Vietämme äitienpäivää hyvin maltillisesti. Pieninä lapset tekivät kortteja ja keräsivät valkovuokkoja. Viime vuosina minut on kutsuttu valmiiseen lounaspöytään. Yhtenä vuonna lapset eivät huomioineet äitienpäivää millään tavoin, mutta se on jo toinen tarina.
Ensimmäinen äitienpäiväkorttini oli englanninkielinen. Asuimme siihen aikaan Englannissa, ja nelivuotias tyttäreni kävi paikallista leikkikoulua. Tyttäreni tekemän kortin tunneperäistä tehoa lisäsi se, että kortin idea ja onnitteluruno olivat minulle uusia. Olen myöhemmin ymmärtänyt, että runo on englanninkielisillä alueilla melko yleinen.
There used to be so many
Of my finger prints to see,
on furniture and walls and things from sticky, grubby me.
But if you stop and think awhile
You'll see I'm growing fast
Those little handprints disappear
You can't bring back the past.
So here is a small reminder.
To keep, not wipe away
Of tiny hands and how they looked
To make you smile someday.
Kortin pieni käsi pysäyttää minut aina. Olen alusta lähtien muuttanut runon lopun mielessäni niin, että käännän lauseen ”to make you simile someday” muotoon ”to make you cry someday”. Tässä kohdin huokaisen haikeasti. Tosin sotkuista jaksan muistuttaa aina yhtä kärkkäästi.
Kaikki kolme lastani ovat painaneet sydämeeni pysyvän jäljen, mistä olen iloinen. Toivon myös, että lapseni haluaisivat pitää muistoina joitain sormenjälkiä, joita olen heidän henkilöönsä jättänyt.
