Kalifornian värit

Lomailimme pari vuotta sitten Amerikan itärannikolla. Bostonista ja pienistä rantakaupungeista mieleeni jäivät saloissa liehuvat tähtiliput ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ikkunoihin ripustetut sinipunavalkoiset koristeet. Kaliforniassa olen nähnyt lippuja vain harvakseltaan eivätkä Amerikan lipun värit muutenkaan hallitse maisemaa.


Tunnistan Kalifornian väreiksi kuivan hiekan (Kalifornian ruosteiset kukkulat), vaaleaksi palaneen ruohon, punapuun ja havunviherän. Väriskaalaan kuuluvat myös mansikka, persikka ja avokado. Sekä kirkkas valo (paitsi ei San Franciscossa). Kun katselen hotellihuoneessa ympärilleni, voisin lisätä Kalifornian väreiksi vielä Starbucksin vihreän ja Gapin sinisen.

Omalla vastuulla

Suomessa olen tottunut siihen, että asiat ovat joko erikseen kiellettyjä tai sallittuja, jolloin jokainen toimii oman harkintansa mukaan (esim. pilkkii kevätauringon sulattamalla jäällä). Liikennemerkkien varoitusten lisäksi ei mielleeni tule mitään yleisiä varoituksia, joilla viranomaiset sanoutuvat irti vastuusta. Amerikassa olen sen sijaan törmännyt jo useisiin erilaisiin varoituksiin, enkä ole aivan varma, miten niihin pitäisi suhtautua.

Ensimmäisellä yleisellä uimarannalla varoitettiin siitä, että aaltojen mukana tuleva vesi voi sisältää korkeita bakteeripitoisuuksia. Uimista ei kuitenkaan kielletty. Seuraavalla rannalla taas varoitettiin syvästä rannasta ja voimakkaista virtauksista. Omat uimahaluni tyssäsivät varoituskyltteihin, sillä en osannut arvoida sen paremmin veden puhtautta kuin merivirtojen voimakkuutta. (Onneksi sää oli sen verran tuulinen, ettei uimaan tehnyt senkään vuoksi mieli).

Stanfordin campuksen ulkoilualueella taas varoiteltiin vuoristoleijonista. Lenkkipolku oli täynnä ulkoilijoita, joten arvelin, että leijonaan törmääminen olisi epätodennäköistä. Opasteessa neuvottiin, että pitäisi yrittää näyttää mahdollisimman suurelta (try to appear taller), jos törmää leijonaan. Ei saa liioin antaa pelolle periksi, vaan taistella, lyömäaseena voi käyttää esimerkiksi vesipulloa!

Berkleyn yliopiston International Housen seinällä taas oli varoitustaulu, jossa ilmoitettiin rakennuksen sijaitsevan maanjäristysalttiilla alueella. Maanjäristyksen sattuessa rakennus saattaa sortua ja aiheuttaa asukkaille vakavan vaaratilanteen.

Tämän varoituksen jälkeen totesin, että vakavamielisen suomalaisen on hyvä ottaa vähän etäisyyttä amerikkalaisiin varoituksiin!

Yllättävä Kalifornia

Kalifornia on ehtinyt yllättää ensimmäisten lomapäivien aikana aika monessa asiassa. Odotin Kalifornian lämpöä, mutta San Franciscon tuulisessa säässä olisin tarvinnut lämpimiä vaatteita. Olin lukenut turistiopaat huonosti enkä tiennyt, että San Franciscon keskilämpötila on kesälläkin vain parikymmentä astetta. Muilta osin Fricsco kyllä vastasi odotuksia; kukkuloita, merenrantaa, Chinatown ja pummeja.

Kalifornian tunnelmaan pääsin kuitenkin vasta Palo Altossa. Nyt lämpöä on riittävästi. Muutenkin vauraan pikkukaupungin maisemat ovat miellyttävät, ympärillä näkyy vuoria ja hyvinhoidettuja taloja. Eilen tutustuimme Linan opastuksella Stanfordin yliopiston alueeseen. Pylväiköt ja palmupuut toivat ennenmminkin mieleen luostarin kuin insinööritieteisiin profiloituvan yliopiston.

Tänään aloitimme päivän ostosmatkalla Gilroyn myymäläalueelle. Valtavat tehtaanmyymälät ovat minulle haaste, sillä toisaalta haluaisin ostaa tavaroita, mutta olen aivan onneton tekemään nopeita päätöksiä. Minun pitää aina sovittaa jokaista pikku toppia ja varmistaa vielä, ettei edellinen koko olisi sittenkin ollut oikeampi. Päätimme suosiolla keskittyä vain muutamiin tuttuihin vaatemerkkeihin. Sain lopulta jonkinlaisen nyssykän mukaani Gapista, Polo Ralf Laurenilta, J Crewlta ja Tommy Hillfigeriltä.

Ostosalueelta jatkoimme suoraan Santa Cruzin surffirannalle, joka edustaa yhdentyyppistä Kaliforniaa. Meri oli upea, mutta muuten paikka oli vähän liian sotkuinen minun makuuni. Takaisin Palo Altoon ajelimme tietä, joka kiemurteli metsän ja vuorten välissä. Meidän lisäksemme tiellä näkyi muutama muu auto. Taloja pilkotti sillä täällä, mutta tuntui silti aika yksinäiseltä. Olin kuvitellut Kalifornian tiheään asutuksi alueeksi, joten siltäkin osin ennakokäsitykseni olivat vääriä.


Illan viimeinen yllätys oli hotellimme vieressä sijaitseva ruokakauppa. Luulin meneväni tavalliseen markettiin, mutta kysymyksessä olikin gourmet-kauppa. Varsinkin vihannes- ja hedelmäosastot olivat valtavat, luomuruokavalikoima oli suurempi kuin tavallisen suomalaiskaupan koko tuoreruokapuoli. Rasvainen pikaruoka ei ole sittenkään kaikkien amerikkalaisten makuun!

If you go to San Francisco

Matkalaukut on pakattuna ja lentosukat jalassa. Pian olemme lentokoneessa matkalla Kaliforniaan.
Olen viime aikoina matkustellut sen verran harvakseen, että matkajännitys alkaa tuntua mahanpohjassa. Tyyni valtameri kuulostaa vielä aika etäiseltä.
Parin vuoden takainen loma USA:n itärannikolla on hyvässä muistissa. Tyylikäs Boston ja hyvinhoidetut pikkukaupungit vastasivat hyvin ennakko-odotuksiani. Keskilänessä vietin aikoinaan vuoden vaihto-oppilaana ja sopeuduin kohtuullisen hyvin amerikkalaisia perhearvoja vaalivaan elämäntapaan. Mutta länsirannikon bohemi ilmapiiri tuntuu haastavalta.
Onneksi Lina on jo totutellut Kalifornian elämänrytmiin. Turistille elämä on sentään pelkkää lomaa, ei opiskelupaineita tai tarvetta löytää uusia yhteistyökumppaneita.
Olen päättänyt, että käyn ainakin uimassa valtameressä, ajelen raitiovaunulla San Franciscossa, haistelen ilmaa punapuumetsässä ja maisteleln viinejä Napa Valleyssä.

Talot täynnä tarinoita

Edellisessä postauksessa haaveilin siitä, että Vaahteramäesta tulisi sukulais- ja ystäväpiirissäni tuttu talo. Tarkemmin ajateltuna Vaahteramäestä on jo syntynyt kymmeniä tarinoita, jotka liittyvät eri tavoin eri ihmisten elämäntarinoihin.

Opettelin digi-kamerani käyttöä ja näpsin kuvia Vaahteramäen rakennuksista. Tässä pikainen tutustumiskierros Vaahteramäen arkkitehtuuriin.
Ensimmäinen rakennus oli rannan huvimaja, joka valmistui kesällä 1996. Muistan, miten mieheni naputteli ikkunoita kotimme olohuoneessa. Järvenpuoleiset ikkunanpokat ovat nyt lahonneeet, joten pitää hankkia uudet ostoikkunat. Alkuvuosina huvimaja oli kaiken toiminnan keskipiste; juhannusjuhlia, märkiä uimapukuja ja kesäkahvit.

Seuraavaksi valmitui vaja. Mieheni osoitti yllättävää romanttisuutta taiteilemalla pistosahalla pienen sydämen huussin oveen.

Vähitellen pääsimme viettämään kesiä saunarakennukseen, johon kuuluu saunan lisäksi tupa, parvi ja verstas. En tiedä parempaa aamukahvipaikkaa kuin pikkutalon aurinkoinen veranta. Verstas on mieheni valtakuntaa; sinne en pääse ainakaan siivoamaan. Verstaalle on säilötty myös erilaisia isokokoisia lapsuusmuistoja, esimerkiksi kolmikerroksinen nukketalo ja lentokoneen mallinen mäkiauto.

Ensimmäisen kasvihuone rakennettiin vasta kiihkeän riidan jälkeen. Lina oli toivonut omaa puutarhaa, eikä kasvihuone vastannut lainkaan hänen puutarhaunelmiaan. Vaahteramäellä asui siihen aikaa hirvi, joka piti erityisesti herneistä ja kaikista muista viljelykasveista, jotka eivät kelvanneet jäniksille, myyrille tai linnuille. Totesimme, että kasvihuone oli ainoa mahdollisuus, jos halusimme satoa myös omaan suuhumme.

Ja sitten mieheni aloitti päätalon rakentamisen. Mansardikattoon, kuisteihin, erkkereihin ja parvekkeisiin on helppo ihastua, mutta niiden rakentaminen on ainakin yhden miehen vapaa-ajanharrastuksena hidasta hommaa. Minulle ja lapsille aikataulun venyminen sopi hyvin, sillä näin sain tutustua taloomme vähitellen, kaikessa rauhassa. Lapset taas kasvoivat aikusiksi ja saavat nyt itse päättää, milloin ja miten haluavat Vaahteramäellä aikaansa viettää.