Mielikuvamatka punapuumetsän yläpuolella

En ole koskaan kokenut kovaa kaipuuta nuoruuteen. Nuoruuteni oli sen verran epävarmaa ja surullistakin aikaa, että tasainen aikuisuus tuntuu hyvältä. Olen sitä paitsi naimisissa nuoruudenrakkauteni kanssa, joten en haikaile nuoruudesta edes vanhoja ihastuksia.

Viime viikonloppuna sattui kuitenkin sellainen kombinaatio, joka naksautti auki jonkin muistilukon. Nuoruus ja Amerikka on nimittäin yhdistelmä, joka sai sukat pyörimään jaloissa. 17-vuotiaana vietetty vaihto-oppilasvuosi on säilötty muistiini nuoruuden kiihkeydellä, ja vielä muistoissakin maistuu nuoruuden into.

Konkreettisen sysäyksen aikamatkaani antoi Lina, joka lähti viime viikolla opiskelujen merkeissä USA:han. Lina kuvaili ensikokemuksiaan Kaliforniasta sanoilla lämmin, ystävällinen ja taianomainen. Matka oli vasta alussa, mutta jo välilaskun aikana Lina oli tutustunut ensimmäiseen iloisesti hymyilevään jenkkiin. Puhelias matkaseuralainen oli lopulta antanut äitinsä puhelinnumeron hätätilanteita varten ja esittänyt kutsun lenolle punapuumetsien yläpuolelle. Lentokapteeni-isä voisi kuulemma tällaisen lennätyksen järjestää.

Mukavia matkaseuralaisia, ystävällistä huolenpitoa ja yllättäviä tarjouksia! Saattaa hyvin olla, että matkaseuralainen puheli vain lämpimikseen (en usko, että Lina otti tarjousta kovin tosissaan). Silti toivoisin, että aikuiselämäänkin mahtuisi tällaisia tapaamisia.

Joskus olisi mukava nousta arjen yläpuolle ja katsoa alas punapuumetsään!