Viilin tyyni pinta

Muistelen lukeneeni Sinikka Nopolan kertomuksen naisesta, joka toivoi elämänsä olevan selkeää ja tasaista kuin viilin tyyni pinta. Tunnistan hyvin tämän ehjän elämän kaipuun, vaikka elämässäni ei ole kovin silmiinpistäviä säröjä. Perheessäni on hyvät välit, minulla on ystäviä, käyn säännöllisesti töissä ja jumpassa, pidän kotini siistinä enkä näytä erityisen hompsuiselta.

Sisäinen tyyneyteni saattaa kuitenkin järkkyä pienistäkin vastoinkäymisistä. Vielä pahempaa on se, että yllättävät käytännön ongelmat lamaannuttavat toimintakykyni. Uutta vuotta on kulunut vasta reilu kuukausi, ja tyyni pintani on sekoittunut ja säröillyt useampaan otteeseen. Kun yläkerran kylpyammeen vesi valui alakerran eteisen lattialle, halusin sulkea ulko-oven ja lähteä kävelylle. Ja kun kolme viikkoa vanha autoni hyytyi kolmenkymmenen kilometrin päähän kodistamme, halusin vain nukkua sohvalla viltin alla.

Kunnollisuuteni sai kolahduksen, kun kodistamme ei löytynyt autokaupan edellyttämää rekisteriotteen ilmoitusosaa. ( En ole ikinä edes kuullut mistään ilmoitusosasta. Tosin en ole ostanut tai myynyt autoa viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.) Omat verkkopankkitunnukset hankin vasta viime viikolla. Sitä ennen oli elänyt täysin väärin käyttämällä mieheni verkkopankkitunnuksia. (Mutta vain yhden kerran!).

Mistä oikein tulee niitä kunnollisia kansalaisia, jotka jaksavat ja viitsivät huolehtia kaikista oman elämän ja yhteiskunnan velvoitteista? Minulla on ollut viime viikkoina ihan riittävästi tekemistä oman pihan lumitöissä!