Summer fun

Lastenlääkäri neuvoi muutama viikko sitten tv-uutisissa, ettei lapsiperheiden kesäloman pidä olla liian tiukasti ohjelmoitua. Lapset nauttivat myös yksinkertaisista asioista: vanhempien kanssa puuhailusta, leipomisesta tai ongella istumisesta.

Kolmen lapsen äitinä olen samaa mieltä. Ihmettelin vain, että lastenlääkärin pitää tulla uutisiin kertomaan tällainen asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä. Elämysten ja virikkeiden lisäksi lapsen on hyvä kokea joutenoloa, jopa pitkästymistä. Lapsen mielikuvitus ei kehity ja omatoimisuus kärsii, jos tarjolla on jatkuvasti valmista viihdykettä.

Uskon, että kyky kiinnostua ja innostua asioista on yksi lahjakkuden osa-alue. Ja vielä siinä mielessä erityinen lahjakkuden laji, että sillä on suora positiivinen korrelaatio ihmisen kokemaan elämänhallintaan ja onnellisuuteen.

Valokuva on Bostonin keskustan vesisuihkuista. En olisi millään malttanut lähteä pois suihkujen vierestä, sillä lasten vesijuoksua ja täpinää oli hauska seurata. Minua liikutti myös se, miten lastenhoitaja vei pieniä hoitolapsiaan yhden kerrallaan kokeilemaan vesisuihkua ja miten vaalea vauvankäsi kiertyi luottavasti hoitotädin mustan kaulan ympärille.

Värikoordinoituja valokuvia

Väriskaalailu vain jatkuu, nyt tosin käänteisenä. Valokuvasta rakennettavien värikarttojen sijaan olen tänään valinnut Multicolrissa sarjan värejä, joista rakentuu Flickrin kuvasettien pohjalta uniikkeja kollaaseja.

Multicolrin kanssa leikkiminen on ihanan hyödytöntä taiteellisuutta: en ole keksinyt vielä mitään järkevää käyttökohdetta kirjaville kollaaseille, mutta silti tekee mieli kokeilla mitä tapahtuisi jos värisarjaan lisäisi vaikkapa ripauksen fuksiaa.

Voit myös lukea muita väriaiheisia kirjoituksiani: Vastavälejä, Värikarttoja maaliskuulle sekä Vedenpitävä värimeri

Kesäjuomien uudet klassikot: Ginger Ale

Kahdessa viikossa Coca-Colan janojuomana takertui hampaisiin. Pelkkä vesi taas tuntui tylsältä, viiniä ei kukaan jenkkiravintoloissa juonut, mehut taas maistuivat lisäaineilta. Pikkuveli keksi kerran tilata Ginger Alea, johon ihastuimme koko perhe.

Kesäruokien seuralaisena Ginger Ale ei ole yhtä makea kuin Pommac, mutta silti juhlava. Lisäksi juoma on hengeltään kuin suoraan englantilaisista lastenkirjoista: viikonloppulounaaksi voisikin valmistaa vaikka kinkkuvoileipiä ja inkiväärilimsaa. Ginger Ale kannattaa kesällä nauttia korkeasta lasista, jääpaloilla ja sitruunaviipaleilla koristeltuna.

Suomessa American Ginger Alea saa mm. Schweppesiltä (myydään ainakin Stockmannilla neljän tölkin pakettina).

Klassisten kesäjuomien sarjassa esittelemme kolme uudempaa janonsammuttajaa.

Cocorico, kikiriki vai kukeluke?

Kielistä kiertäen vielä. Bzzzpeekin sivuille on kerätty eläinten ja kulkuvälineiden ääniä kuunneltavaksi eri kielillä. Erityisesti nauratti japanilaisten ambulanssi, saksalaisten ankka ja kroatialaisten lammas. Tekstimuodossa eläinääniä voi kurkata esim. täällä - yllättävän hupsuilta näyttävät myös suomalaisten äänet. Jos innostusta löytyy, Bzzzpeekiin kannustetaan lähettämään myös omia tulkintoja.

It's not the metro dear, it's the T!

Bostoniin tullessamme kuvittelimme jostakin syystä koko kaupungin puhuvan akateemista brittienglantia. Onneksi pikkuveli oli katsonut Conan O'Brieninsa ja oikaisi käsityksemme. Uuden englannin aksentille tyypillistä on mm. r-kirjaimen tippuminen pois ja korvautuminen ah-lla tai v:llä. Esimerkiksi sana park äännettii pahk, there theyah. Lähiseutujen paikkakuntien nimet ääntyivät bostonilaisittain aivan eri tavalla kuin kirjoitusasu vihjasi. Concord oli Concud, Quincy Quinzee ja Harvard Hahwahd. Myös esimerkiksi interesting ja detailed ääntyivät eritavalla, kuin kouluenglantimme. Kuuluisia bostonilaisia puhujia ovat esimerkiksi John, Ted ja Robert Kennedy sekä näyttelijä Mark Wahlberg.

Muutamia vinkkejä matkailuenglantiin: Massachusetts Avenue lyhenee usein Mass-aviksi ja Commonwealth Avenue Comm-aviksi. Bostonin suurin puisto taas kuuluu sanoa yksikössä - the Boston Common, eikä the Boston Commons. Ensimmäinen askel Bostonin aksentin omaksumiseen kannattaa kuitenkin ottaa opettelemalla julkisen liikenteen sanastoa. JFK museon intendenttiä nauratti toistuva mokailuni, "It's not the metro dear, it's the T!"

Hellä ja henkilökohtainen

Ostin Richard Avedonin valokuvakirjan Kennedyistä pienestä kirjakaupasta Lexingtonista. Avedon kuvasi Kennedyjä 60-luvulla, muutamaa viikkoa ennen presidentin virkaanastumispuhetta. Kuvat ovat huikeita. Klassisiin vallasmuotokuviin on tuotu jotain hyvin henkilökohtaista, varsinkin neljän vuosikymmenen jälkeen. Neljästä kuvatusta kun kolmen kohtalo tunnetaan.

Avedonin ehkä kuuluisimmat kuvat ovat Nothing Personal – sarjasta 60-luvulta, jossa hän kuvasi varakkaita amerikkalaisia valkoista taustaa vasten. Avedonin tapa valokuvata oli hidas ja epämukava, eivätkä kuvattavat jaksaneet ylläpitää paraati-ilmettään kauaa. Kennedyjä Avedon lähestyi kuitenkin hellemmin. Kuvissa näkyvä perhe, nuoruus, luottamus ja tulevaisuus lienevät olleet ydinsotaa pelkäävälle kansalle hyvin tervetulleita.

Kennedyjä on kuvattu yhdessä ja erikseen, jolloin jännitteitä syntyi monenlaisia: kuusiviikkoista Johnia sylissään pitävä Caroline, aviopuolisot John ja Jackie, äiti ja vastasyntynyt, isä ja tytär. Erityisesti kiinnitin huomiota Avedonin tapaan kuvata käsiä. Ihanin kuva on Carolinesta, joka pitelee isänsä kättä poskeaan vasten, mutta pidin myös kuvasta, jossa John-vauvan nyrkki puristaa äidin kaulusta sekä pääkuvasta, jossa näkyy Jackien levollinen kämmen Kennedyn käsivarrella.

Lisäksi oli mielenkiintoista lukea, miten Avedon valitsi, käsitteli ja rytmitti kuviaan. Harpers Bazaarin lopullisessa reportaasissa esimerkiksi vasta viimeisessä kuvassa näkyy Kennedy kokonaan. Lisäksi kontrasteja muuttamalla Avedon rakensi kuvia aivan uusiksi.

Samantyyppisesti karismaattista demokraattipoliitikkoa, Barack Obamaa, tekisi mieli rinnastaa Kennedyyn. Matkamme aikana seurasimme televisiosta Michelle Obaman raportoituja pyrkimyksiä pehmentää julkisuuskuvaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten Obamat perheimagoaan hallitsevat ja kuka mahdolliset uuden sukupolven ikoniset valokuvat ottaa.

(Kirjasta voi katsoa muutamia kuvia Amazonissa.)

Vähän vielä Tashasta

Kirjoitin joskus viime vuonna postauksen, jossa mainitsin Tasha Tudorin yhtenä mahdollisena esikuvanani. Nyt Tasha on kuollut, mutta hänen opeilleen löytyy varmasti katetta myös nuorempien ja vähemmän omintakeisten naisten elämässä.

Tasha kuoli samana päivänä kuin saavuimme Amerikkaan. Vielä lähtöpostauksessamme lentokentällä hehkutimme Tashaa yhtenä Uuden Englannin sankarinamme.

Tasha elämänohjeet ovat selkeitä. Haastattelussa Tasha toteaa näin:
"I have always known what I want to do and I always wanted to be an illustrator, so I am an illustrator". Luulen, että useimpien meistä kannattaisi käyttää enemmän aikaa sen miettimiseen, mitä todella haluamme elämästämme. Kun tavoite on selvä, on keksittävä enää oma reitti.

Tasha Tudorista kertovia kirjoja löytyy netistä. Myös Tashan lastenkirjat puhuttelevat kaikenikäisiä. Tashasta kertova tv-dokumentti on esitetty Suomessakin joitakin kertoja. Toivon mukaan näemme sen vielä kerran uusintana. Jos haluat äkkiseltään nähdä Tashaa, käy katsomassa tämä videoklippi.

Back at home

Palasimme Amerikasta muutamia päiviä sitten. Aikaeroon tottuminen tuntuu tosin vaikeammalta kuin mennessä. Olin vielä laskenut paluupäivän väärin niin, että menin lopulta suoraan lentokentältä töihin. Ensi viikolla jatkan lomaani. Toivon mukaan ehdimme silloin Linan kanssa järjestellä matkakuvia ja laittaa vielä joitakin kuvia tänne blogiin.

Kotiintulon jälkeen on jo sattunut kaikenlaista. Nuorimmainen pääsi ensiyrittämällä opiskelemaan toivomaansa opiskelupaikkaan (Helsingin kauppakorkeakoulu). Olen tosi ylpeä ja iloinen, vaikka vähän yllättynyt, sillä poikani valmentautuminen pääsykokeisiin ei vaikuttanut kovin intensiiviseltä. Yritin koko kevään komentaa ja motivoida poikaani tekemään enemmän töitä, koska kokemusteni perusteella pääsykokeisiin lukeminen vaatii aikamoista rutistusta.

Tulosten selvittyä poikani oli minulle vähän happamena siitä, etten aluperin ollut luottanut riittävästi hänen omaan arvioonsa. Tulosten juhlinta taas oli päättyä ikävästi, kun juhliminen/juhlajuoma sekoittivat arviointikyvyn. Ehkä äitien ikiaikaisiin tehtäviin kuuluu vastuun ja syyllisyyden kantaminen!

The Queens of New England

Teimme Cape Codilta päiväretken legendaariselle Martha's Vineyardille. Merimatka Fulmouthista Oak's Bluffiin kesti Island Queenilla reilut puoli tuntia. Matkaoppaan suositusten perusteella päätimme kävellä rannikkokannasta pitkin Edgartowniin (matkaoppaassa tosin taidettiin mainita pyöräily).

Sää suosi meitä. Lämpötila oli yli 30 astetta, mutta kannaksella kävi leppeä merituuli. Olimme varustautuneet osittain oikein: mukana olivat vesipullot, hatut ja uimapuvut. Silti taisimme ainoina kävelijöinä herättää huomiota. Edgartownissa meitä nimittäin tervehti rouva, joka oli ohittanut kulkueemme pyörällä jo alkumatkasta. Hän ei ollut olettanut, että kävelemme noin kymmenen kilometrin matkan. Myös meille matkan pituus oli yllätys. Varsinkin kun huomasimme, että rantavalli oli varmaankin Amerikan epäkaupallisin neljä mailia. Ei yhtään aktiivista limonaadinmyyjää, ei yhtään aurinkolasikaupustelijaa, eikä mitään paikkaa, jossa vaihtaisi uimapuvut!

Edgartowniin kannatti kuitenkin mennä. Siinä missä Oak Bluffs oli vähän krääsäinen, tuntui Edgartown täydelliseltä pikkukaupungilta.