Uusia alkuja

Minulla oli tänään erityinen lounastapaaminen mieheni kanssa. Myös Lina ja Daisy halusivat tulla mukaan. Tunnistin kaukaa mieheni, joka seisoi sovitussa paikassa, vaaleanpunaisen talon edessä. Hän avasi oven rappuun, ahtauduimme pieneen veräjähissiin ja ajoimme hissillä kuudenteen kerrokseen.
Mieheni oli ostanut asunnon omin päin. Pääsisin kuulemma katsomaan asuntoa vain, jos lupaisin olla arvostelematta. Olin lopulta aivan liian jännittynyt enkä osannut sen paremmin arvotella tai kehua mieheni päätöstä.
Lina ja Daisy sen sijaan näkivitä asunnossa menneiden vuosikymmenien charmia. Minä ajattelin vain asunnon tuoksua, joka muistutti lapsuuteni mummolaa. Lattian kulunut korkkimatto, kaasuhella ja eteisen komero tuoksuivat tutuilta, tosin asunto oli vieläkin vanhanaikaisempi kuin mummolani 1960-luvulla!
Kurkisitimme talon sisäpihalle. Siellä näkyi muutamia puita ja tyhjiä istutuslaatikoita. Kadulta kuului raitiovaunujen ääniä.
-Mennään nyt sitten syömään, totesi mieheni.
Söimme salaattia ja kiusausta, mutta muistelin mielessäni mummolan keittiötä, lihakeittoa ja Elannon banaanileivoksia.