Lempeä, mutta nokkela

Tyttökirjat ovat naissukupolvien välinen salakieli. "Ihan kuin Laurie" kuiskasi ystävättäreni kerran ratikassa ohi kävelevästä pojasta. Jimmy vihot, Murrayn ylpeys, älä käytä kursiivia, puhvihihat ja Rakastavaisten polku eivät aukea kuin Montgomeryn ja Alcotin kirjat lukeneille.

En koskaan itse samaistunut punapäiseen Annaan tyttönä. Anna haltioitui liikaa minun makuuni ja oli muutenkin omapäinen ja ylivilkas. Sisko taas oli varannut Emilian muusakseen. Muutenkin meillä oli tarkat hahmojaot: Amy ja Meg minulle, Jo ja Beth siskolle, Marikki minulle ja Ronja siskolle, Sara ja Sarri minulle, mutta Iiris-rukka siskolle.

Anna sarjan viimeisistä osista (toisin kuin monet muut) kuitenkin pidin. Minun lempi-Annani asuu Sateenkaarinotkossa tai Haavemajassa. Annasta on tullut lempeä, mutta nokkela. Annan lapset ovat ihania, heissä Annan karaktääri on jaettu sopivammin paloihin. Erityisesti pidin Rillasta ja Walterista.

Kirjasarjan läpi suosikkihahmoni taitaa silti olla Gilbert Blythe, joka on miehekkäästi tosi itselleen. Gilbert haluaa jo pikkupoikana saada Annan ja tulla lääkäriksi. Emilian Teddy on minulle aina liian surusilmäinen, Jo Marchin professorimies liian vanha.

Ylioppilaskeväänä lueskelin Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen antologiaa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. En ollut aikaisemmin edes ajatellut tyttöjen aikuisuudesta kertovia, pikku puuhastelun täyttämiä kirjoja jotenkin epäfeministisinä. Suvi Aholan kommentti kuitenkin mietitytti

"Kirjoissa korostetaan tytön rohkeutta ja oman pään pitämistä, ammatin
hankkimisen tärkeyttä, toisaalta koko ajan arvostetaan kiltteyttä ja
periksiantamista: Annasta tulee kotirouva, Runotyttö ei sano koskaan tunteitaan
ääneen.Eikä tämä sisäänrakennettu ristiriita ole mihinkään hävinnyt."
(Suvi Ahola, HS 3.5.2005 Anna ja Emilia loivat moraalikäsityksiä).

Selailin vastikää Librivox-katalogia ja löysin muiden klassikoiden joukosta myös kuusi Anna kirjaa. Kirjat saa ladata ilmaiseksi mp3 soittimeen tai toistettavaksi tietokoneella. Suosittelen kuuntelemista vaikka silitysraudan äärellä - englanniksi kuunteleminen toi tarinoihin ihan uuden vivahteen sillä minun lapsuuteni Annat olivat tädin kirjahyllystä, 60-luvun käännöksin.

Seitsemän seikkaa Linasta

Pikkujutut haastoi minut kertomaan seitsemän faktaa itsestäni. Pioni ja Daisy seuraavana vastausvuorossa.

1. Minä synnyin ensin. Olen esikoinen ja se taitaa aika usein näkyä.

2. Lina ei ole ensimmäinen alter egoni. Ala-asteen läpi elimme Pikku Myy leikkiä, joka paisui lähes mytologian mittoihin: leikkiin kuuluvat kymmenpäinen hahmogalleria, pikkutarkka kartasto, oma sanomalehti.. Kahdeksanvuotissyntymäpäivilläni sain ainoastaan Pikku Deelle osoitettuja kortteja. Samantyyppisiä, eeppisiä ja vuosikausia eläneitä lapsuuden leikkihahmoja minulla on ainakin kymmenen.


3. Asuimme lapsena Englannissa. Vaikka kiiltonahkakengät vaihtuivat suomalaisiin kurahaalareihin jo viisitoista vuotta sitten, tunnen vieläkin suurta sympatiaa ja sielunsiskoutta brittejä kohtaan. Elton Johnin laulaessa Englannin vihreimmistä kukkuloista, itkettää minua aina.

4. Pidän itseäni hyvin länsisuomalaisena, vaikka en koskaan ole asunut pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Puhkun länsisuomalaista vakavamielisyyttä, olen huono kehumaan ja kova häpeämään. Kylmillään olevien salien, samettisten sohvaryhmien ja käyttämättömien juhlalautasten problematiikka aukeaa minulle selkeänä: itsekään en raaski pellavalautasliinojani käyttää. Minulla on mukana omat lakanat. Niin, ja pidän myös Sinikka Nopolasta.

5. Pelaan vieläkin klassisia konsolipelejä, varsinkin vanhoissa tasohyppelyissä olen aika hyvä. Mariossa pelaan aina Luigia, jos saa valita.
6. "..Ei näy muita, ei näy muita. Katselen kissaa ja kynttilää, kuuntelen metsän puita". Tunnistan itseni hyvin Astrid Lindgrenin kirjasta ”Lotta muuttaa pois”. Pikku-Lotan ullakkoasuminen päättyi yhtä surkeasti kuin minun yksiöelämäni. Asuin kaksi vuotta itsekseni ja inhosin sitä! Vaikka ikkunalounasta ei kukaan korilla minulle nosta, pidän yhdessä asumisesta, elämisen äänistä ja kahviseurasta. Olen mielelläni Kevätkummun Marikki tai Melukylän Liisa.


7. Paras suomalainen instituutio on kahvittelu - minusta on ihanaa kutsua ihmisiä kahville, lukea sanomalehteä kahvikupin kanssa, vaeltaa töissä kahvikuppi kädessä, juoda lähtökahvit ja saapumiskahvit. Jos elämässä on ongelmia, huomaan usein sanovani, "istutaan alas ja juodaan kahvit".

Säälliset päälliset

Uusi sohva on vielä valkoinen, mutta varaudun jo henkisesti kahvitahroihin. Päälliset on onneksi helppo laittaa pesuun ja vaihtaa uudet tilalle. Joskus haaveilin huputtavani sohvani itse, Ikean valmispäälliset näyttivät pelkältä katalogielämältä. Onneksi törmäsin veikeällä liikeidealla toimivan ruotsalaisyrityksen sivuihin, sillä omista ompeleistani olisi tuskin koskaan tullut valmista.

Bemz myy yleisimpiin Ikea sohviin huppuja - värejä ja malleja löytyy moneen makuun, eikä samanlaisiin heti törmää. Sivuilta saa lisäksi tilata näytekappaleita, joten ei kun sovittelemaan!