Joukon edessä

Setäni opetti meille 90-luvun alussa ”Minä kaipaan Espalle takaisin” – laulun, joka pikkutytön päähän tarttui paremmin kuin Ultra Bra. ”Ylioppilas paremman työpaikan saa, valkoisen lakkinsa myötä ” hoilotin lapsena ja surin vähän yönakkeja kuumentavan priimuksen puolesta. Muu semantiikka jäi huomaamatta. ”Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin,/ tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto” oli myös suosikkejani. Tuohon aikaan en tiennyt mitään kommunismista, taistolaisuudesta tai pioneereista. Laulu sopi kimeällä lapsen äänelle, sanat olivat riemukkaan hassuja ja rytmi rouheva.
Pitkään aikaan en yhdistänyt mielestäni oikeudenmukaisuudesta ja yksilöllisyydestä kertovaa suihkulauluani kommunismiin. Vasta kun Stalinin hirmuteoista kerrottiin historiantunneilla säikähdin. Olinko piilokommari? Pitäisikö minun olla ylpeä Neuvostoliiton kolhooseista ja tuhansista tapetuista? Sinikka Sokka sai jäädä.

SKP:n jäsentä minusta ei koskaan tullut, mutta pikkuhiljaa hyväksyin KOM-teatterin veisut takaisin yksinlauluohjelmistooni. Työväenlauluja, Leniniä ja Che Guevaraa oli pöyhitty niin, että tunsin vapautuneeni historian painosta. Paljastui myös, että olivathan Seljan tytötkin, yhdet kirjalapsuuteni lempisisaruksista, taistelleet Chilen puolesta. 70-luvun vasemmistolaisuus sai mielessäni varovaisesti vaaleanpunaisen sädekehän.
Minulle työväenlaulut eivät ole politiikkaa. Ihailen niiden uhmakkuutta ja iskua, suorien rivien huutoa. Itselläni ei kuitenkaan ole minkäänlaista henkilökohtaista sidettä 70-luvulle, olen puhtaasti 90-luvun lapsi. Siksi suhtaudun levyihini lempeästi. Minusta on ihanaa, että Aulikki Oksanen ei hyväksy pehmeää myötätuntoa, ei kukkaishippivoimin taistelemista. Hän ei arastele sanoa veri ja vääryys, pilkata puolueettomia humanisteja, tai antaa pappien kuulla kunniaansa. Aikanaan Aulikki olisi voinut olla teloittamassa Marie Antoinettea, nyt hän vain toteaa, etteivät Biafran lasten vatsat suudelmista tai leivoksista täyty.

Minun sukupolvelleni laulut aukeavat uudella tavalla. Ajan kuluessa on esimerkiksi ”Kenen joukoissa seisot” mielessäni muuttunut pehmeämmäksi. Vappuviikonloppuna meillä soi Kaj Chydeniuksen kauneimmat rakkauslaulut (suosikkeina Ei puolikasta, Jäähyväiset ja Puhu minulle rakkaudesta) sekä KOM-teatterin 35-vuotiskokoelma. Viime syksynä ostettu Kenen joukoissa seisot dokumenttikin odottaa katsomista. 1970-luvun osallistuva taide jatkaa elämäänsä lauluina, musikaaleina, iskulauseina ja sitaatteina. Välillä aulaa imuroidessani kajautan tangon kapitalismin ja fasismin suhteesta, muistaakseni.

Sitruunainen kevätsalaatti

Tänään laakean lautasen salaatti syntyi seuraavista:
- rucolaa + yrttejä pohjalle
- punasipulia renkaina
- kylmiä varhaisperunoita siivuina
- sitruunamarinoituja kanasuikaleita
- gala omenoita lohkoina
- kaksi sitruunaa puristettuna päälle
- suolaa ja pippuria
- kastikkeena creme fraiche ja santa maria sauce mix lemon & herbs

Lisukkeena rosmariinileipää.

Vuosikertaviiniä omalta tarhalta

Kevään juhlien lähestyessä (kuohu)viinipullo taitaa olla monelle helppo ratkaisu kädessä viemiseksi. Juhlajuomiin saa kuitenkin ainutkertaista säihkettä aika vähällä. Toissa jouluna askartelin Jenkeistä palanneille naapureille, poikaystävän purjehdusta harrastavalle perheelle ja omalle isälleni personoidut viinipullot. Maplehill Manor Vineyard -etiketti tulostettiin tarrapaperille ja liimattiin viinipullon vastakkaiselle puolelle. Näin tuotetiedoista kiinnostuneelle ei alkuperäinen viinimerkki jää pimentoon. Professionaalimman silauksen saa askartelemalla pullolle kaulurin tai toteuttamalla kokonaisen sarjan etikettejä samalla teemalla. Ideoita etiketteihin voi etsiä vaikka lapsuuden piirrustuksista, lehtileikkeistä, netin kuvagallerioista..

Mercury Island - vineyard etikettien kuvat ovat osoitteesta www.gettyimages.com, purjehduskuvat poikaystävän, Vaahteramäki oma.

Milloin kannattaa syödä sanansa?

Käyn työssäni usein erilaisissa esitelmätilaisuuksissa. Koska haluan kehittyä esiintyjänä, tarkkailen aina myös alustajien esiintymistä. Huomasin tosin melko pian, että on paljon helpompaa eritellä keskinkertaisten esiintyjien heikkoudet kuin hyvien esiintyjien vahvuudet.

Olen kerännyt alla olevat repliikit aidoista esiintymistilanteista. Olen ollut monissa tilaisuuksissa, joissa likipitäen jokainen esiintyjä on toistellut niitä vuorollaan. En väitä, että yksi lipsahdus vielä laskee hyvän esityksen tasoa, mutta vähemmän karismaattisen esiintyjän kannattaa karsia pois kaikki latteudet ja esitystekniset kömpelyydet.

ALOITUS

-Hyvää päivää vaan kaikille minunkin puolestani.
”Hyvää päivää (kaikille)” riittää ihan hyvin.

-Niin minä tosinaan olen Matti Meikäläinen ja tulen XY yrityksestä.
Tosiaan-sana erilaisilla lisävahvisteilla ei kuulosta kepeältä jutustelulta, vaan turhalta täytteeltä. Joskus tosiaan-sanojen toistelu synnyttää tahattoman koomisia mielikuvia.

-Anteeksi nyt vaan pieni hetki, niin etsin esitykseni täältä koneelta.
Esityksen etsiminen katkaisee kontaktin yleisöön juuri siinä vaiheessa, kun yhteys on hädin tuskin syntynyt. Joskus harvoin näen esiintyjiä, jotka pystyvät konetta näppäillessään säilyttämään keskusteluyhteyden yleisöön. Yleensä nämä ihmiset osoittautuvat muutenkin keskimääräistä kiinnostavammiksi esiintyjiksi. Tietokoneen käyttö kannattaa joka tapauksessa opetella hyvin. PowerPoint-esityksssä diojen vaihto käy parhaiten kauko-ohjaimella.

-Minun ääneni varmaan kuuluu ilman mikrofoniakin.
Onko äänen kuuluminen ilman mikrofonia jonkinlainen kunnia-asia? Itse kuuntelen paljon mieluummin mikrofonin vahvistamaan normaalia puhetta kuin puolihuutoa tai muminaa, josta ei saa selvää.

-Ennen kun menen varsinaiseen aiheeseeni, kerron kuitenkin lyhyesti edustamastani yrityksestä.
Yleensä tässä vaiheessa seuraa vähintään kymmenen dian esitys yrityksen historiasta, arvoista, liikevaihdosta, henkilöstöstä, tuotteista tai markkinoista. On varmaan paikallaan kertoa joitakin perusasioita, mutta todellakin lyhyesti, jos yritysesittely ei ole puhujan varsinainen aihe.

ESITYS

-Tämä kalvo ei nyt varmaan näy aivan sinne salin perälle.
Useimpien esiintyjien kalvot eivät näy edes eturiville. En muutenkaan ymmärrä suomalaisten tapaa kirjoittaa täyteen ahdattuja PowerPoint-esityksiä. Diojen tehtävänä on tukea alustajan esitystä eikä toistaa sitä sana sanalta.

-Eli tosiaan meillä on tällainen uusi tuote. Eli tosiaan annamme asiakkaillemme huoltotakuun yms.
Esityskappaleesta toiseen siirtyminen voi tapahtua luontevasti myös ilman turhia täytesanoja. Eli tosiaan vertaa myös kohta Esityksen aloitus.

LOPETUS

-Nyt olen jo varmaan ylittänyt oman esitysaikani.
Tiedän, että esitysajan arvioiminen on vaikeaa. Oma ajantajuni katoaa täysin, kun keskityn esitystilanteeseen. On kuitenkin kohteliasta pysyä annetuissa aikarajoissa. Toisaalta ajan ylittämisestä ei kannata tehdä erityistä numeroa. Tilaisuuden puheenjohtajan tehtävä olisi pitää hienovaraisesti huolta siitä, ettei aikataulu luista liikaa. Joissain kauko-ohjaimissa on värinä-hälytin, jonka voi ajastaa niin, että se antaa muistutuksen esimerkiksi kymmenen minuuttia ennen esitysajan loppumista.

-Vastaan mielelläni kysymyksiin. No, jos kenelläkään ei ole mitään kysyttävää, niin kiitos kaikille.
On tietysti asiallista antaa yleisölle mahdollisuus kysymyksiin. Mutta kun suomalaiset kysyvät niin harvoin mitään, syntyy esityksen loppuun usein turhan alaviritteinen tunnelma. Esiintyjä on tärkeissään puhunut, mutta yleisöllä ei ole mitään kysyttävää, lisättävää tai kommentoitavaa. Loppuhämmennyksen välttämiseksi puhujan ei tarvitse välttämättä viitata erikseen mahdollisiin yleisökysymyksiin. Jos jollakulla on jotain kysyttävää, olkoon aktiivinen ja kysyköön. Puhuja voi myös ilmaista vähän väljemmin sen, että jatkaa mielellään keskustelua aiheesta.

-Ai niin, minulta oli ihan unohtua, että sillä oven vieressä on näitä meidän esitteitä.
-Ja se vielä piti sanoa, että lisätietoja löytyy meidän nettisivuilta osoitteesta www.hyvaesiintyja.fi.
Virallisen esityksen jälkeen tulevat huomautukset syövät sekä esityksen että huomautusten arvoa. Esitys pitää lopettaa napakasti

Lukunautintoja: pakkopullaa

Pahoitteluni kuvan laadusta - tämä piti skannata, kun alkuperäistä ei löytynyt. Kuva www.gettyimages.com

Ei vain unelma pullasta

"Posted on Friday 12. April 2007 8:41

Kevät on saapunut. Vietämme viikonloppua täällä rannikolla. Rakas Villa Hampton! Ikkunasta tulvii kuulas valo, mutta henkäys mereltä on vielä viileä. Aamun kiireetön maitokahvi enteilee ihanaa lomaa. On aika herättää Christian."

Minun piti soittaa siskolle ja varmistaa, ettei edellinen teksti ollut liian lälly. Elän välillä ihan omassa maailmassani, jossa merkityksellistä ja helppoa ovat pastellivärit, sointuvat ajatukset ja pikkusievä puuhastelu. Tein aarrekarttoja ja kollaaseja jo ala-asteikäisenä. Stockmannin joulukuvasto on loppuvuoteni kohokohta. Minulla on kuusi vaaleansinistä pellavalautasliina, mutta ei yhtäkään ruokalautasta.

"Posted on Sunday 15. April 2007 14:36

Rantaan on huuhtoutunut kirkkaan valkoisia simpukoita. Lapset keräävät niitä lasipurkkeihin. Meillä on aikaa. Tuuli tarttuu Marien hiuksiin ja hameenhelmaan. Hiekan eri sävyt hehkuvat iltapäivän hetkessä."

Vaahteramäen naiset ei kuitenkaan saisi olla pelkkä unelma pullasta. Kun suunnittelimme yhteisen blogin aloittamista, kirjoitimme paperille avainsanoja: lähestyttävä, terävä, kiinnostava, itsetietoinen. Vaahteramäen naisissa pitäisi olla Loviisan suoraselkäisyyttä ja Evitan ahnasta elämänhurmiota. On ollut yllättävän vaikeaa löytää tasapainoista sekoitusta särmää ja samettia. Sitä muuttuu makeilevammaksi kuin onkaan.

"Posted on Saturday 13. April 2007 13:10

Syvänsiniset aallot kimmeltävät auringossa. Olemme kattaneet lounaan yhdessä terassille. Ohut neuletakki riittää jo lämpimiksi. Ilmassa on naurua ja onnenpisaroita. Vihdoinkin koko perhe on koolla."

Sisko toteaa onnenpisaroita sadelleen hänen luonaan jo viimeiset 48 tuntia. Naurattaa. Ei meidän blogissa onneksi ihan kuitenkaan!

Postauslainaukset ovat Stockmannin katalogista Story of My Life. Kuvassa sivu vanhasta leikekirjastani.

Teillä on täällä minun lapsuuteni

Vastikään Turussa avattu Pieni Kirjapuoti (Yliopistonkatu 26) ihastutti. Ikkunalaudalle aseteltuina olivat mm. Niskavuoren naiset – pokkari, Edith Södergranin runoja ja Hilja Valtosen uusintapainoksia. Nurkassa oli punainen nahkanojatuoli ja rouva tiskin luona kyseli lipstikka-reseptejä. Kaikkein ihmeellisintä oli kuitenkin pino vanhanaikaisia, amerikkalaisia paperinukkearkkeja. ”Teillä on täällä minun lapsuuteni” huokaisin myyjälle.

Kerroin Judysta, Janesta ja Johnnysta jotka olivat vuoroin Saariston lapsia, hoviväkeä Ranskasta ja Beverly Hillsin teinejä. Näistä paperinukeista myyjä ei ollut ennen kuullut yhtäkään tarinaa - ei ihme, sillä vastaavia ei ainakaan minun kouluaikani muilla lapsilla ollut.

Isovanhempiemme luona oli ruskea laatikko täynnä vanhoja paperinukkeja. Kun olimme heillä kylässä, levitimme laatikon lattialle, piirsimme talteen vaatemalleja ja järjestimme häät. Kaikkein rakkaimmista nukeista (Judy, Jane ja Johnny, joka tosin lapsena kulki nimellä Michael) saimme mustavalkoiset kopiot, jotka itse väritimme. Siskon nukke oli Judy, minun Jane.

Judy ja Jane oli amerikkalaistyttöinä puettava hyvin ja heillä piti olla seurapiiriä. Piirsimmekin lapsena hurjia määriä paperinukkeja. Vuoden 1993 taitoluistelun MM-kisoista saimme ylijäänyttä paperia, kiiltävää, sellaista, jolla tussit liukuivat hyvin. Minun paperinukkeni olivat konservatiivisia, usein muumimaisia. Hameisiin piirsin aina rimpsuja, olin aika hyvä niissä. Siskon nuket olivat sekoitus Kali-jumalatarta ja Peppi Pitkätossua. Veli piirsi vain eläimiä ja videopelihahmoja. Se harmitti. Aulan seinään sinitarrasimme kerran viidakon, kerran satupuun.

Kotona olen hypistellyt pakettia, ihaillut kirkkaita värejä ja vaatteita, joita en ikinä ole nähnyt. Iloinen jälleennäkeminen - leikkelen vuosia irti arkeista.

Välillä väriä

Siskon luona käydessä elämä on yksinkertaista, mutta esteettistä. Siskolla on kaksi kippoa. Valitsemme ruuan niin, että värit sopivat. Syömme tomaattikeittoa, ranskankermaa, krutonkeja ja pestoa – ihailemme vuoroin vaaleansinistä ja punaista, vuoroin vaaleanpunaista ja punaista.
Aamukahvin juomme pullonvihreistä laseista ja taas hämmästelemme miten kauniilta keltainen paprika vihreällä salaatilla näyttää. Mietimme sanoja väreille: egyptinvihreää, taalainmaanpinkkiä, ranskansinappia, englanninruusua.

Kotona ruoka näyttää valjulta ja värit merkityksettömiltä. Vaikka lautasta vaihtaisi.