana näin. Se oli yhdistelmä kaikkia mahdollisia uskonnollisia symboleita, ja tuntui minusta keinotekoiselta. Voit tehdä virtuaalivierailun temppeliin nettisivuilla.

Temppelivierailu sopi minulle kuitenkin huomattavasti paremmin kuin tutustuminen Vietnamin-sodan aikaisiin huoltotunneleihin. Aidoissa maanalaisissa tunneleissa voi liikkua vain ryömimällä, mutta turisteillekin tarkoitetut tunnelit aiheuttavat kuulemma vähääkään ahtaan paikan kammosta kärsiville ihmisille paniikkihäiriön.

Vietnamilainen palvelukulttuuri oli minulle iloinen yllätys, sillä Vietnam Airlinesin lentoemännät eivät olleet menomatkalla olleet kovin palveluhenkisiä. Palvelu oli ystävällisen asiallista, kaupoissa ei tuputettu tavaraa eikä osoitettu mieltä, jos ei ostanut.

Olin etukäteen pelännyt ruokailuun liittyviä ongelmia, sillä en halunnut viettää muutaman päivän vierailuani vatsatautia potien. Olin ehkä ruokailun suhteen ylivarovainen, mutta se kannatti. Olin nimittäin ainoita seurueemme jäseniä, jolla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia koko matkan aikana. Ruoka sinänsä oli erittäin hyvää. Erityisen ihastunut oli vietnamilaiseen kahviin, joka paahtovaiheessa lisätyn sokerin ansiosta maistui karamelliselta.

Go Gore!

2007-10-12T14:48:00.000+03:00

Al Goren noste vain jatkuu.

Seitsemän vuotta sitten olisin pitänyt Nobelin rauhanpalkintoa julmana pilana tai henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Menneen fanityttöilyn kunniaksi kaivoin vanhat lehtileikkeeni, itsetehdyt kalenterit, leikekirjan, kampanjamateriaalit ja huippuna This household supports Clinton & Gore 2000 - julisteen esille.

Lehtileikepinojen henkilökuvien sijaan päässen Nobel-palkinnon myötä lukemaan kunnollista elämänkertaa Goresta. Legendaarinen Fairfax-hotelli, jossa Goren perhe talvisin asui, Tennesseen kotitilan kesät, Harvardin opiskeluaika ja ensimmäiset vuodet Washingtonissa kiinnostavat minua kovasti. Olen liian nuori muistamaan täsmällisesti 90-luvun poliittisia tapahtumia, joten Goren näkemykset ja kokemukset ajasta ovat minulle kertaustunti lähihistoriaa. Nobelistin vaiheista hyvän kokonaiskuvan antaa Washington Postin kirjoitussarja vuodelta 1999, jota muistan kuumeisesti kääntäneeni. Yhden version Al Goren ilmastoesityksestä voi katsoa täällä.

Parasta palkinnossa on silti se, että aikoinaan lähettämäni kirjeen loppu on toteutunut. " I hope this election will somehow turn out to be a victory in your life", lopettelin vuonna 2000. Hymypoika-Clintonin tai kultalusikka-Bushin sijaan takapulpetin määrätietoinen ja totinen poika sai isoimman palkinnon.

Vastavälejä

2007-09-27T18:52:00.000+03:00

Olen paikantanut jatkuvan värikartta kirjoittelun lähteen.

Pienenä äiti piirsi meille ison ympyrän paperille. Ympyrä jaoteltiin neliöihin ja tehtävänä oli värittää yksittäiset neliöt itseään miellyttävällä tavalla. Joskus syntyi syysvärit, toisinaan sirkusympyrä. Nelivuotiaana tarkoituksena oli kai opetella pysymään rajojen sisällä ja toisaalta, äidin kannalta, välttää ainaisia "mitä mä piirtäisiiin" kyselyitä. Samalla kuitenkin tuli harjoiteltua värien yhdistelyä ja käyttöä.

Uusin ihastukseni on palvelu, joka luo tasapainoisia väripaletteja olemassa olevien kuvien perusteella. Choose a file - kohtaan valitaan omalta koneelta valokuva. Painamalla create palvelu luo viidentoista värin sarjan. Vanhoista kuvista löytyy vinkeitä yhdistelmiä, sillä aivan suoraan tai summamutikassa värejä ei kuvista poimita.

Melkein kuin muotiblogi

2007-09-17T23:01:00.000+03:00

Seuraan pariakymmentä muotiblogia Suomesta ja ulkomailta. Lateksilegginssi - ja trikootunikakerroksen alta muotiblogeista löytyy monia tasoja.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen artikkeli Muotitytöt lähestyi muotiblogeja lähinnä kulutusilmiönä. Itseäni olisi kiinnostanut myös niiden pohtiminen sosiaalisena vuorovaikutuksena. Muotiblogit tuntuvat mahdollistavan aiempaa omaperäisemmän pukeutumisen. Shortsien ja sukkahousujen yhdistäminen ei tunnu pöljältä, vaikka joku kadulla pitkään katsoisikin, sillä takana on koko nettiyhteisön hyväksyntä . Itsekin olen tänä syksynä pukenut ja yhdistellyt vaatteita vanhasta poikkeavilla tavoilla - meidän perheessä on syntynyt uusi sanonta, ”olet melkein kuin muotiblogista”.

Ylä-asteikäisenä olisin ollut kiitollinen muotiblogien tarkkasilmäisistä trendivinkeistä. Voguen huippumuodin perään huokailun sijaan olisin mielelläni käärinyt farkut tietyllä tavalla ja tiennyt varmasti olevani muodikas, no, ainakin blogipiireissä. Toisaalta nykyisin osaan jo ennakoida miten lyhytikäisiä leimahduksia trendit saattavat olla. Kaikkeen ei tarvitse ehtiä mukaan. Silti luen muotiblogeja tyytyväisenä. Enää ei muoti yllätä minua takki auki.

Aftonbladetin muotiblogi Hotspotia seuraan erityisesti veikeiden vaatekollaasien takia (pukeutuisinko tänään kuin Charleston girl vai kuitenkin Bonnie & Clyde tyyliin). Suomalaisista pidän erityisesti Piksistä Tyylitaivaassa, Colour Me:n Iasta sekä Väärän Dikotomian Rannasta.

Paistetut vihreät tomaatit

2007-09-16T21:15:00.000+03:00

Vaahteramäen tomaattisato ei tänä vuonna ehtinyt kypsyä, vaan suuri osa tomaateista jäi vihreäksi. Tavallisesti poimin vain punaiset tomaatit, mutta tänään keräsin talteen myös vihreät raakileet. En usko, että vihreät tomaatit päätyvät säilykepurkkeihin tai paistinpannulle, mutta pidän niitä vähän aikaa ilokseni keittiössä. Sitä paitsi vihreissä tomaateissa on ihana tuoksu.

Äkillinen innostukseni vihreisiin tomaatteihin johtuu Paistetut vihreät tomaatit –elokuvasta, joka tuli televisiosta viime perjantaina. Näin elokuvan ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten elokuvateatterissa ja pari kertaa olen katsonut sen videolta. Paistetut vihreät tomaatit kuuluu ehdottomasti suosikkielokuvieni listalle.

Paistetut vihreät tomaatit on elokuva selviytymisestä. Elokuva käsittelee mm. näitä teemoja:
Lapsen suru
Perheenjäsenten välinen rakkaus
Naisten välien ystävyys/rakkaus
Perheväkivalta
Avioliiton alakulo
Keski-iän kriisi ”when you are too old to be young and too young to be old”
Rotujen välien tasa-arvo ja ystävyys
Yhteisvastuu ja yhteisöllisyys
Vanhuksen yksinäisyys
Eri-ikäisten ihmisten kyky solmia ystävyyssuhteista
Vastoinkäymisten yli pääseminen
Elämän tarkoituksen löytäminen

Pidän Paistetuista vihreistä tomaateista, koska elokuvassa maistuu yhtä aikaa elämän makeus ja haikeus. Oma elämänkokemukseni karttuessa huomaan, että eri katselukerroilla ymmärrän asioita eri tavoilla. En esimerkiksi kolmikymppisenä naisena tuntenut syvällistä sisaruutta vaihdevuosissa olevaa päähenkilöä kohtaan. Mutta nyt kun kuopukseni alkaa olla armeijaiässä, on asenteeni muuttunut. Alkuun vierastin vähän myös määrätietoisuutta, jolla vanhus kietoi epävarmaa perheenäitiä pauloihinsa. Nyt osaan hyvinkin kuvitella, että istun vanhana mummuna palvelutalon käytävällä ja yritän löytää itselleni ystävää toisten vierailijoista.

Nyt ei niiata

2007-09-09T19:37:00.000+03:00

Olen sitä sukupolvea, joka on tottunut niiaamaan. Lapsuudessani oli itsestään selvää, että pikkutytöt niiasivat kiittäessään tai tervehtiessään aikuisia.
-Sinähän niiasit lapsena aina, vaikka olisit tullut suksilla vastaa, muisteli lapsuudenystäväni äiti muutamia vuosia sitten.
Hänen muistikuvansa on varmaan oikea, sillä äitini lisäksi samassa pihapiirissä asuva kummitätini piti huolta siitä, ettei niiaaminen unohtunut.

Vasta kun nuorena naisena hain ensimmäisiä työpaikkojani, aloin pitää niiaamista kiusallisena.
-Nyt ei niiata, hoin mielessäni ennen työpaikkahaastatteluja. Halusin antaa itsestäni varman ja ammattimaisen kuvan, johon niiaaminen ei mielestäni sopinut.
Nykyään en enää mieti niiaamista. Joissain erityisen juhlallisissa tilanteissa saatan vieläkin huomaamattani niiata.

Olen voinut pitää niiaamista joskus nolona, mutta en koskaan ole liittänyt niiaamiseen mitään nöyristelevää. Olikin hämmästynyt, kun luin heinäkuun Gloriasta Kirsi Pihan kolumnin, jossa hän piti tyttöjen niiaamista turhanaikaisena sievistelynä. Pihan mielestä niiaaminen ei kuulu nykyaikaiseen kohteliaisuuteen. Pikkutytöt pitää opettaa tasa-arvoisiksi, jolloin niiaaminen ja söpöily pitää unohtaa saman tien.

Minusta tyttöjen niiaamisessa ja poikien kumartamisessa ei ole mitään erityisiä nöyryyden aste-eroja, eikä niiaaminen tässä suhteessa haittaa tasa-arvoa. En näe liioin mitään kyseenalaista siinä, että lapsilla ja aikuisilla on erilaiset kohteliaisuussäännöt.

Selkeät säännöt vahvistavat mielestäni lapsen asemaa. En koskaan lapsena epäröinyt niiata ja tervehtiä tuttuja aikuisia kadulla, koska tiesin kohteliaisuussääntöjen sitovan myös aikuisia. Nykyään tunnen heti erityistä aikuisen vastuuta, jos tuttu lapsi niiaa tai kumartaa.

Vuodenaika pitkä, sesonki lyhyt

2007-08-25T19:18:00.000+03:00

Olen aina ollut huono sesonkiruokien laittaja. En esimerkiksi hahmota milloin on raparperiaika, milloin kannattaisi laittaa kuhaa tai mitä maaliskuun must-ruokiin kuuluu. Appelsiineja olen aina saanut vuoden ympäri kaupasta.

Vuodenaikaruokien suunnittelu on kuitenkin taito, jonka haluaisin. Tuoreiden, ajankohtaisten ja saatavilla olevien raaka-aineiden lisäksi sesonkiruokien etuihin kuuluvat tarinallisuus ja traditio. Lisäksi vakireseptit ("aina lokakuussa meillä syödään porkkanasosekeittoa ja sämpylöitä") helpottaisivat ruokaviikon hallintaa. Omassa opiskelussani irti kanasuikaleista ja valmiskastikkeista on ollut apuna Helsingin Sanomien Ruokatorstai - kirja, jossa reseptit on jaoteltu kätevästi kuukausittain. Nyt osaan jo odottaa madeaikaa.

Raaka-ainekuriin en kuitenkaan aio täysin alistua: ikkunalaudalla kasvavat yrtit mahdollistavat kesätrippailun kesken parhaimmankin punajuurikauden.

Kotimaisten persikoiden satokausi on saattanut jo mennä, mutta ainakin kaupasta niitä löytyy paljon. Oheinen resepti on Marta Stewart Living 8/2006 lehdestä. Ihan kehityskelpoinen ohje: piirakasta tuli kaunis ja creme fraiche suli päälle meheväksi kastikkeeksi. Minusta tämän piirakan juju on nimenomaan sen yksinkertaisuus, nopeus ja tekstuurien selkeys, joten itse piirakkapohja oli makuunsa nähden varsin työläs. Seuraavalla kerralla toisin.

Persikka-ranskankerma piirakka
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
2 ruokalusikallista sokeria
1/2 ruokalusikallista suolaa
1,2 dl voita, pieninä paloina
1 kananmunan keltuainen
2 ruokalusikallista jäävettä

Päällinen:
0,6 desilitraa tomusokeria
3 ruokalusikallista jauhoja
1/4 teelusikallista leivinjauhoa
ripaus suolaa
0,6 desilitraa voita, pieninä paloina

Täyte:
5 keskikokoista persikkaa, lohkottuna
2 ruokalusikallista sokeria
ripaus suolaa
(vaniljauutetta maun mukaan)
5 ruokalusikallista ranskankermaa

1. Aloita taikinalla. Sekoita jauhot, sokeri ja suola, lisää voinokareet. Työstä yleiskoneessa/sauvasekoittimella n.10 sekuntia. Lisää keltuainen ja edelleen sekoittaen kaada jäävesi hitaasti joukkoon. Taikinan tulisi juuri ja juuri pysyä koossa. Painele levyksi ja kääri kelmuun. Laita taikina jääkaappiin tekeytymään vähintään tunniksi.
2. Tee päällinen: sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon voinokareet ja nypi karkeaksi rouheeksi.
3. Kauli päällinen piirakkavuokaan sopivaksi, pistele pohja haarukalla ja siirrä pakkaseen 30 minuutiksi.
4. Esipaista peitettyä pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Resepti neuvoo käyttämään herneitä/painoja, mutta ainakaan minulla pohja ei noussut. Viimeiset 5-8 minuuttia pohjaa paistetaan ilman päällistä. Viimeiseksi uunilämpötila lasketaan 175 asteeseen.
5. Tee täyte: lohko persikat viipaleiksi ja laita ne kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja vaniljauute. Anna tekeytyä 15 minuuttia. Levitä piirakkapohjalle 2 ruokalusikallista ranskankermaa & 1/3 päällisestä. Asettele persikat päälle spiraaliksi. Ripottele päälle loput ranskankermasta ja päällisestä.
6. Paista piirakkaa uunissa, kunnes ranskankerma kuplii ja päällinen on saanut väriä, noin 50 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia. Tarjoa lämpimpänä tai haaleana.

Minä istun tässä

2007-08-25T19:03:00.000+03:00

Kesän aikana muutin uuteen kotiin ja lupasin esitellä, miten sisustaminen etenee. Helmikuussa kerroin vanhoista tuoleista, joita olin kunnostamassa itselleni.Ystäväni ehti jo kysellä, ovatko tuolit valmiina. Kyllä, valmiina ovat ja tältä ne näyttävät!

Isoäidillä tuolit olivat mattavalkoisina, äiti maalasi ne 80-luvulla kiiltävän mustiksi ja minä päädyin taas munankuoren valkoiseen. Istuimien kangas on Linumin toissakevään mallistosta.

Haluatko olla uskottava?

2007-08-19T17:59:00.000+03:00

Järjestelin viikonloppuna vaatekaappiani. Huomasin, että minulla on viidet vaaleapunaiset kengät. En ole mikään erityinen kenkäfriikki, joten vaaleanpunaisten (kesä)kenkien osuus on aika suuri.

Huomiostani hämmästyneenä päätin kartoittaa, montako vaaleanpunaista vaatekappaletta omistan. Kaapistani löytyvät ainakin roosa pellavapuku, vaaleanpunaiset farkut, pari pinkkiä neuletta ja paitapuseroa sekä tweedtakki, jossa on roosaa ja kermanvalkoista. Yhdessä sinisessä hameessa on pinkkejä kukkia ja ruskeassa liituraitapuvussa on vaaleanpunaiset raidat. Lisäksi minulla on kaksi vaaleanpunaiseen taittuvaa huivia ja yksi pinkki nahkalaukku.

Kaikesta tästä huolimatta en pidä itsenäni vaaleanpunaisena prinsessarimpsutyyppinä, vaan ihan asiallisesti pukeutuvana naisena.

Muistin kuitenkin kiusallisen tapauksen, joka sattui muutamia vuosia sitten. Olin (työnantajani lähettämänä) kursseilla, jossa oli tarkoitus harjoitella asiantuntijaviestintää. Minulla oli kurssipäivän kunniaksi päälläni uusi, roosa vakosamettitakki. Joku osallistujista kysyi kouluttajalta neuvoja uskottavaan esiintymiseen. Kurssinvetäjä totesi, että vaatetus on tärkeä osa asiantuntijan olemusta.
-Jos haluat olla uskottava, älä käytä pinkkiä takkia, sanoi kurssinvetäjä ja osoitti sormellaan suoraan minuun.

En ole vielä testannut, miten paljon voisin lisätä uskottavuuttani tämän neuvon avulla.

Haluamme kiittää Mimmimammaa Rockin' Girl Blogger merkistä! Varsinkin Lina oli tunnustuksesta tärkeä.

Pionin seitsemän totuutta

2007-08-09T20:29:00.001+03:00

Sain Linalta vähän aikaa sitten haasteen totuusleikkiin. Tässä on seitsemän totuutta Pionista. Kuvituksen on tehnyt Lina.

1. Olen seurallinen ja ulospäin suuntautunut mutta ujo. Lapsena pidin ujoutta kiusallisena, mutta aikuisena lähinnä ihmettelen sitä, miksi ujostelen joissain tilanteissa.
2. Kolmetoista vuotta kotiäitinä on elämäni tärkein saavutus. Lähdin urakkaan melko kylmiltään enkä koskaan ehtinyt kehittää kunnollista kotiäiti-identiteettiä. Kolmessa lapsessa oli kuitenkin sopivasti työtä ja seuraa. Vasta töihin palattuani tunsin erityistä ylpeyttä kaikista niistä vuosista, jotka olin viettänyt lasteni kanssa kotona. Eli jaksamista vaan kaikille kotiäideille.

3. Hurahdin vahingossa kuntopyöräilyyn. Muutamia vuosia sitten mieheni hankki kuntopyörän, vaikka vastustin hankintaa viimeiseen asti. Mieheni polki pari kertaa ja sai selkänsä kipeäksi. Aloitin kuntopyöräilyn velvollisuudentunteesta, sillä minusta tavaroita pitää käyttää, jos ne on kerran hankittu. Nyt kuntopyöräilen useita kymmeniä kilometrejä viikossa. Perheen toivomuksesta kuuntelen matkamusiikin kuulokkeilla ja lopetan pyöräilyn viimeistään klo 23.00.

4. Olen lapsesta saakka ollut siistin perään. Äitini oli siivouksen suhteen melko suurpiirteinen eikä aina ilahtunut siitä, että valitin sotkuista. Siivousintoni kohdistuu erityisesti lattioiden pesemiseen, kaappien järjestämiseen ja pyykkäämiseen. Pelkkä ajatuskin astiakaapista, jossa astioita ei ole järjestetty suuruusjärjestyksessä hämmentää minua.
Olen myös pesuainefriikki. Kokeilen mielelläni erilaisia pesujauheita ja puhdistusaineita, mutta vain siinä tapauksessa, että tuoksu on sopiva. Kun ostan kaupasta uutta pesuainetta, varmistan aina jo hyllyssä pesuaineen tuoksun.

5. Mielilukemistani ovat perheromaanit. Onnellistenkin perhetarinoiden taustalla on usein haikeutta, jonkinlainen aavistus siitä, että pian kaikki muuttuu. Luen ensin koko tarinan läpi ja palaan sitten niihin jaksoihin, joihin haluan kirjan henkilöt mielessäni jättää.

Hyviä perheromaaneita löytyy paljon. Tässä on muutamia suosikkejani:
Kaikki isäni hotellit (John Irving)
Illallinen koti-ikävän ravintolassa (Anne Taylor)
Mennyt maailma (Evelyn Waugh)
Ronja Ryövärintytär (Astrid Lindgren)
Maastamuuttajat ja sarjan muut kirjat (Wilhelm Moberg)
Lohja-sarja (Eeva Joenpelto)
Leijat Helsingin yllä (Kjell Westö)
Her Mother’s Daughter (Marilyn French)
Yö on hellä (F. Scott Fitzgerald)

6. Olen huono lähtemään, mutta sopeudun hyvin uuteen ympäristöön. Suomen lisäksi olen asunut, opiskellut tai ollut töissä viidessä eri maassa.

7. Tervehdin ihmisiä mieluiten kättelemällä. Kätellessä pitää katsoa silmiin. Oikeanlaisesta kädenpuristuksesta annetaan paljon neuvoja, mutta minusta rehti rutistus on turha, jos silmät pälyilevät sinne tänne.Perhepiirissä tervehdimme halaamalla. Myös joidenkin ystävien ja tuttavien kanssa halaaminen tuntuu luontevalta. Jos olen epävarma, pidän luontevaa kättelyä parempana kuin väkinäistä halausta.

Lempeä, mutta nokkela

2007-07-29T18:08:00.000+03:00

Tyttökirjat ovat naissukupolvien välinen salakieli. "Ihan kuin Laurie" kuiskasi ystävättäreni kerran ratikassa ohi kävelevästä pojasta. Jimmy vihot, Murrayn ylpeys, älä käytä kursiivia, puhvihihat ja Rakastavaisten polku eivät aukea kuin Montgomeryn ja Alcotin kirjat lukeneille.

En koskaan itse samaistunut punapäiseen Annaan tyttönä. Anna haltioitui liikaa minun makuuni ja oli muutenkin omapäinen ja ylivilkas. Sisko taas oli varannut Emilian muusakseen. Muutenkin meillä oli tarkat hahmojaot: Amy ja Meg minulle, Jo ja Beth siskolle, Marikki minulle ja Ronja siskolle, Sara ja Sarri minulle, mutta Iiris-rukka siskolle.

Anna sarjan viimeisistä osista (toisin kuin monet muut) kuitenkin pidin. Minun lempi-Annani asuu Sateenkaarinotkossa tai Haavemajassa. Annasta on tullut lempeä, mutta nokkela. Annan lapset ovat ihania, heissä Annan karaktääri on jaettu sopivammin paloihin. Erityisesti pidin Rillasta ja Walterista.

Kirjasarjan läpi suosikkihahmoni taitaa silti olla Gilbert Blythe, joka on miehekkäästi tosi itselleen. Gilbert haluaa jo pikkupoikana saada Annan ja tulla lääkäriksi. Emilian Teddy on minulle aina liian surusilmäinen, Jo Marchin professorimies liian vanha.

Ylioppilaskeväänä lueskelin Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen antologiaa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. En ollut aikaisemmin edes ajatellut tyttöjen aikuisuudesta kertovia, pikku puuhastelun täyttämiä kirjoja jotenkin epäfeministisinä. Suvi Aholan kommentti kuitenkin mietitytti

"Kirjoissa korostetaan tytön rohkeutta ja oman pään pitämistä, ammatin
hankkimisen tärkeyttä, toisaalta koko ajan arvostetaan kiltteyttä ja
periksiantamista: Annasta tulee kotirouva, Runotyttö ei sano koskaan tunteitaan
ääneen.Eikä tämä sisäänrakennettu ristiriita ole mihinkään hävinnyt."
(Suvi Ahola, HS 3.5.2005 Anna ja Emilia loivat moraalikäsityksiä).

Selailin vastikää Librivox-katalogia ja löysin muiden klassikoiden joukosta myös kuusi Anna kirjaa. Kirjat saa ladata ilmaiseksi mp3 soittimeen tai toistettavaksi tietokoneella. Suosittelen kuuntelemista vaikka silitysraudan äärellä - englanniksi kuunteleminen toi tarinoihin ihan uuden vivahteen sillä minun lapsuuteni Annat olivat tädin kirjahyllystä, 60-luvun käännöksin.

Seitsemän seikkaa Linasta

2007-07-18T20:10:00.001+03:00

Pikkujutut haastoi minut kertomaan seitsemän faktaa itsestäni. Pioni ja Daisy seuraavana vastausvuorossa.

1. Minä synnyin ensin. Olen esikoinen ja se taitaa aika usein näkyä.

2. Lina ei ole ensimmäinen alter egoni. Ala-asteen läpi elimme Pikku Myy leikkiä, joka paisui lähes mytologian mittoihin: leikkiin kuuluvat kymmenpäinen hahmogalleria, pikkutarkka kartasto, oma sanomalehti.. Kahdeksanvuotissyntymäpäivilläni sain ainoastaan Pikku Deelle osoitettuja kortteja. Samantyyppisiä, eeppisiä ja vuosikausia eläneitä lapsuuden leikkihahmoja minulla on ainakin kymmenen.

3. Asuimme lapsena Englannissa. Vaikka kiiltonahkakengät vaihtuivat suomalaisiin kurahaalareihin jo viisitoista vuotta sitten, tunnen vieläkin suurta sympatiaa ja sielunsiskoutta brittejä kohtaan. Elton Johnin laulaessa Englannin vihreimmistä kukkuloista, itkettää minua aina.

4. Pidän itseäni hyvin länsisuomalaisena, vaikka en koskaan ole asunut pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Puhkun länsisuomalaista vakavamielisyyttä, olen huono kehumaan ja kova häpeämään. Kylmillään olevien salien, samettisten sohvaryhmien ja käyttämättömien juhlalautasten problematiikka aukeaa minulle selkeänä: itsekään en raaski pellavalautasliinojani käyttää. Minulla on mukana omat lakanat. Niin, ja pidän myös Sinikka Nopolasta.

5. Pelaan vieläkin klassisia konsolipelejä, varsinkin vanhoissa tasohyppelyissä olen aika hyvä. Mariossa pelaan aina Luigia, jos saa valita.
6. "..Ei näy muita, ei näy muita. Katselen kissaa ja kynttilää, kuuntelen metsän puita". Tunnistan itseni hyvin Astrid Lindgrenin kirjasta ”Lotta muuttaa pois”. Pikku-Lotan ullakkoasuminen päättyi yhtä surkeasti kuin minun yksiöelämäni. Asuin kaksi vuotta itsekseni ja inhosin sitä! Vaikka ikkunalounasta ei kukaan korilla minulle nosta, pidän yhdessä asumisesta, elämisen äänistä ja kahviseurasta. Olen mielelläni Kevätkummun Marikki tai Melukylän Liisa.

7. Paras suomalainen instituutio on kahvittelu - minusta on ihanaa kutsua ihmisiä kahville, lukea sanomalehteä kahvikupin kanssa, vaeltaa töissä kahvikuppi kädessä, juoda lähtökahvit ja saapumiskahvit. Jos elämässä on ongelmia, huomaan usein sanovani, "istutaan alas ja juodaan kahvit".

Säälliset päälliset

2007-07-06T18:53:00.001+03:00

Uusi sohva on vielä valkoinen, mutta varaudun jo henkisesti kahvitahroihin. Päälliset on onneksi helppo laittaa pesuun ja vaihtaa uudet tilalle. Joskus haaveilin huputtavani sohvani itse, Ikean valmispäälliset näyttivät pelkältä katalogielämältä. Onneksi törmäsin veikeällä liikeidealla toimivan ruotsalaisyrityksen sivuihin, sillä omista ompeleistani olisi tuskin koskaan tullut valmista.

Bemz myy yleisimpiin Ikea sohviin huppuja - värejä ja malleja löytyy moneen makuun, eikä samanlaisiin heti törmää. Sivuilta saa lisäksi tilata näytekappaleita, joten ei kun sovittelemaan!

Vedenpitävä värimeri

2007-06-20T22:36:00.000+03:00

Värikartat jatkavat suosikkijuttujeni listalla vielä kesäkuussakin. Vaahteramäen lisäksi olen värikonseptoinut vaikka mitä: jos isä haluaa joskus uusia autotallinsa, tiedän täsmälleen mitä sävyjä käyttää. Tietokoneella maalailu on kivaa ja kevyttä - kuvista saa helposti poimittua sävyjä käsittelyohjelmaan esimerkiksi ColorPicker ohjelmalla.

Ideoita ja inspiraatiota voi hakea esimerkiksi Adoben Kuler-palvelusta (vaatii flash-tuen), jossa saa joko itse taiteilla erilaisia kombinaatioita tai selailla muiden valmiita yhdistelmiä. Palettien nimet kilpailevat kyllä kynsilakka nimistön kanssa assosiaatioiden määrästä. Näiden sivujen seuraava väritys taitaakin löytyä Pistachio-teemasta..

Puoli vuorokautta kesäkylässä

2007-06-17T10:53:00.001+03:00

Olin eilen ystävättäreni luona kylässä. Syömme kerran kesässä lounasta ystävättäreni parvekkeella, jota koristavat aina punaiset pelargoniat, siniset lobeliat ja valkoinen päivänvarjo.
Vein mukanani salaatteja, patonkia ja omenapiirakkaa. Ystävättäreni hankki juustot ja juomat. Istuskelin aurinkoisella parvekkeella ja kuuntelin ohiajavien raitiovaunujen ääniä, sillä ystävättäreni ei antanut minun auttaa pöydän kattamisessa. Keittiössä oli kuulemma vähän sotkuista.
Avasimme pullon kylmää roseviiniä ja söimme rauhassa. Juttelimme kaikenlaista lapsista, politiikasta ja muodista. Ystävättäreni kehui hamettani ja näytti uusia, lasipaljeteilla koristeltuja kenkiään.
- Joka tyttö tarvitsee yhdet timanttikengät, naureskelimme yhdessä.

Jälkiruuaksi joimme espressoa ja kermalikööriä. Suunnittelimme yhteistä matkaa jonnekin. Ystävättäreni ehdotti, että lähtisimme tammikuussa New Yorkiin.
- Hankitaan liput Metropolitan oopperaan, ystävättäreni innostui.
Ulkona oli vielä valoisaa, mutta minua alkoi paleltaa. Vasta sisällä katsoin kelloa ja totesin, että kello oli yli puolenyön. Päätin lähteä taksilla kotiin.

Taksimatkalla yritin muistella, täyttäisikö ystävättäreni 80 vuotta tänä syksynä vai vasta ensi vuonna. Päädyin lopulta siihen, että hänen täytyy olla vasta 78-vuotias.

Onnittelukortti pukeutuu Chaneliin

2007-06-02T11:00:00.001+03:00

Paperinukeissa on ajatonta viehätystä. Nukkelöydöistäni inspiroituneena piirsin kummitädin syntymäpäiväkorttiin 50-luvun reipashenkistä tyttöperinnettä edustavan paperinuken. Kummitädin garderobin kuuluisat Chanel-mekot pääsivät mukaan, niin myös mutromaahiihto harrastus, sekä mattopyykkivarusteet. Tietokoneella piirrettyjen nukkejen hyvä puoli on mahdollisuus mallailla vaatteita mielin määrin jo ennakkoon.

Poppy Boo?

2007-05-21T16:30:00.000+03:00

Ennen iPodia kukaan ei tiennyt tarvitsevansa koko levykokoelmaansa jatkuvasti mukana. Ennen Tivoli Audion PAL:ia en tiennyt haluavani kannettavaa mahdollisuutta soittaa suosikkikappaleitani missä vain (keittiössä, takapihalla, kylpyhuoneessa, laiturilla, kyllä.) Uudella perheenjäsenellä ei kuitenkaan ole vielä nimeä. Meidän auton nimi on Poppy Honey, siskon iPodin nimi Daisy Boo ja minun puhelimeni Baby Bee. PAL:in helmenharmaa look on aika lady, joten enää eivät Jamie Oliverin lasten nimet kelpaa. Ehdotuksia?

Sormenjälkiä sydämessä

2007-05-14T22:29:00.000+03:00

Vietämme äitienpäivää hyvin maltillisesti. Pieninä lapset tekivät kortteja ja keräsivät valkovuokkoja. Viime vuosina minut on kutsuttu valmiiseen lounaspöytään. Yhtenä vuonna lapset eivät huomioineet äitienpäivää millään tavoin, mutta se on jo toinen tarina.

Ensimmäinen äitienpäiväkorttini oli englanninkielinen. Asuimme siihen aikaan Englannissa, ja nelivuotias tyttäreni kävi paikallista leikkikoulua. Tyttäreni tekemän kortin tunneperäistä tehoa lisäsi se, että kortin idea ja onnitteluruno olivat minulle uusia. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että runo on englanninkielisillä alueilla melko yleinen.

There used to be so many
Of my finger prints to see,
on furniture and walls and things from sticky, grubby me.
But if you stop and think awhile
You'll see I'm growing fast
Those little handprints disappear
You can't bring back the past.
So here is a small reminder.
To keep, not wipe away
Of tiny hands and how they looked
To make you smile someday.

Kortin pieni käsi pysäyttää minut aina. Olen alusta lähtien muuttanut runon lopun mielessäni niin, että käännän lauseen ”to make you simile someday” muotoon ”to make you cry someday”. Tässä kohdin huokaisen haikeasti. Tosin sotkuista jaksan muistuttaa aina yhtä kärkkäästi.

Kaikki kolme lastani ovat painaneet sydämeeni pysyvän jäljen, mistä olen iloinen. Toivon myös, että lapseni haluaisivat pitää muistoina joitain sormenjälkiä, joita olen heidän henkilöönsä jättänyt.

Romut piiloon ja roskat pois

2007-05-08T20:41:00.000+03:00

Minulla on ristiriitainen suhde tavaraan. Haluaisin kaikenlaista kaunista ja kivaa, mutta en pidä tavaroiden hankkimista kovin hyvänä. Minusta tuntuu, että olen vastuussa kaikesta hankkimastani roinasta maailman tappiin. Tässä suhteessa ekolooginen omatuntoni on ollut aina herkkä. Toisaalta tavaran paljous ja sotku myös ärsyttävät. En koskaan osta tavara varastoon tai varmuuden vuoksi, vaan sitä mukaan, kun tarvitsen.

Huonekalut ovat osoittautuneet minulle erityisen hankaliksi tavaroksi, koska ne ovat suurikokoisia, kuluvat nopeasti, mutta kestävät pitkään. Olin jo ajatellut luopua vanhoista, puhkikuluneista tuoleistani, mutta päätin kuitenkin teettää niihin huput. Jousituksia en sentään lähtenyt uusimaan. Lastulevyn palasista kootun pöydän piilotin liinan alle. Nyt katselen niitä taas tyytyväisenä muutamia vuosia.

Yhdistä pisteet

2007-05-04T12:16:00.000+03:00

"Juuri tarinankertojat keksivät tähtikuviot ja antoivat niille nimet. 'Vetämällä
kuvitellun viivan lähekkäin olevien tähtien välille he antoivat niille hahmon ja
identiteetin', on englantilainen kirjailija John Berger kirjoittanut. 'Tähdet
seurasivat tuolla viivalla toisiaan kuin tapahtumat kertomuksessa.
Tähtikuvioiden hahmottaminen ei tietenkään muuttanut tähtiä eikä liioin sitä
pimeää tyhkyyttä joka niitä ympäröi. Se muutti ihmisten tavan tulkita
yötaivasta. "
- Merete Mazzarella Tähtien väliset viivat - esseitä identiteetistä s. 43 (Tammi 2003)

Minun elämässäni on tällä hetkellä aika monta tähteä, mutta en osaa yhdistää niitä kuvioksi. Tuloksena voi olla Iso Karhu, Orion, Cassiopeia, Pegasus tai vaikka Pollux. Niin, ja analogiaa jatkaakseni, tähdistöt näkyvät eri tavoin eri leveysasteilla, eri vuodenaikoina sekä eri vuorokaudenaikoina. Lisäksi leveyaste määrää, miten paljon tähtiä voi ylipäätään näkyä. Nyt olisi tarinankertojalle töitä.

Joukon edessä

2007-04-29T16:05:00.000+03:00

Setäni opetti meille 90-luvun alussa ”Minä kaipaan Espalle takaisin” – laulun, joka pikkutytön päähän tarttui paremmin kuin Ultra Bra. ”Ylioppilas paremman työpaikan saa, valkoisen lakkinsa myötä ” hoilotin lapsena ja surin vähän yönakkeja kuumentavan priimuksen puolesta. Muu semantiikka jäi huomaamatta. ”Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin,/ tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto” oli myös suosikkejani. Tuohon aikaan en tiennyt mitään kommunismista, taistolaisuudesta tai pioneereista. Laulu sopi kimeällä lapsen äänelle, sanat olivat riemukkaan hassuja ja rytmi rouheva.
Pitkään aikaan en yhdistänyt mielestäni oikeudenmukaisuudesta ja yksilöllisyydestä kertovaa suihkulauluani kommunismiin. Vasta kun Stalinin hirmuteoista kerrottiin historiantunneilla säikähdin. Olinko piilokommari? Pitäisikö minun olla ylpeä Neuvostoliiton kolhooseista ja tuhansista tapetuista? Sinikka Sokka sai jäädä.

SKP:n jäsentä minusta ei koskaan tullut, mutta pikkuhiljaa hyväksyin KOM-teatterin veisut takaisin yksinlauluohjelmistooni. Työväenlauluja, Leniniä ja Che Guevaraa oli pöyhitty niin, että tunsin vapautuneeni historian painosta. Paljastui myös, että olivathan Seljan tytötkin, yhdet kirjalapsuuteni lempisisaruksista, taistelleet Chilen puolesta. 70-luvun vasemmistolaisuus sai mielessäni varovaisesti vaaleanpunaisen sädekehän.
Minulle työväenlaulut eivät ole politiikkaa. Ihailen niiden uhmakkuutta ja iskua, suorien rivien huutoa. Itselläni ei kuitenkaan ole minkäänlaista henkilökohtaista sidettä 70-luvulle, olen puhtaasti 90-luvun lapsi. Siksi suhtaudun levyihini lempeästi. Minusta on ihanaa, että Aulikki Oksanen ei hyväksy pehmeää myötätuntoa, ei kukkaishippivoimin taistelemista. Hän ei arastele sanoa veri ja vääryys, pilkata puolueettomia humanisteja, tai antaa pappien kuulla kunniaansa. Aikanaan Aulikki olisi voinut olla teloittamassa Marie Antoinettea, nyt hän vain toteaa, etteivät Biafran lasten vatsat suudelmista tai leivoksista täyty.

Minun sukupolvelleni laulut aukeavat uudella tavalla. Ajan kuluessa on esimerkiksi ”Kenen joukoissa seisot” mielessäni muuttunut pehmeämmäksi. Vappuviikonloppuna meillä soi Kaj Chydeniuksen kauneimmat rakkauslaulut (suosikkeina Ei puolikasta, Jäähyväiset ja Puhu minulle rakkaudesta) sekä KOM-teatterin 35-vuotiskokoelma. Viime syksynä ostettu Kenen joukoissa seisot dokumenttikin odottaa katsomista. 1970-luvun osallistuva taide jatkaa elämäänsä lauluina, musikaaleina, iskulauseina ja sitaatteina. Välillä aulaa imuroidessani kajautan tangon kapitalismin ja fasismin suhteesta, muistaakseni.

Sitruunainen kevätsalaatti

2007-04-26T00:49:00.000+03:00

Tänään laakean lautasen salaatti syntyi seuraavista:
- rucolaa + yrttejä pohjalle
- punasipulia renkaina
- kylmiä varhaisperunoita siivuina
- sitruunamarinoituja kanasuikaleita
- gala omenoita lohkoina
- kaksi sitruunaa puristettuna päälle
- suolaa ja pippuria
- kastikkeena creme fraiche ja santa maria sauce mix lemon & herbs

Lisukkeena rosmariinileipää.

Vuosikertaviiniä omalta tarhalta

2007-04-22T15:41:00.000+03:00

Kevään juhlien lähestyessä (kuohu)viinipullo taitaa olla monelle helppo ratkaisu kädessä viemiseksi. Juhlajuomiin saa kuitenkin ainutkertaista säihkettä aika vähällä. Toissa jouluna askartelin Jenkeistä palanneille naapureille, poikaystävän purjehdusta harrastavalle perheelle ja omalle isälleni personoidut viinipullot. Maplehill Manor Vineyard -etiketti tulostettiin tarrapaperille ja liimattiin viinipullon vastakkaiselle puolelle. Näin tuotetiedoista kiinnostuneelle ei alkuperäinen viinimerkki jää pimentoon. Professionaalimman silauksen saa askartelemalla pullolle kaulurin tai toteuttamalla kokonaisen sarjan etikettejä samalla teemalla. Ideoita etiketteihin voi etsiä vaikka lapsuuden piirrustuksista, lehtileikkeistä, netin kuvagallerioista..

Mercury Island - vineyard etikettien kuvat ovat osoitteesta www.gettyimages.com, purjehduskuvat poikaystävän, Vaahteramäki oma.

Milloin kannattaa syödä sanansa?

2007-04-21T18:14:00.000+03:00

Käyn työssäni usein erilaisissa esitelmätilaisuuksissa. Koska haluan kehittyä esiintyjänä, tarkkailen aina myös alustajien esiintymistä. Huomasin tosin melko pian, että on paljon helpompaa eritellä keskinkertaisten esiintyjien heikkoudet kuin hyvien esiintyjien vahvuudet.

Olen kerännyt alla olevat repliikit aidoista esiintymistilanteista. Olen ollut monissa tilaisuuksissa, joissa likipitäen jokainen esiintyjä on toistellut niitä vuorollaan. En väitä, että yksi lipsahdus vielä laskee hyvän esityksen tasoa, mutta vähemmän karismaattisen esiintyjän kannattaa karsia pois kaikki latteudet ja esitystekniset kömpelyydet.

ALOITUS

-Hyvää päivää vaan kaikille minunkin puolestani.
”Hyvää päivää (kaikille)” riittää ihan hyvin.

-Niin minä tosinaan olen Matti Meikäläinen ja tulen XY yrityksestä.
Tosiaan-sana erilaisilla lisävahvisteilla ei kuulosta kepeältä jutustelulta, vaan turhalta täytteeltä. Joskus tosiaan-sanojen toistelu synnyttää tahattoman koomisia mielikuvia.

-Anteeksi nyt vaan pieni hetki, niin etsin esitykseni täältä koneelta.
Esityksen etsiminen katkaisee kontaktin yleisöön juuri siinä vaiheessa, kun yhteys on hädin tuskin syntynyt. Joskus harvoin näen esiintyjiä, jotka pystyvät konetta näppäillessään säilyttämään keskusteluyhteyden yleisöön. Yleensä nämä ihmiset osoittautuvat muutenkin keskimääräistä kiinnostavammiksi esiintyjiksi. Tietokoneen käyttö kannattaa joka tapauksessa opetella hyvin. PowerPoint-esityksssä diojen vaihto käy parhaiten kauko-ohjaimella.

-Minun ääneni varmaan kuuluu ilman mikrofoniakin.
Onko äänen kuuluminen ilman mikrofonia jonkinlainen kunnia-asia? Itse kuuntelen paljon mieluummin mikrofonin vahvistamaan normaalia puhetta kuin puolihuutoa tai muminaa, josta ei saa selvää.

-Ennen kun menen varsinaiseen aiheeseeni, kerron kuitenkin lyhyesti edustamastani yrityksestä.
Yleensä tässä vaiheessa seuraa vähintään kymmenen dian esitys yrityksen historiasta, arvoista, liikevaihdosta, henkilöstöstä, tuotteista tai markkinoista. On varmaan paikallaan kertoa joitakin perusasioita, mutta todellakin lyhyesti, jos yritysesittely ei ole puhujan varsinainen aihe.

ESITYS

-Tämä kalvo ei nyt varmaan näy aivan sinne salin perälle.
Useimpien esiintyjien kalvot eivät näy edes eturiville. En muutenkaan ymmärrä suomalaisten tapaa kirjoittaa täyteen ahdattuja PowerPoint-esityksiä. Diojen tehtävänä on tukea alustajan esitystä eikä toistaa sitä sana sanalta.

-Eli tosiaan meillä on tällainen uusi tuote. Eli tosiaan annamme asiakkaillemme huoltotakuun yms.
Esityskappaleesta toiseen siirtyminen voi tapahtua luontevasti myös ilman turhia täytesanoja. Eli tosiaan vertaa myös kohta Esityksen aloitus.

LOPETUS

-Nyt olen jo varmaan ylittänyt oman esitysaikani.
Tiedän, että esitysajan arvioiminen on vaikeaa. Oma ajantajuni katoaa täysin, kun keskityn esitystilanteeseen. On kuitenkin kohteliasta pysyä annetuissa aikarajoissa. Toisaalta ajan ylittämisestä ei kannata tehdä erityistä numeroa. Tilaisuuden puheenjohtajan tehtävä olisi pitää hienovaraisesti huolta siitä, ettei aikataulu luista liikaa. Joissain kauko-ohjaimissa on värinä-hälytin, jonka voi ajastaa niin, että se antaa muistutuksen esimerkiksi kymmenen minuuttia ennen esitysajan loppumista.

-Vastaan mielelläni kysymyksiin. No, jos kenelläkään ei ole mitään kysyttävää, niin kiitos kaikille.
On tietysti asiallista antaa yleisölle mahdollisuus kysymyksiin. Mutta kun suomalaiset kysyvät niin harvoin mitään, syntyy esityksen loppuun usein turhan alaviritteinen tunnelma. Esiintyjä on tärkeissään puhunut, mutta yleisöllä ei ole mitään kysyttävää, lisättävää tai kommentoitavaa. Loppuhämmennyksen välttämiseksi puhujan ei tarvitse välttämättä viitata erikseen mahdollisiin yleisökysymyksiin. Jos jollakulla on jotain kysyttävää, olkoon aktiivinen ja kysyköön. Puhuja voi myös ilmaista vähän väljemmin sen, että jatkaa mielellään keskustelua aiheesta.

-Ai niin, minulta oli ihan unohtua, että sillä oven vieressä on näitä meidän esitteitä.
-Ja se vielä piti sanoa, että lisätietoja löytyy meidän nettisivuilta osoitteesta www.hyvaesiintyja.fi.
Virallisen esityksen jälkeen tulevat huomautukset syövät sekä esityksen että huomautusten arvoa. Esitys pitää lopettaa napakasti