Kävin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa Aasiassa. Työmatkani Vietnamiin kesti vain neljä päivää, joten havaintoni jäivät hyvin pintapuolisiksi. Sain silti paikan päällä aika erilaisen kuvan aasialaisesta elämästä kuin suomalaisia medioita seuraamalla.
Olin jotenkin varautunut siihen, että kaikki olisi kovin erilaista ja eksoottista. Ajattelin myös, että tuntisin itseni pitkänä ja vaaleana ihmisenä täysin massasta poikkeavaksi. Ho Chi Minh Cityn lentokenttä hämmästytti kuitenkin lähinnä hienoudellaan. Seminaariesitykset koostuivat samanlaisista PowerPoint-esityksistä kuin Suomessa, enkä kadulla kulkiessani lainkaan muistanut, että ulkonäköni paljasti heti turistitaustani.
Tutustuin Vietnamissa erilaisiin työpaikkoihin. Myönnön, että nuorten naisten pitkät työpäivät tiukkatahtisessa tehdastyössä tuntuivat kohtuuttoman raskailta. Silti pidin koskettavampana ongelmana sitä, ettei maalta tulleilla, teollisuusalueiden liepeillä kimppakämpissä asuvilla tytöillä ollut kovin paljon mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään ja elämänkumppanien löytämiseen. Naimisiinmenon ja lasten saamisen jälkeen vietnamilaiset naiset eivät yleensä jatka tehtaissa, joten puolison löytäminen on myös kunniallinen tapa päästä pois kuluttavasta tehdastyöstä.
Toimistotyö pilvenpiirtäjän yläkerroksissa ei tuntunut poikkeavan kovin paljon suomalaisesta, sillä myös Suomessa monet tekevät ylitöitä. Ongelmatkin ovat samoja, sillä kiinnitin huomiota emäntämme työpöydällä olevaan kirjaan, jossa oli Neitsyt Marialle osoitettuja rukouksia lapsen saamiseksi.
En tiedä, miten uskonnollista kansaa vietnamilaiset yleensä ottaen ovat. Suurimmat uskonnot Vietnamissa ovat buddhalaisuus ja katolisuus. Kolmanneksi eniten kannattajia on Cao Dai –uskonnolla, josta en ennen matkaani ollut edes kuullut. Cao Dai -uskonnossa on yhdistetty elementtejä lähes kaikista maailman valtauskonnoista. Itse uskonto on kuitenkin syntynyt vasta 1920-luvulla.
Päädyin lyhyellä matkallani käymään yllättäen myös Cao Dai –uskonnon päätemppelissä. Vietnamilaiset isäntämme halusivat nimittäin järjestää ryhmällemme lauantaina vapaa-ajanohjelmaa, sillä matkan alkupäivät olivat erittäin työntäyteisiä. Itse olin ajatellut katsella Ho Chi Minhin kauppoja ennen illan paluulentoa, mutta lähdin mukaan, koska retki oli erityisesti meitä varten järjestetty. Samalla pääsin näkemään myös Vietnamin maaseutua, sillä temppeli sijaitsee noin sata kilometriä Ho Chi Minh Citystä.
Olin varautunut jo illan lentoa varten ja laittanut lentosukat jalkaan. Temppelissä kaikkien piti kuitenkin kulkea avojaloin. Temppelin sisäänkäynti oli erikseen miehille ja naisille, mutta kaikki turistit näyttivät pääsevän sisään miesten ovesta. Tosin seurueemme yksi naispuolinen jäsen, jolla on jo arvokkaasti harmaantuneet hiukset, ohjattiin päättäväisesti käyttämään naisten sisäänkäyntiä. Temppeli oli varmasti oudoin asia, jonka matkani aikana näin. Se oli yhdistelmä kaikkia mahdollisia uskonnollisia symboleita, ja tuntui minusta keinotekoiselta. Voit tehdä virtuaalivierailun temppeliin nettisivuilla.
Temppelivierailu sopi minulle kuitenkin huomattavasti paremmin kuin tutustuminen Vietnamin-sodan aikaisiin huoltotunneleihin. Aidoissa maanalaisissa tunneleissa voi liikkua vain ryömimällä, mutta turisteillekin tarkoitetut tunnelit aiheuttavat kuulemma vähääkään ahtaan paikan kammosta kärsiville ihmisille paniikkihäiriön.
Vietnamilainen palvelukulttuuri oli minulle iloinen yllätys, sillä Vietnam Airlinesin lentoemännät eivät olleet menomatkalla olleet kovin palveluhenkisiä. Palvelu oli ystävällisen asiallista, kaupoissa ei tuputettu tavaraa eikä osoitettu mieltä, jos ei ostanut.
Olin etukäteen pelännyt ruokailuun liittyviä ongelmia, sillä en halunnut viettää muutaman päivän vierailuani vatsatautia potien. Olin ehkä ruokailun suhteen ylivarovainen, mutta se kannatti. Olin nimittäin ainoita seurueemme jäseniä, jolla ei ollut minkäänlaista pahoinvointia koko matkan aikana. Ruoka sinänsä oli erittäin hyvää. Erityisen ihastunut oli vietnamilaiseen kahviin, joka paahtovaiheessa lisätyn sokerin ansiosta maistui karamelliselta.
Vaahteramäen naiset perustettiin viime syyskuussa yhteiseksi projektiksi kun kaikki kolme asuimme eri kaupungeissa. Blogin kirjoittaminen on ollut opettavaista ja olenkin esitellyt näennäisen kevyttä blogia osana portfoliotani. Vaahteramäen naisten myötä olen alkanut myös pohtia arkisia asioita toimittajan näkökulmasta - voisiko tästä tehdä jutun?
